Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Those others


Noin. Kokeilen tätä. Bloglovin' hommaa. Jos toimisi tai jotain. En tiedä, mutta kokeilen. Oon kamalan väsynyt ja kyllästynyt. Puhuttiin hoitajan kanssa keskustelussa (yllärillä) persoonistani. Oikein hyvä keskustelu mielestäni. On kamalan ristiriitaista huomata, että mussa asuu todella sellaisia persoonia, jotka eivät tahdo mulle hyvää. Tai eivät osaa toimia niin että mulle koituisi siitä mitään hyvää. On niin pieni lapsi, ettei se osaa edes puhua (tää on se jota kaikki muut hiljaisesti kunnioittavat). On se, joka vihaa mua, haukkuu ja huutaa mulle (tää myös yleensä estää mua puhumasta). On se, joka vihaa muita ihmisiä syvästi ja halveksuu niitä. On se ahdistunut ja itsetuhoinen. On se, joka satuttaa koska tuntee olonsa niin (liian) hyväksi. Ja niin edelleen. Ja minä? Mä olen ne kaikki ja en kukaan.


Mutta tosiaan. Väsyttää aivan kamalasti. On myös kamala olo. En osaa tai voi puhua kenellekään. On taas kamalan yksinäinen olo. Oksettaa. Rehellisesti tekisi mieli vain kuolla. Erittäin paljon. Ei vaan kiinnosta enää. Tiedän että mä voisin tehdä sen, että onnistuisin, mutta. En edes tiedä mikä tuo mutta enää on. Perheellä niin väliä, ystävät tietäisivät, kaverit arvaisivat jne. Mä oon väsynyt. Mä en halua edes jatkaa enää. Mä haluan ton perkeleen mutta -sanan pois, mä haluan pois. Tää ei oo elämää. Se, että elää vain kirjoittaakseen uuden samanlaisen valitusitkuparkupostauksen blogiinsa. Mä olen väsynyt. Päästäkää pois, päästäkää jo jumalauta mut pois.

np: ☽ WIICCA ☾ - Crying on your bedroom floor

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti