Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

maanantai 4. toukokuuta 2015

Every me and every me

Pitäisi tehdä iloinen ja hehkuttava postaus miten mahtavaa Jyväskylässä oli. Koska oli. Lievästi. Mutta. Tää, minkä tiesin jo tulevan matkan jälkeen, tuli. Väsymys, ahdistus, masennus ja itseinho. En edes rehellisesti sanottuna kykene juurikaan muistamaan, mitä Nooran luona tapahtui. Eri maailma, eri minä. Nyt vain toivon katoavani, ja yritänkin sitä kovasti makaamalla peiton alla. Aloitin eilen siinä paria tuntia porukoille saapumisen jälkeen - eli joskus kolmelta? -, ja en oikeastaan noussut kuin vessaan ennen tän päivän kello kahtatoista. Hip ja hei.

Vituttaa ja ahdistaa tämä. Kun en voi sitä tekstiä kirjoittaa, että joo oli huippua, tehtiin sitä ja tätä ja tuota. Koska mä tahtoisin. Mut lähinnä muistan vaan illat patjalla maatessani kun mietin kuolemaa ja tunsin syyllisyyttä siitä että tahdoin kuolla vaikka olin Nooralla ja asdfagkviashgiakv vittu. Mä en kestä tätä sataan osaan hajoamista. Tai mähän olen osissa, koko ajan, jatkuvasti, mutta tarkoitan että. Kun en saa otetta. Ja väsyttää. Ja ahdistaa. Ja on helvetin paha olla ja tahdon kadota. Tää ei voi olla todellista.

Mä yritän silti pitää kiinni. Äidille pitää ostaa äitienpäivälahja, joten mä aion raahautua huomenna kaupunkiin. Näen ehkä Milkaa samalla. On se kahviryhmäkin. Ainakin on hyvä syy mennä aikaisin sänkyyn, koska aikainen herätys. Toisaalta ei kiinnostaisi vittuakaan, mutta. Äidillä on saikkua koko viikko ja mua ahdistaa kun en saa olla yksin - eli nukkua tai vaan maata sängyssä. Päätäkin särkee. Nyt ei oo taaskaan mun päivä. Unessa mä näin jo itseni autokatokseen hirttäytyneenä, ja vähän nauratti. En tiedä miksi. Itkettää. Voi kun saisikin itkettyä.


Tuntuu kamalalta. Mutta ei tähän Opamoxitkaan auta, ei, koska ei tää oo fyysistä tää ahdistus. Ja ahdistus on kaikista lievin oire. Eniten vain pyörii päässä että jos pääsis pois, kuinka pääsis pois, sänky, uni, pois, tahdon kadota. Kun ei ole edes niin paha olo että siitä voisi kirjoittaa romaanin ja poistaa sitä oloa sen kautta. On vain. Tyhjää, joka on täyttynyt ... jollain. Kamalalla. Mä en vain haluaisi pystyä enää. Harva ymmärtää mitä on kun ei jaksa jaksaa, ja silti jokin vie eteenpäin. Se tuntuu pahimmalta ikinä.

np: Placebo - A Million Little Pieces

1 kommentti :

  1. Mullekin on känyt monta kertaa niin, että haluaisin kirjoittaa jostain kivasta reissusta kivoja juttuja, mutta en voi, koska nää olot. Sitten tulee sellainen syyllinen tunne, että olisin jotenkin "kiittämätön" ihminen tms. Mut eiköhän sun ystävä ymmärrä (jos se tätä blogia lukee ja näkee nää tekstit). ♥

    VastaaPoista