Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

perjantai 31. heinäkuuta 2015

"Tää ei niinko jaksais enää"

Musta on säälittävää, niin vitun säälittävää, olla kaksikymmentäviisi ja sairas. Pahasti, jopa parantumattomasti sairas - mieleltään. Mä en jaksa tätä, mä en halua tätä. Päätä särkee, jalkoja särkee. Mulla on psyykkisesti paha olla. Nukkuminenkaan ei tuo haluttua pakoa tästä maailmasta. Näen painajaisentapaisia tai muuten vain liian vilkkaita unia, ja joskus jopa herääminen tuntuu ihanalta niiden jälkeen - mikä on mulle harvinaista. Yleensä tahdon vain nukahtaa ja nukkua ikuisesti, en herätä lainkaan enää. Mua kaduttaa etten vaatinut itselleni suurempaa annosta / toista masennuslääkettä kun lääkäri eilen kysyi olenko tyytyväinen nykyiseen lääkitykseeni. Ehkä pitää soittaa. Tai laittaa sähköpostia. Kertoa etten mä uskalla pyytää kun sain jo ahdistukseen apua. Että tuntuu väärältä pyytää moneen vaivaan apua samalla kertaa. Että tunnen etten mä saa olla niin sairas että tarvisin apua enemmän.


Mä oon kuin pysähtynyt kuva myrskyävästä merestä. Mä oon yhtä myrskyävää vettä, joka ei liiku mihinkään. Mä oon vaahtopäät, jotka ikuisesti vellovat samassa kohdassa. Mä olen jotain, mitä pidetään suurena, mullistavana luonnonvoimana - mut kahlittu sellainen. Mä olen suuri voima, jonka olemassaolo on rajoitettu yhteen sekunin tuhannesosan hetkeen. Mä olen, mutten ole.

Mä en tiedä ahdistaako mua tarpeeksi, jotta voisin ottaa ja kokeilla auttaako Truxal. Mä koen olevani väärä, vääränlainen, turha. Mun voimat on vähissä. Mä olen tänään istunut kun mun hiukset värjättiin sinimustaksi. Mä olen ollut seurana ja hieman auttanut kun äiti keräsi vadelmia. Mä olen kävellyt lyhyen lenkin koiran kanssa. Ja nukkunut ainakin kahden tunnin päiväunet. Musta ei irtoa mitään. Se tuntuu pahalta. Puhelin pitäisi laittaa lataukseen, mutta mä jaksan hädintuskin kirjoittaa tätä. Pitäisi nousta ylös, laittaa laturi pistorasiaan, liittää puhelin laturiin. Monimutkaista, liian monimutkaista. Tänäänkin mä haluan vain kuolla pois.

(Otan kuitenkin sen yhden Truxalin. Jos se vaikka auttaisi. Epäilen, mutta kokeilen. En jaksaisi enää  tätä, en jaksaisi enää mitään.)

np: The Beauty of Gemina - La Rêve De l'infidèle

torstai 30. heinäkuuta 2015

Häästääg kasiviiskytä


Olen väsynyt. Olen istunut lääkärin luona, olen istunut kolme ja puoli tuntia kampaajalla tämän avatessa takkujani. Ja ei, tämä ei ole mikään uuden alku, vain samaa vanhaa. Jalkoja särkee taas. Sain Truxalia "kovaan ahdistukseen". Lääkäri sanoi että sen kyllä huomaa heti jos se ei toimi, sitten katsotaan (taas) jotain muuta. Pelottaa. Pelottaa jos tätä ei voi auttaa millään. Väsyttää, väsyttää tää päivä ja väsyttää elämä. Pakko mennä kai nukkumaan, onhan se jo puoli yhdeksän. Puhuttiin lääkärillä nopeasti myös syömisistä. Tietty ahdistuksesta ja muusta oireilusta. Luulin taas olleeni sisällä yliaikaa, mutta oikeasti vietin siellä vain puolisen tuntia. En saa kirjoitettua mitään järkevää nyt (taaskaan), anteeksi. Huomenna yritän värjätä hiukset. Nyt menen yrittämään nukkumista. Sekin pelottaa, saatana. Sanoinko että jalkoja särkee? Kai. Helvetinperkele. Sattuu.

np: The Beauty of Gemina - Hunters

tiistai 28. heinäkuuta 2015

En enää muista kuinka tähän ollaankaan luisuttu

Istun tuijottaen tyhjyyteen. Kirjoitan täyttääkseni tyhjyyttä. Väsyttää. Pitkiä taukoja lauseiden välillä. Väsyttää. Oon nukkunut taas lähes koko päivän, ollut tähän mennessä (15:41) hereillä ehkä reilun puolitoista tuntia. Tiedän että tää kostautuu iltaisin, kun pyörin unettomana, mutta väsyneenä, sängynpohjalla vannoen itselleni kuolemaa. Musiikki pauhaa kovalla jotten ummistaisi silmiäni. Yritän imeä siitä energiaa, onnistumatta. Torstai lähestyy liian hitaasti, en ole edes varma kyllä mikä päivä on, mutta tiedän ettei ole torstai. Maanantailta tää tuntuu, kalenteri valehtelee tiistaita. Jalkoja särkee aina vain, alan epäillä että tää on muuttunut psykosomaattiseksi sen sijaan että niitä särkisi oikeasti. Ahdistaisi törkeästi, jos se ei hukkuisi väsymyksen alle.


Paino on tippunut hieman, vaikka olen syönyt miten ja mitä sattuu. Mutta vain hieman. Voisin hokea loputtomiin sanoja väsyttää ahdistaa oksettaa - jälleen kerran - aivan kuin se muka helpottaisi oloa. Mulla on suuret odotukset torstaille ja pelkään että saan avuksi pelkkää eioota. Ei pitäisi koskaan odottaa mitään, ois jo tähän ikään mennessä pitänyt oppia. Jotenkin vituttaa että oon kaksvitonen enkä mitään. Pelkkää turhaa ja a waste of space. Mut tässä olossa en mä jaksa edes yrittää mitään, ja ei se kai väärin ole.

np: Apulanta - Vasten mun kasvojani

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Kymmenen kysymystä

Nyt pukkaa taas haastetta, KIITOS NÄNNI! Olen taas paska enkä haasta kettään, hehehihi lyökää!


1. Pelaatko pelejä? Millaisista peleistä tykkäät?
- PELAAN! Niin lauta- että PC-pelejä. Konsoleihin en ole koskaan ihastunut. Tällä hetkellä iskee lautapelipuolelta Fluxx -korttipeliperhe, Village, Catan, Carcassonne lisäreineen ja tietty aina ja ikuisesti Bang! + vähän mikä sattuu osumaan. Tietokoneella oon viime aikoina jaksanut pelata vielä lautapelejä huonommin, mut The Sims 4, Life is Strange, Civilizationit ja Telltale Gamesin point&clickerit on jeeeeees.

2. Kappale joka soi useinmiten päässäsi?
- Ah. Korvamatoja on kyllä aina, enkä osaa sanoa et ois mitää kestosuosikkia. Muttamutta. Viime päivinä on päässä jumittanut ... Antti Tuiskun Keinutaan ja Särren Hesan naiset :--------D

3. Mihin käytät eniten rahaa pakollisten laskujen jälkeen?
- Kirjoihin ja musiikkiin, pakkohan se on myöntää :-------D Ah. Mutko rrrrrrrakastan, onko se väärin?

4. Mitä asiaa ikävöit lapsuudesta?
- En muista lapsuudesta kuin oikeastaan ikäviä asioita, joten pakko sanoa ettei ole kamalan ikävä. Ehkä sitä välittömyyttä mikä mun ja veljen välillä oli?

5. Milloin koit viimeksi saavuttaneesi jotain? Mitä saavutit?
- Nyt pistit pahan. Oikeesti. Apua. Tää ei ole nyt oikea saavutus, mut viimeksi tuli sellain "jes!" -hyväolosaavutusjuttu kun sain itselleni lääkäriajan. En uskonut sen olevan mahdollista varsinkaan näin nopeasti, joten siitä tuli sellain. Ah, mä selviän -olo. Ehkä se oli enemmän helpotusta, mut. EN MÄÄ TIERÄ.

6. Jos saisit tuhlattavaksi tonnin ja ainut ehto olisi käyttää se tunnin sisällä, mitä ostaisit?
- Maksaisin kaikki laskut ja silmälasien osamaksun pois. Sit tilaisin varmaan ulkomailta kaikkea siistiä välittämättä postareista. Vaatteita ja sen kauan haaveilemani Emilie Autumnin kirjan (jota ei kohta enää kai saa joten nyyhkis).

7. Mikä on saanut tänään sinut hymyilemään?
- Koira. Se saa mut lähes aina hymyilemään. Joona on semmonen pullapullamöömööihana että!

8. Jos voisit olla päivän ajan joku muu, kuka olisit ja miksi?
- Oisin joku vaan. Joku jolla ei ole mt-ongelmia, joku "tavallinen". Ja kokeilisin millaista se elämä sitten on, kun ei ahdista tai masenna tai pelota koko ajan.

9. Jos voisit muuttaa yhden asian maailmassa, mitä muuttaisit ja miksi?
- Varmaan poistaisin ihmiset. Maapallo vois paljon paremmin ilman meitä, uskoisin.

10. Ruoka tai asia, jota et voi sietää?
- Ruokia en ees ala luetella, niitä nimittäin löytyyyyyyyyyy. Ylipäätään näitä ois vaikka kuinka, ha! Tällä hetkellä en voi sietää tätä ällöä kosteaa ja painostavaa ilmaa joka tekee musta hikisen ja ällöttävän. Yyh!

np: The Scenes - Mythopoesis

Anna minulle jokapäiväinen taisteluni


Tyhjiä sanoja. Aika kuluu hitaasti. Väsyttää, mutten saa unta. Nukuin viime yönä suunnilleen neljätoista tuntia. Ja vähän lisää sitten kun heräsin. Puhelin soi sekunin sadasosan ajan; outo numero soittaa. En ehtinyt vastata enkä aio soittaa takaisin. Mulla on kuuma. Odotan torstaita; muodonmuutosta ja lääkäriä. Käänteisessä aikajärjestyksessä. Söin viisi iiiisoa karkkia, oksettaa. Väsymys painaa. On levoton olo: tekisi mieli tehdä jotain mutta kun ei jaksa eikä oikein ole edes mitään mitä tehdä. Haluaisin kirpputorille, mutta ei ole rahaa edes muutamaa euroa. Jes. Jalkoja särkee aina vain (kolmatta päivää). Voisi jatkaa Johanna Sinisalon Auringon ydin -kirjan lukemista, mutten tiedä jaksanko siirtää silmiä sanojen tahdissa tai kääntää sivuja kädelläni. Jano - haen juomista sitten kun jaksan tästä perseeni nostaa. Syön vielä yhden jättikarkin (tai viisi), hyi. Maailma on pelottava(n suuri ja täynnä pelottavia asioita), ja se pistää ahdistamaan suuresti. Ensi perjantaina värjään itse hiukseni sinimustalla, ensi lauantaina tapaan kai paloja menneisyyttä. Nyt sitä juomaa.

np: Olavi Uusivirta - Hautalaulu

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Night sky, night time, my time


MARS tuli, MARS meni. Oli huisia. Nyt väsyttää. Selvisin kuitenkin. Oli ruokaa herkkua juomaa vesipiippua musiikkia puhetta tanssia naurua. Olin kuin jossain toisessa maailmassa, ei mun elämä oo sellaista oikeasti - täynnä ihmisiä ja hauskaa. Sen takia nyt varmasti väsyttääkin. Ajoin autoa ja selvisin siitäkin. Moneen otteeseen. Eikä kukaan kuollut. Success. Nyt on vaan, kuten jo taisin pariin kertaan sanoa, väsy eikä musta irtoa oikein mitään. Ja koska tosiaan fiilikset oli aika epätodellisen hyvät, ei oo juuri muistikuviakaan. Sellaisia selkeitä ja järkeviä. Mut tiedän et oli parasta ja se riittäköön. En rupea jaarittelemaan mitään turhaa; meil on mein jutut ja ne kuuluu meille. Ja nyt VÄSYTTÄÄ. Piste. AGIJOlagdsfk.

Perjantaina kävin myös ihan kampaajalla pätkäisemässä otsahiukset ennenko kaverit rynnistivät Lahteen. Syynä tähän repäisyyn oli suuremman repäisyn suunnittelu, ja nyt mulla on torstaiksi aika kampaajalle. Takut avataan, kyllä, niin pitkälti kuin niitä saa avattua. En vielä tiedä yhtään millaiseksi mun pää muotoutuu, mut aika raju muutos on tulossa. Kotona odottaa myös sinimusta hiusväri. Varmaan vastoin kaikkien muiden (no, ei kaikkien mut, you know) toiveita, vedän varmaan sivut semilyhyiksi ja päältä pidemmäksi. Mutta kattoo nyt miten aukeaa ja mitä tästä saa tehtyä! Torstaina on myös se lääkärinaika. Jännittää. Molemmat. Oh my.

Oon nyt illalla syönyt liikaa karkkia (jopa ehtinyt tehdä tän hereilläoloajan lyhyydestä huolimatta) ja nyt oksettaa. Kohta saunaan. Pelottaa arjen iskeminen niskaan. Niin erilainen tää viikonloppu on ollut. Pelkään sitä kun ahdistus iskee, kun masennus iskee, kun kaikki painaa ja jalkojen särky loppuu. Väsymys on paitsi ihan normaalia mulle tällaisen viikonlopun jälkeen niin myös pelottava muistutus siitä että mä en ole kunnossa. Olen siis tytyjen eilisestä lähdön jälkeen nukkunut ihan tajuttomasti, mm. lähes koko tän päivän lukuunottamatta paria, kolmea tuntia. Lisäksi, vaikka pirujen maalaileminen on vain vahingollista eikä sitä saisi tehdä, tunnen jo lievän ahdistuneisuuden painavan kehossa, ja vituttaa. Yritän pitää ajatukset poissa siitä.

np: Before the Dawn - Morning Sun

torstai 23. heinäkuuta 2015

- - - -


Nukuin vähän. Eilen kolmesta iltapäivällä johonkin kuuteen. Valvoin hieman. Sitten nukuin taas yhdeksään. Sitten valvoin lukien pari tuntia, sitten kuorsasin kauniisti tän päivän iltapäiväkahteen. Oon siis ollut viimeisen kahdenkymmenenneljän tunnin aikana hereillä max. sen neljä tuntia. Jea. Eilen... eilen tosiaan kävin hoitajan luona. Minuutit oli samaan aikaan pitkiä ja nopeita ja lopulta luulin istuneeni yliaikaa vaikka oikeasti olin hoitajan luona noin kaksikymmentä minuuttia. Ei ollut sanoja. Tasan viikon päästä lääkärinaika. Juuri nyt en tunne juuri mitään. Väsyttää vain, ahdistaa hieman. Sanat ovat taas kadonneet. Ei mulla oikein ole edes asiaa. Tyhjää.

np: Ruger Hauer - Marraskuu

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

~ Liebster Award ~


SÄÄNNÖT
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille.

♥ KIITÄN EEVAA! ♥

Olen kuitenkin paha, paha, paha ja paha, enkä haasta ketään :( Vastaan kuitenkin kysymyksiin!


1. Mistä vuodenajasta pidät eniten ja miksi?
- SYKSYSTÄ! Syksy on kaunis, tunnelmallinen ja mystinen. Syksy on värikäs ja pimeä. Syksyllä saa pukea kaikki ihanimmat vaatteet päälle. Syksy (varsinkin sellainen lokakuinen ilta) on jotain vaan, ah! En osaa kuvailla. Se tunne kun ensimmäisen kerran kesän jälkeen saa kävellä syyssateessa = pure love every time. En tiedä, se on vaan semmonen. Syksy. Parasta.

2. Jos saisit valita minkälaisen tahansa lemmikin, mikä/minkälainen se olisi?
- Kyllä se ois tällä hetkellä se ranskanbulldoggi! Awww oon rakastunut niihin! Luonnekuvauksen mukaan ovat upeita otuksia noin keskiarvoltaan, enkä ole tavannut yhtään ranskista joka ois ollut ... epäihana. Ne on kaiken lisäksi hurmaavan näköisiä (eli kaikista muista: yhtä rumia kuin mä). Awwawawawww joo sellaisen tahdon! ♥

3. Kuvaile tyyliäsi kolmella sanalla?
- Musta, hippik00tti, omituinen.

4. Mikä on pahin pelkosi?
- Tää on vaikea. Mut ehkä just nyt... Just nyt pelkään eniten kuolevani vanhuuteen (I'm weird, I know...).

5. Odotatko tulevaisuutta toiveikkaana vai pelonsekaisin tuntein? Miksi?
- Pelonsekaisin tuntein. Entä jos mua ei voida auttaa, entä jos mut on tuomittu tällaiseen paskaan "elämään". Epävarmuus, se on suurin pelon aiheuttaja. Pienen epävarmuuden vielä kestäis, mutta kun koko elämä on vaakalaudalla niin - ei.

6. Lempikirjasi ja miksi?
- Tää on helvetin vaikea. Päivästä ja muistista hirveän riippuvainen kysymys. Mut tänään, tässä, just nyt sanon että... Routasisarukset -trilogia. Se vaan teki jotenkin vaikutuksen. Pidin kovin. Sopivasti kaikkea, ei liikaa, ei liian vähän. Ääh, en osaa selittää, se vaan. Iski.

7. Oletko koskaan ollut leikkauksessa?
- En. En minkäänlaisessa. Enkä toivottavasti joudu (sillä pelkään ajatusta nukutuksesta TAI hereillä olosta leikkauksen aikana).

8. Minkälaiset suhteet sinulla on vanhempiisi?
- En tiedä. Siedettävät kai. Saa luvan riittää vastaukseksi.

9. Haluaisitko lapsia? Miksi kyllä/et?
- En tosiaan tiedä. Ei ole ajankohtaista vuosiin, joten nyt skippaan moisen ajattelemisen etten stressaa.

10. Uskotko yliluonnolliseen?
- Nyt tulee kyllä laadukkaita vastauksia, mutta. EN TIEDÄ. Järjellä: en. Mutta joskus ajatuksella on jännittävä leikitellä.

11. Mikä kappale kuvaa  tämän hetkistä fiilistäsi?
- Mulla on aika tyhjä ja mitäänsanomaton fiilis, enkä keksi nyt yhtään biisiä joka ois kovinkaan tyhjä ja mitäänsanomaton olemukseltaan. Hmm. Joten olen erittäin tylsä ja skippaan sen, että vastaisin kunnolla, niin tämänkin kysymyksen kohdalla. BUUUU.

np: Lasten Hautausmaa - Tyttöni

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Väsynyt


eilen; kaunis vaaleanpunasävyinen sumuisuus

Soitan polin toimistoon tavoitellen lääkäri soittoajalla. Joku kuitenkin on ehtinyt ennen, joten soitan hetken päästä uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Aina varattu. Puolen tunnin soittoaika kuluu loppuun, lääkäri vastaa toimistolle vihdoin mutta sanoo olevansa ottamassa jo seuraavaa potilasta vastaan ja ohjeistaa toimistoa sanomaan mulle et akuutissa tapauksessa voi aina mennä päivystykseen. Mä luovutan, laitan puhelimen äänettömälle ja meen sänkyyn itkemään - lopulta nukahdan itkuuni. Nukun about neljään asti, ja tällä aikaa lääkäri on soittanut ja laittanut viestin, jossa kertoo yrittäneensä tavoitella mua. Tekee mieli vain ... en edes tiedä mikä olis tarpeeks kamalaa, jotta saisin arvoiseni rangaistuksen. Itkettää. Ei ole mun päivä.

- -

Kirjoitin lääkärille noin viidensadan sanan sähköpostiviestin. Nyt vain toivon että osasin kertoa edes jotain oleellista, edes jotenkin miten kamala on olla. Tää bloginkin kirjoittaminen tuntuu kamalan raskaalta ja turhalta. Pidän lauseiden välissä pitkiä taukoja ja kappaleen kirjoittamiseen voi mennä puolesta tunnista tuntiin. Taukojen aikana ... en tiedä mitä teen. Aika kuluu vaikken tee mitään ja se tuntuu väärältä. Mua pelottaa miten mä jaksan viikonloppuna, vaikka ei kai tarvitsisi pelätä. Jaksoin mä tänäänkin tehdä asioita, mut lähinnä koska päässä on tyhjää eikä mikään tunnu miltään - olen kuin kone. Käsiä särkee, jalkoja särkee. Sekin on kai psyykkistä, ainakin ennen mulla on ollut tän tyyppisiä fyysisiä oireita psyykkisen huonon voinnin takia. Mä toivon todella että mua voidaan auttaa. En mä ole tavallaan vielä valmis kuolemaan, en vain näe muita vaihtoehtoja tän olon kanssa. Mut jos voisin paremmin, kuka tietää. Ainakin olisin valmis kokeilemaan.

np: Ghost Brigade - Torn

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Ne jotka syntyvät ikuiseksi, ja ne jotka elävät hetken vaan

Huomenna pitäisi soittaa lääkärille. Jos se on paikalla. Jos, jos, jos, jos. Jos se vaikka vihaa mua. Jos mä häiritsen sitä turhaan. Jos se ei voi auttaa. Jos. Ahdistaa niin paljon, niin helvetin paljon. Päivästä toiseen tätä, kun kukaan ei edes usko mua. Mä en tunne mun käsiä taas ja tuntuu kuin joku kääntäis veistä mun rintakehässä - paitsi pahemmalta. Sen takia mä haluaisin upottaa sen veitsen tuohon rintojen väliin, kääntää, kääntää, kääntää, kääntää loppuun saakka. Jotta tää loppuis, tää fyysinen kipu. Pitäisi muistaa paljon asioita mitä sanoa lääkärille, mut ne pakenee mun aivoista, ne sanat. En saa niitä kiinni. Ajatuksia. Apua.

- -


myöhemmin:
En usko mun mahdollisuuksiin huomenna. En usko että mua voi auttaa. Tärisen ja pelkään aamua ja kello kahtatoista. Eniten kuitenkin pelkään jos lääkäri ei olekaan paikalla. Sitä eniten, vaikka pelkään sitäkin että se on. Kädet tärisee, jalat tärisee, koko keho tärisee ja tää pöytä ja tuoli samalla. Jalat tärisee eniten. Pelkoa, ahdistusta, pelkoa. Mä en halua mitään niin kovin kuin päästä eroon tästä, keinolla millä hyvänsä. Väsyttää, mutten uskalla nukkua koska ... pelkään. Huomista, aamua, unta, kaikkea. Pelkään. Ahdistaa. Vihaan itseäni; miksi mun pitää olla näin vaikea ihminen? Miksi mä tein itsestäni tällaisen? Miten? Milloin? MIKSI? Mun vikahan tää on, pakko olla. Ei kukaan muu voi vahingoittaa mua kuin minä. Joten vika on mussa. Päätä särkee, otsa tuntuu kuumalta, mutta ehkä se on vain kylmät kädet. En tiedä mitä teen, en tiedä pystynkö soittamaan. Vaikka tiedän että pitäisi. Kai.

np: Apulanta - Väistö

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Tunnustan että haluan pois

Viime yö on sekavaa. En saanut unta, pyörin sängyssä ja hyörin ympäriinsä internetissä. Ei juuri kunnon muistikuvia. Lopulta yritin nukahtaa Ketipinorin voimin, mutta lopulta mut taisi kaataa sänkyyn oikea väsymys eikä se seitsemänsataa milligrammaa Ketipinoria siinä joskus kolmen ja puoli neljän välissä aamuyöstä. Vituttavaa. Nousin lopulta ylös vajaan kahdentoista tunnin yöunien jälkeen about puoli kaksi iltapäivällä. Ahdisti. Itkin, paruin enkä sit lopulta suonut itselleni vieläkään lupaa nousta. Neljältä mä sit kai sain perseeni suoraan ruokapöytään. Syötyä iski jäätävä paha olo, ja se jatkuu edelleen. Söin kai liikaa liian nopeasti. Vituttavaa.


Nyt vaan taas ahdistaa. Ja ehkä voin ihan nyt luvan kanssa sanoa että Ketipinor ei tee mulle yhtään mitään. Haluan vain nukkumaan, nyt, heti, mutta raahauduin saunaan äsken, joten hiukset on märät ja voihan. Pitää siis kai tunti vielä kärvistellä. Mutta oikeasti. Mua ahdistaa ja pelottaa ja eniten pelottaa. En tiedä oikein mikä, mutta silti. Kamalasti. Ja pää on jumissa, en saa itsestäni ulos mitään. Ehkä meen nukkumaan, ehkä mun pää ei homehdu jos kerran nukahdan märillä takuilla. Ehkä. En vittu tiedä. Päähän virtaa turhia, kipeitä muistoja. Tyhmiä kipeitä muistoja. Ja sattuu, ahdistaa, väsyttää, pelottaa. Pelottaa huominen, pelottaa maanantai, pelottaa tiistai jne. Sattuu kaikki. Ahdistaa olla. Väsyttää. Mä haluan pois. Enkä ole edes varma onko tänään lauantai. (Anteeksi, taas.)

np: Maj Karma - Sid ja Nancy

perjantai 17. heinäkuuta 2015

This is how the wind shifts


Muokkasin ulkoasua hieman (tämä tarvii ilmoittaa, koska kukaanhan ei huomaa sitä itse!). Muutoksia tuli mm. blogin leveyteen, banneriin ja taustakuvaan. Vielä kaipaisin jotain, joten tää saattaa tästä vielä illan aikana muokkautua :) Tuntuu huisilta kun voin vihdoin (taas) laittaa (aina vain) isompia kuvia blogiin, huiiii. Toisaalta tuntuu tyhmältä, sillä en ihan jaksa liki kahdeksan ja puolen sadan postauksen kuvien kokoja alkaa muokkailemaan, eli tänne jää huisisti "väärän kokoisia" kuvia. No. Kai se pitää vain hyväksyä ja elää ko. faktan kanssa. Inhottaa kun en ole saanut muita kun bloggerin valmiina käytössä olevia fontteja toimimaan. En sitten millään. Blöärgh. Olisi niin ihanaa jos voisi valita fontin kuin fontin mutta EHEI! Se on kielletty (tai lähinnä mahdotonta(?)). (Ehkä siis muutosta fontteihinkin tulossa.) Sanokaa onko tämä häiritsevän leveä? Hieman taidan kaventaa, mutta niin että 640pix kuvat mahtuvat hyvin.

Njoo. Sitten kun olen tähän tyytyväinen taidan siirtyä tumblrin kimppuun, oh. Livejournal ulkoasuineen saa hiukset nousemaan pystyyn, joten sen taidan jättää uudistamatta (mulla on tää ongelma että kaikki pitää laittaa aina kerralla uusiksi :C). Nyt mä siis jatkan, ahdistuksesta huolimatta. Sanoin juuri ystävälle tämän kysyessä että ahdistus on tasoa 7/10. Ei siis sentään pahin mahdollinen, eeeh...

(Ja en tiedä, jokin tossa bannerissa häiritsee mua vaikka se onkin ihan ok mutta voihan pirskuta! Ehkä nyt tällä sivulla on vain liikaa hälinää, saan epilepsiakohtauksen? Mutko pidän tosta taustasta! Apua. En tiedä. Katsotaan...)

np: Silverstein - True Romance

Pudota! Pelasta! (Pohjakosketus suuntamme näyttää)


Ahdistaa. Otan seitsemän kahdenkymmenenviiden milligramman Ketipinoria. Olen aikaisemmin kokeillut yhtä kappaletta, toisella kerralla kahta, ja kolmannella kolmea. Ei vaikutusta. Nyt sitten päätin ottaa seitsemän asenteella "sittenhän nukut!". No, nyt puoltatoista tuntia myöhemmin voin sanoa ettei nukuta. Eli edes sadallaseitsemälläkymmenelläviidellä milligrammalla Ketipinoria ei ole muhun minkäänlaista vaikutusta. Ahdistus on edelleen läsnä jossain taka-alalla rintalastan takana, mut lähinnä nyt vain vituttaa päällimmäisenä koska toivoin niin olon helpottuvan. Täyttä kusipaskaa sanon minä. Naurattaa lähinnä. Ja on hieman maanista tää vitutus. Ehkä se Ketipinor sittenkin auttaa mut saatana kuka syö lähemmäs kaksisataa milligrammaa Ketipinoria pikkuahdistukseen lolzhehs.

Ja tää vitutus ei ole sitten välttämättä parempi kuin se ahdistus. Sillä siinä missä ahdistuksen vallassa olen valmis kokeilemaan passiivisempia keinoja itseni tuhoamiseksi, tää olo saa mut sen sijaan keksimään toinen toistaan verisempiä ja aktiivisempia tapoja tappaa itseni (ja/tai muut). Eli ojasta allikkoon, eh? Vittu tätä paskaa. Maanantaina se ois kai pakko ahdistella lääkäriä (jos se on töissä), koska ei helvetti. Mun pitäis olla paremmassa kunnossa jotta voisin edetä hoidossa. Mutta samaan aikaan mulla pitäis olla musta myös sellainen lääkitys joka pitää mut tasaisena ja sellaisessa kunnossa että mä pystyn tekemään töitä paremman psyykkisen kunnon eteen? VAI OLENKO NYT VÄÄRÄSSÄ. Varmaankin, mitäpä mä tietäisin. Mut oon vaan niin kiltti että pitäis olla tällainen raivo päällä kun soitan että en alistuis niiden "no sun on vaan pakko kestää ei me voida mitään" -sanoille. Pakkohan jotain on keksiä! Jos mitään ei ole tehtävissä miksi edes käyn siellä juttelemassa?

Helvetti kun pitäisi vielä selvitä kaksi kokonaista päivää ennen maanantaita. En tiedä miten pystyn, en tiedä haluanko edes. Tää on yhtä kusta ja paskaa. Ahdistusta ahdistuksen perään. Ei jumalauta kiinnosta. Ja nyt kun tunnen suurimman vitutuksen väistyvät tän purkauksen ansiosta, huomaan että ahdistus nostaa päätään. Oih ja voih! Ihanaa! Mistä saisin voimia ja jaksamista maanantaihin? Mistä saisin oikeat sanat jotka sanoa lääkärille (tai hoitajalle jos lääkäri ei ole paikalla)? Miten kuulostaisin uskottavalta enkä vain valittavalta idiootilta? Ja miksi mun pitäisi tietää kaikki? Musta ei ole mun tehtävä lääkitä itseäni mutta joskus tuntuu ettei muukaan auta. AAAAAAAAAAAAAA. Perkele.

np: Pretty Girls Make Graves - Liquid Courage

torstai 16. heinäkuuta 2015

Nobody asked if I was okay


Sua ei voi. Sua EI VOI. Sua ei voi väsyttää. Sua ei voi väsyttää. Sua ei voi väsyttää. Sua ei voi väsyttää noin paljon Mitä tää sitten on? Mua ahdistaa, mun rintakehässä joku musta möykky heittää kärrynpyörää ja nauraa. Mulla on uutta huulipunaa. Make Up Storen "Devil". Mä haluan kuolla. Mä en tiedä miten mä jaksan huomiseen, mä en tiedä miten mä jaksan viikkoa eteenpäin. Mä tärisen ja kuiskailen tyhjyyteen sanoja joita kukaan ei kuule; päästäkää pois, mä en jaksa enää, tappakaa mut, auttakaa joku, apua, en jaksa, auttakaa. Pitäisi jaksaa mennä suihkuunkin. Kyllähän ihmisen pitää kahdesti viikossa peseytyä! Olen paska, paska ihminen. Ja paha kaiken päälle. Terä huutaa mun nimeä.

Mä itken ilman kyyneliä. BDI:stä 51 mutta en usko että kukaan uskoo mun pahaa oloa, ei enää vuosien jälkeen, tai ottaa sitä tosissaan. Parasta olisi kuolla. Vaivaamasta. Vitun monta vuotta turhaan ja hukkaan ja kuluttaen yhteiskunnan varoja. Antakaa anteeksi, en mä tahallani. Mä en uskalla puhua kellekään, enkä tiedä haluankokaan. On niin vaikea katkaista välit kaikkiin, vaikka se olisi niille parempi sitten kun lähden lopullisesti. Mä kierrän kädet ympärilleni ja heijaan itseäni edestakaisin, täristen. Tää ei ole elämää, tää on (liian) hidasta kuolemaa. Sitä voi olla vaikea ymmärtää, koska ei kukaan teistä ole minä. Mutta tänään kun katselin taas junan suhahtavan ohitseni kamalalla vauhdilla, en voinut kuin toivoa olleeni sen alla. Itsessäni pidän suurimpana heikkoutena sitä että olen vieläkin täällä. Kello tulee puoli kahdeksan ja mä haluan jo vain nukkua nukkua nukkua nukkua. Antakaa anteeksi, en mä tahallani.

np: Crystal Castles - Sad Eyes

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Mul on outo olo; olo etten kuulu tänne

Wilma tuli, oli, kävi. Mulla oli pari kuvaa saapuvasta Z-junasta ja mun odotusilosta virneessä olevista kasvoista, mut unohdin muistikortinlukijan kämpille. Jäätte nyt paitsi noita paria tylsää kuvaa. En tiedä mitä kertoisin. Wilma saapui, käveltiin keskustaan ja kauppaan. Haettiin pakastepitsaa ja kolaa. Mentiin mun kämpille. Wilma pääsi testaamaan TS4:sta (hieman, anteeksi että valtasin koneen sitten myöhemmin!). Sitten leffaan; karkkia ja limsaa/energiajuomaa. Terminaattori oli hyvä. Olin tyytyväinen että tuli nähtyä se. Takaisin kämpille. Fluxxia ja randompelejä tietokoneella. Mukaisaa, oikein, oikein mukaisaa. Lopulta mä taisin olla se joka tahtoi nukkumaan. Ja sitten me nukuttiin :----D Tänään herättiin sit aivokuolleina. Musta ei irronnut yhtään järkevää sanaa varmaan koko tän päivän aikana. Hieman lisää Fluxxia, hieman lisää pitsaa. Sitten Wilma lähti. Pitää muistaa nähdä useammin ♥!


Ja mä palasin porukoille. Palasin terän kanssa. Mä viilsin jo maanantai-iltana, pari pintanaarmua, mutta kuitenkin. Ja mä olen niin väsynyt. Miten vuorokausi ystävän seurassa voi väsyttää näin paljon? Mä oon viimeiset kaksi tuntia miettinyt vakavissani nukkumista, ja tän jälkeen menenkin nukkumaan. Tällä hetkellä mä oon jossain välitilassa, jossain ulottumattomissa. Mua itkettää, mua väsyttää. Mulla on olo et haluan kadota maailmalta moneks päiväksi. Mä toistelen taas sitä mantraa jonka mun pää oksentaa huulilta ulos: "mä en jaksa, mä en halua tätä, mä en jaksa, mä en halua tätä". Vittu kyllä vihaan itseäni. Mä haluaisin vain että joku muu vois pelastaa mut, joku muu kuin minä. Mulla ei vain ole tahtoa tai voimia. Tuntuu taas että leijun, tai ei, en leiju, maailma vain etääntyy. Revin rupia mun kasvoissa, olen taas raapinut kasvoni verille, ja toivon kuolemaa. Ei sen pitäisi mennä näin. Anteeksi.

np: Pyhimys - Kaunis mieli

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Sulkasato

En jaksa oikein kirjoitella. Oon kämpillä, huomenna tulee Wilma. En oo tänään tehny muuta ko datannu ja syöny, jee. Ja ripustanut lampunvarjostimeen ne joutsenensulat! Tuoksahtavat kyllä vielä hieman järveltä, mutta se toivottavasti katoaa kun saavat roikuskella vapaasti. Jos ei niin pilaan sulat hajuvedellä (TÄMÄ OLI UHKAUS, SULAT!). Huomenna sitten Terminator Genisys med Wilma, sekä varmaankin (=arvatenkin) armotonta datailua. Multa päätti hajota lopullisesti mun kämpillä oleva dataustuoli, pitäis saada uus. Nyt dataan ... keittiöjakkaralla tai tällasella istuen, Ah. En osannut ottaa niistä sulista tuossa varjostimessa komeita kuvia, niin saatte pari epäkomeaa:




Olot on vähän mitä on, mutta joo. Oisin kovasti halunnut hakea tänne kämpälle tänään (vihdoin!) kokovartalopeilin, ois mukavampi olla kun näkis miltä näyttää, mutta ääh. Ei tänään(kään). Joskus vielä. Siivoilin mä muuten kans vähän (en paljoa). Ja oon juonu laittoman paljon kokista. Perse tässä istuessa tulee kipeäksi. Onneks huomenna vähän liikuntaa kun menen Wilmaa vastaan ja muutenkin. Kauheesti haluais kaikkea mutta blöärgh. Eihän sitä voi. Ja tutkailin tuossa et cd-hylly on täynnä, kirjahyllyissä sentään on vielä kolmisen hyllyä tyhjempää :D Sekä kirjoja että cd-levyjä taitaapi olla sellainen kaksi ja puolisen sataa kappaletta, jäiks. Siinäkin rahaa kiinni kivasti, mutko rrrrrrrakastan hurrrrrjasti! ♥

Joo. Harmittaa kun huomaan täällä kämpillä kun näyttö on vähän kauempana kuin porukoilla niin näkökyky meinaa loppua. Ei perkele ei. Ei mulla voi huonontua näkö vuoden aikana niin paljoa? Vaikka näyttöä tuijotankin koko ajan. Miinusviis on musta jo ihan hyvät miinukset molemmissa silmissä. En tiedä. Vähän jännittää olla tääl, toisaalta ei, toisaalta hurjan paljon. Onneksi tosiaan Wilma tulee semiaikaisin (toistanko vielä että Wilma tulee?) joten. Ja muutenkin. Ei voi tyhmäillä nyt, ei voi. Jätin laastarit ostamatta kaupasta ihan tarkoituksella (tai lähinnä koska isä ja veli olivat mukana... mutten sentään lähtenyt uudestaan kauppaan niiden takia vaikka kauppa onkin tuossa kahdensadan metrin päässä vain!). Nyt jatkan tätä toivottavasti ihan ok jatkuvaa iltaa. Tehkää samoin.

np: Saosin - It's So Simple

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Hetken vielä hengitän, ulos ja sisään


Eilinen. Tunnin ajan mä läiskin oikealla kädellä vasempaa kättäni. Lyön. Lyön. Lyön. Ja lyön. Punaisia pisteitä, arvet punoittaa, kättä kuumottaa ja se turpoaa hieman. On kamala olo, tahdon vain kuollakuollakuollakuolla. Meen kahdeksalta sänkyyn ja nukun kuusitoista tuntia, noin karkeasti. Nousen kahdeltatoista tänään - ahdistukseen. Tarkistan käden; ei edes pientä mustelmaa. Vituttaa. Ahdistaa. Ahdistaa ja vituttaa - tein kaiken turhaan. Pyörin koko päivän paikoillani, kävelen päämäärättömästi olohuoneeseen, takaisin koneelle, olohuoneeseen, koneelle, vessaan, koneelle, olohuoneeseen, koneelle. Lopulta olo hieman helpottaa: enää ei ahdista päällimmäisenä tunteena, vaikka se mokoma siellä pohjalla muriseekin. Käyn koiran kanssa parin kilsan lenkillä ja juttelen ihmisille. Helpottaa, helpottaa.

Paitsi nyt. Nyt ahdistus nostaa taas päätään. Yritän ajatella mukavia tulevia asioita ja keskittyä siihen että mulla on ystäviä jotka haluaa nähdä mut; Wilma tulee alkuviikosta vihdoinkin Lahteen (mennään kattoon uusin Terminaattori yeah ja pelataan konetta ja varmaan Fluxxia ja en tiedä edes AH!) ja MARSiin on enää kaksi viikkoa. Voin jutella ihmisille netin välityksellä. Mä en ole yksin. Mä en ole yksin. Sitä mä yritän hokea, vaikka ahdistus huutaa sä olet paska ja sun kuuluu olla yksin ja sitä sä olet. Ja yksinäiseltä tää tuntuu, kuitenkin, kaikesta huolimatta. Voi kunpa nukuttaisi edes! Mut aivot juoksee vaikka haukottelen. En tiedä haluanko taas nukkua tänä yönä. Jos osaisin itkeä, en voisi estää kyyneliä just nyt. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄH. Tuntuu niin turhalta, vaikka ei ole syytä. Ehkä se on se suurin ongelma. Mul ei oo syytä mihinkään. Olen niin vitun, vitun turha.

Mut mul on suklaat (hyi vitun läski) ja kolaa (ei Pepsi Maxia, ei varmaan enää ikinä t. köyhä). Pitäis olla onnellinen, mut mä en ole. Mä en osaa olla. Mä en kai edes halua olla. Mul on yks muka-tavoite elämässä, ja se on kuolema. Muuta mulla ei ole. Mä en osaa, mua ei oo tehty tätä varten - elämää. Mä koetan paikata tätä ihmisillä, materialla, musiikilla, lukemalla... Mikään ei vie sitä pois; tyhjyyttä. Vähän väliä mä luulen nousevani, löytäneeni jotain mut vitut - tipun aina vaan korkeammalta ja lopulta se ei edes tunnu missään. Mä en aio hokea tätä kasikymppiseks. Mä aion lähteä oman käden kautta. Ne kliseiset en tänään, en huomenna ja se on totta. Kaikki on totta, liian totta. Sattuu. Naurakaa, naurakaa, ei satu enää (se sattuu enemmän kuin mikään). Tärinä alkaa taas. Pitäis kai lopettaa valittaminen (aina vaan valitat, saatana, tekisit jotain asialle - kuolekuole!).


Joskus toivon et osaisin juoda ihan liikaa viinaa. Joskus toivon et käyttäisin kovia huumeita. Ois helpompi kuolla jos ois alkoholisti ja narkki - niitähän kaikki pitää turhana? Te kaikki selkääntaputtelijat vihaatte mua salaa. Uh. Joo, hullu alkoholisti narkkari, se ois kaiken päätepiste helposti. Ei autettais enää, ei jaksettais katella. Mut musta ei ole siihen. Siihenkään. Mä pelkään kaikkea liikaa, mä pelkään elämää, mä pelkään kuolemaa vaik siinä ei pitäis olla mulle mitään uutta tai pelottavaa. Syön suklaata, lihon, lihon, syön suklaata. Mä olen kamala. Ois niin helppoa jos kukaan ei välittäis, mut mulla todella on ystäviä, ei montaa, mut muutama. Tarpeeks, pitäis ainaki olla tarpeeks. Mut mä oon se joka vertaa itteään aina parempaan suoritukseen. Aina jollain menee paremmin ja se tarkoittaa sitä et mulla menee huonommin. Ja jos en oo paras kaikessa, olen turha. Kaikki alkaa turhasta, päättyy turhaan - minä. Ristiriitoja. Auttakaa?


np: Pyhimys - Häiriintyny

torstai 9. heinäkuuta 2015

Joten kuten & kaikkea sitä (anteeksi)

Niin helvetin sekavaa. Väsyttää. Väsyttää. Tuossa alla kuvia ostoksista ja videota missä puhun jotain, en muista mitä. Olo on kamala, mut silti parempi kuin muutamaan päivään. Missä logiikka? En tiedä. Naurattaa kun en tiedä dissosioinko vai olenko harhainen; mitä eroa sillä on? Ahdistaa. En kuuntelekaan enää The Beauty of Geminaa (taisin puhua ainakin siitä videossa, muistan!), nyt kajareissa Ruger Hauer. Haluaisin vain nukkua, mutta pakko sinnitellä ettei mua pidetä vain laiskana, vaikka oikea syy on kaikkea muuta. Haluaisin pystyä ja voida ja pystyä ja pystyä ja voida mutta en. Tai niin, ehkä olen vain laiska? Ehkä olen vain huono ihminen? Ehkä. Haukottelen ja silmät vuotaa vettä. Jalkaa särkee, polvea särkee, keksi nyt vittu välillä jotain positiivista!, väsyttää, ahdistaa. Ja hei! Oksettaa myös :3 Nyt ne kuvat, olkee hyve:


korvikset, gina tricot, ~2€


kaulakoru, gina tricot, ~2€


kaulakoru, gina tricot, ~2€

Ja koska en tosiaan muista mitä videolle höpisin sanon vain että: olen pahoillani. Tänäänkään ei ole se paras päivä, vaikka hyvä päivä onkin. Tai mulle hyvä. Tai jotain, en tiedä. Nälkäkin on ja voi vittu sentään. Ei ole sagkhjugkjgaga saatana ja vittu en minä tiedä enää mistään mitään. Ehkä nyt vaan tungen sen paskavideon tähän (joo kyllä, en aio katsoa sitä tälläkään kertaa :3333). NAUTTIKAA tai sit not. Kiitos ja anteeksi, täs tää asjofgjgiosgga (näyttää idiootilta ko video vikana eikä ekana mut tässä tämä silti nyt on että valittakaa rumuudesta(ni)):


np: Ruger Hauer - Ukraina

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Rinnassani valo laajenee

Oksettaa, ahdistaa, oksettaa, ahdistaa. Ei mulla muuta. Eihän mulla koskaan muuta. Tärisen ahdistuksesta, tärisen ja toivon voivani viiltää. Oon nukkunut about yksitoista tuntia: aamuviidestä iltapäiväneljään. Mä haluan kuolla. Mä en jaksa enää, mä en jaksa enää, mä en halua jaksaa enää. Auttakaa, päästäkää pois, nyt, heti, kiltit. Mä en halua elää enää. Mä en tiedä mitä enää teen, mitä enää voin tehdä. Paitsi satuttaa. Ja sitäkään en jaksaisi, mutta mulla ei ole muita vaihtoehtoja.


Enää kuusitoista tuntia. Enää kuusitoista tuntia. Tätä mä hoen tällä hetkellä; kuusitoista tuntia poliaikaan. Luultavasti mitä turhimpaan poliaikaan. Mutta kuusitoista tuntia. Se pitää selvitä. Lyökää mua, tappakaa mut, nyt. Nyt, nyt, nyt, nyt.

np: Lasten Hautausmaa - Tuulipuut

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Hold me close, don't let go, watch me burn


mommy look at me, look at me! I can kill myself with my own bare hands

Oksettaa, oksettaa, oksettaa, oksettaa. Ahdistus. Itkettää, itkettää, itkettää, itkettää. Ahdistus. Aamusta alkaen; ahdistus. Mä en jaksa, mä en halua, mä en... Mua väsyttää, mutta oon silti ylhäällä koska on laiskuutta maata koko päivää. Lyön itseäni kasvoihin avokämmenellä; laiska. Odotan josko hoitaja soittaisi. Josko se soittaisi... En tiedä pystynkö puhumaan. Pystynkö puhumaan selkeästi tai selkeitä. En edes jaksa tai pysty ajattelemaan mitä pitäisi sanoa. Ehkä menen nukkumaan, ehkä menen ja vastaan unisena puheluun. (Laiska!) Oon lopussa, aina ja ikuisesti vain lopussa. Mikään ei kiinnosta, mikään ei iske, mikään ei potki. Mä vain olen, tuhlaan omaa ja muiden aikaa.

- -

Kajareissa Karen Elson (ihastuin!). Nukuin melkein kolme tuntia lisää. Sitä ennen päätinkin laittaa hoitajalle viestin ettei tarvi soittaa, jutellaan sitten keskiviikkona. Väsyttää ja oksettaa edelleen. Eniten väsyttää. Ja jotta ois erittäin hauskaa, jalkoja särkee aivan helvetillisesti. Särkee vaikka en ole tehnyt mitään ihmeellistä. Kävellyt normaalisti sen pari, kolme kilsaa päivässä koiran kanssa hitaasti laahustaen. Ahdistaa, ahdistaa, oksettaa, ahdistaa. Järkeviä sanoja ei tule ulos mun suusta tai ilmesty näppäimistön kautta näytölle - liian outo ja paha olo. Ehkä meen vielä nukkumaan, jos olo vaikka mystisesti katoais kun vielä nukkuu hieman lisää. Jos vaikka illalla postaisin iloisena. Tai joskus. Anteeksi turha postaus.

np: Karen Elson - Lunasa

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

It's getting harder just to feel alive



Oksettaa, ahdistaa, pää huutaa ilkeitä asioita. Mä yritän sinnitellä keskiviikkoon. Kaikkea pahentaa ettei mulla ole mitään muuta kuin aikaa ajatella. Ei nyt. Ei edes rahaa tehdä juuri mitään, joten se ratkaisee ongelman nimeltään mitä voisin tehdä. Olen jumissa, istumassa koneella tai jos jaksan niin nenä kiinni kirjassa. Väsyttää. Heräsin kahdelta, neljän aikaa tahdoin takaisin nukkumaan koska oksettiahdistipäähuusiilkeitäasioita. Mä olen kyllästynyt, väsynyt, ahdistunut ja vailla suuntaa. Suurin ongelma on, etten edes halua tehdä asialle mitään. En halua, en pysty, ei kiinnosta. Mä olen jo luovuttanut. Säälittävää. Niin helvetin säälittävää.

Olen myös lihonut yli kolme kiloa lyhyessä ajassa. Tänään, kun heräsin, tajusin vihdoin luultavasti miksi: se kirottu Seroquel Prolong aloitettiin takaisin. Sen jälkeen mä olen lihonut. Mä tajusin että mulla on taas koko ajan nälkä, mä syön koko ajan, mun on mahdoton olla jos en syö koko ajan. Pakko kai soittaa huomenna hoitajalle ja käskeä sen kysyä lääkäriltä voisiko asialle mitään. Mua pelottaa niin että se toistuu. Se mikä tapahtui kun viimeksi aloitin Seroquel Prolongin: lihoin vuodessa lähes neljäkymmentä kiloa. Ja nyt mulla ei ole varaa lihoa yhtään. Ei edes näitä kolmea kiloa. Mutta kun olo on levoton ja sietämätön ja ahdistunut jos en saa syödä kun on muka-nälkä. Ei mukavaa, ei muutenkaan eikä nyt kun -12kg on muuttunut vain -9kg:ksi. Oksettavaa.

Ahdistaa jo valmiiksi sekin, että jos sanovat että sen kanssa pitää vaan elää. Ahdistuksen ja levottomuuden ja lisäkilojen. Niin ne silloin viimeksikin. Painoin viisikymmentä-vitun-kiloa, pian jo kuusikymmentä. Valitin että nyt kaikki ei ole fine, että tää ei ole mukavaa, mutta sanoivat että mielenterveys menee lihomisen edelle. Ja PIM!, vuoden päästä painoin sen yhdeksänkymmentä kiloa. Luulen että sanovat että kaikki lääkkeet voivat lihottaa. Ja et mulla on kokeiltu jo oikeastaan kaikki mahdolliset. BLAABLAABLAA vittu painan taas sata kiloa, eikö ois ihan ok että en lihoisi enempää ja sairastuisi pian johonkin diabetekseen? Mun on vaikea liikkua, jalkoja särkee jatkuvasti ja olo on ruma ja epämukava. KIITOS LÄÄKKEET, KIITOS. Olisin mieluummin kuollut silloin vuosia sitten. Perkele.

Voin kertoa et nytkin on nälkä. Tai näläntunne. En tiedä kumpi, en pysty tekemään eroa niiden välille. Olen ollut alle seitsemän tuntia hereillä ja syönyt neljästi jotain koska on tuntunut nälkäiseltä. Nälkä ei kuitenkaan katoa syömällä - tästä tiedän sen olevan lääkeperäistä. Äajijgoasgg. Mut onko mulla ees väliä? Mulla, yhteiskunnan saastalla ja taakalla? Ja helvetti, päätäkin särkee. Haluan huomisen pian ja samalla en halua sen koittavan koskaan. Aaltoilen taas, kovasti. Ehkä pitää painua kohta sinne peiton alle unille. Jaksaa taas kohdata uudet vastoinkäymiset huomenissa :C Juh.

np: Bring Me the Horizon - It Never Ends

lauantai 4. heinäkuuta 2015

I want to cry blood and I want to die; I want to cry blood and I want to die


Ahdistus iskee nurkan takaa - tai jostain sieltä seutuvilta. Tavallaan olen tyytyväinen, sillä vihdoin tuntuu joltain. Olen elänyt päiviä taas kuplassa, johon tunteet eivät pääse. Nyt? Haluan kuolla. Yksi upeimmista tunteista ikinä, niin karulta kuin se kuulostaakin. Mutta tuntuu niin hyvältä tuntea! Tänä yönä en tahtoisi nukkua. Tänä yönä tahtoisin niellä pillerin pillerin perään. Nauttia siitä tunteesta. Ole hiljaa maailma! Tämä yö on minun. Olkaa hiljaa ihmiset! Te vain vihaatte minua. Tahtoisin viiltää, lyödä, satuttaa. Satuttaa teitä, minua ja teitä. Se tuntuisi, tuntuisi, hyvältä. En voi sietää ajatusta teistä, te oksetatte minua tänään. Menkää pois, kuolkaa. En tuntisi surua, en tuskaa. Vain onnea - vapaus.

Jos on olemassa vaarallisimpia oloja, tämä on sellainen. Kyllästynyt, itsevarma. Itsekkäitä ajatuksia täynnä, itsevihaa ja -rakkautta samassa paketissa. Ja jossain syvällä sisällä tahdon vain huutaa apua, vaikka en usko enää siihen. On vaikea saada kiinni itsestään. Liu'un ääripäästä toiseen ja taustalla vakiona pysyy vain tahto kuolla. Nyt jo itkettää (mutta en saa itketyksi, en tietenkään). Olispa terä, olispa terä, olispa terä, olispa terä. Mun on pakko pitää pitkähihaista seurassanne kaupungilla kuitenkin, joten olispa terä. I don't give a fuck anymore. En kestä tätä enää kauaa, mä en vain halua olla täällä enää. Ei ole syytä, enkä keksi mitään mikä riittäisi syyksi. En vain keksi, en enää.

Kuolema, tule luokseni yöllä - unessa tai valveilla. Vie minut pois tästä maanpäällisestä helvetistä jotka jotkut kehtaavat kutsua elämäksi. Olen kateellinen ja katkera vanha paska. Muut etenevät (minä taannun), muut menevät kouluun (minä en), naimisiin (minä en), matkoille (minä en), muut rakastuvat ja rakastavat (minä en kykene, tai kai edes halua), muut nauttivat elämästä ja elävät (minulla ei ole elämää). Minä haluan pois, minä haluan helpotuksen. Pois tuskasta, pois epävarmuudesta, pois tunteettomuudesta, mitäänsanomattomuudesta ja kaikesta vaikeasta. Haluan helpon tien, kyllä, voin myöntää sen. En pelkää enää, en pelkää enää, en pelkää teitä tai ketään tai mitään. Pelkään jäädä.

Ette ymmärrä paljon satutatte vain olemassaolollanne. Jokainen sana ja halveksuva katse on kuin tikari - ei sydämeen, sillä se olisi liian helppoa - reiteen. Minusta ei tullut mitä tahdoitte, minusta ei tullut mitään. Tahdon kostaa ja kostamalla voitan - kuolema. Näette vain läskiä, vain rumia arpia, vain kuoren. Minä en ole kuoreni, minä olen vahingoittunut sielu jonka te tuhositte. Minä en ole raskausarpia, viiltelyarpia ja avohaavoja. Minä olen voimaa ja vihaa, joka syö itseään sisältä kunnes tuhoutuu. Oi oispa bentsoja, oispa jotain muuta kuin alkoholia millä pistää pää sekaisin. Oispa terä. Oispa jotain millä seota ja satuttaa ja seota ja satuttaa ja kuolla.

Mutta älkää olko huolissanne, enhän minä oikeasti. Enhän minä koskaan oikeasti. Mähän olen ihan fine, ihan terve, ihan ok - älä vittu jaksa aina olla tollanen ja esittää.  Ymmärtäkää että mä vain esitän. Enhän mä oikeasti, enhän mä koskaan. Se on naurettavaa, jos on sairas. Se on laiskuutta, jos on sairas. Se on säälittävää, jos kuvittelee muka olevansa jotenkin sairas. Hullu. Sairautta ei ole, on vain hulluutta ja hulluus on syöpä, johon kuuluukin kuolla, sillä se on säälittäväänaurettavaalaiskuutta. Mietin kuolemaa ja mielentilatutkimuksia. Olenko psykopaatti? Olenko vain hullu? Olenko molempia? Mikä olen? Olenko mikään? Kuvittelenko vain kaiken, onko kaikki painajaisunentapaista kuvitelmaa?

Mulla on synkkiä salaisuuksia joita kukaan ei tiedä, joita mä en halua tiedostaa. Ei, suunnitelmat ihmisten surmaamisesta eivät kuulu tähän kastiin. Ne ovat häpeällisiä ja kipeitä asioita, joukkomurha on vain surullista - joistakin. Järkyn kai taas mieleltäni kun höpisen näitä, mutta se tuntuu oikealta. Tällainen mä olen; sekaisin, hullu, hullu, hullu ja sekaisin. Sellainen, joka pitää tuhota ja tappaa ennen kuin se tuhoaa ja tappaa muut. Jalkoja särkee paljon. Päätä särkee hieman. Rintaa painaa aivan helvetisti. On vaikea hengittää, ja tärisen taas. Jos näkisit minut nyt, et tunnistaisi minua. Jos näkisit minut nyt, et tunnistaisi minua minuksi laisinkaan. Mene siis, pysy poissa, tänään en ole sinua varten.

np: Ghost Brigade - 

Olen nukkunut paljon


Torstaina (kai se oli torstai) olin auttamassa isää ja veljeä töissä. Pikkujuttuja; inventaariota ja muuten vaan sataan ja yli laskemista. Meinasi mennä hermot kun laskut alkoivat mennä viisi, kahdeksan, kaksitoista, viiskytkaheksan -tasoisiksi; en pystynyt keskittymään. Mut selvisin reilun kahdeksan tunnin päivästä. Olin hieman ylpeä. Ja mukavaa vaihtelua. Seuraavana iltana taisin käydä jo kahdeksan aikoihin viimeistään nukkumaan - vain herätäkseni yhdeltätoista. Siitä sitten valvoin kuumuuksissani about kolmeen, jolloin viimeisen kerran vilkaisin kelloa.

Perjantaiaamuna pääsin ihan semihyvin ylös. Lähdettiin ajoissa (tai ainakin yritettiin lähteä ajoissa) äidin kanssa kohti Lahtea. Mukaan löytyi postista Noituri -kirjasarjan seuraava osa (I'm in love ♥), Puokkareista Village -lautapeli (jonka olin tilannut ööh joskus aikaisemmin) ja kämpiltä laskuja ja gorimbaudin tilauksen kirje! Oi että, pinkihköstä kuplamuovipussista paljastunut tilaamani silmäkorujuttu on aivan iiiiihana, upeaa! Tuolta voi tilata myöhemminkin uudestaan jos siltä tuntuu, mielestäni hinnat olivat ihan ok ja korut ihania :3 JA TÄMÄ EI OLLUT MAKSETTU MAINOS :------D



Päätä on särkenyt eilisillasta lähtien, liekö tuo kirkkaus, liiallinen lämpö ja kaikki. Mielestäni ulkona on liian lämmin, möh :C Mutta en valita, voi sitä kesällä välillä ollakin. Talvella ei sitten taas ole, joten. Keskiviikkona on poliaika. Mietin jo nyt mitä pitäisi sanoa, mitä haluaisin sanoa. Tällainen mä olen, Mietin liikaa ja turhaan ja liian aikaisin. Haluaisin testata vesipiippua mut porukat paheksuu joten en voi :'-----D Kamalaa. Päätä särkee siis edelleen. Pää pätkii, vaikea keskittyä tai tuottaa tekstiä. Haluaisin testata Villagea, mut porukoita ei kiinnosta ja veljeni on töissä. Ja tosiaan, kävin eilenkin muistaakseni semiaikaisin nukkumaan ja nousin tänään joskus kahden aikoihin. Ei vaan ole innostanut olla hereillä, päätäkin särki, ja väsytti kaiken päälle. JEAH.

lista asioista joita haluaisin
- että takut kasvaisivat piiiiiitkiksi ja näteiksi
- että pääsisin jo testaamaan Lushin hennaväriä Milkan avustuksella (mustaa!)
- että olisi varaa ostaa edellämainittu (ei Milka, vaan se henna)
- että päätä ei särkisi
- että kaikkeen tulisi joku selvyys
- että pääsisin näkemään uuden Terminaattorin (!!) ihan leffateatterissa
- että ei olis öisin niin tukahduttavan kuuma
- että selviäisin
- että oisin vähän (paljon) laihempi
- että tää vika tiivistäis hyvin kaiken (mut se ei tee niin)

Nyt lopetan pölötyksen, haen buranaa ja avaan ehkä TS4:n - jos jaksan - sekä jatkan PMMP:n kuuntelua :3 Ihanaa, mukavaa ja kaikennäköistä muuta kivaa kesälauantain jatkoa ihanat tyypit siellä! ♥ Pärjäillään~!

np: PMMP - Matoja

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Nothing scares me like I do





Kadoksissa. Äänet voimistuvat, hiljenevät, poistun kehostani, leijun. Pelkään. Muisti on pelkkää hattaraa: olen kysynyt ainakin kymmenen kertaa tänään mikä viikonpäivä on - en ole vieläkään varma. Unohdan käännettyä selkäni wc:n ovelle että suljinko sen. Pienetkin asiat - katoavat. Mun on vaikea olla varma mistään. Jopa näistä sanoista joita kirjotan; ne tuntuvat vierailta, pieniltä, suurilta, kaukaisilta. Ahdistus luokkaa 9,5/10, oksettaa. Pitäisi kai yrittää maadoittua, mutta sen sijaan haluan kuolla. Nyt heti, nopeasti, joku, tappakaa mut. Olen epätoivoinen. En jaksa enää. Päästäkää mut pois.

Tuntuu kuin veistä käännettäisiin rinnassani samalla kun sitä hakataan läpi musta tiiliskiven avulla. Makes no sense, right? Tuntuu että hajoan samantien, palasiksi, kappaleiksi, kirjaimellisesti. Itkettää, mutta enhän mä saa itkettyä vaikka tahtoisin. Tärisen, heijaan itseäni, pelkään. Haen iltalääkkeen, pelkään edelleen. Pelkään itseäni, pelkään. Käveleminen tuntuu oudolta, painavalta. Mulla ei ole kuin Ketipinoria, joka ei auta - en ota. Auttakaa. Mielessä pyörii vain sairaita ajatuksia, enkä mä halua jaksaa enää. En. En. En. En. Tähän tää menee aina, tähän tää vittu menee aina. Tappakaa mut.

np: Lana Del Rey - Lolita

Oman elämänsä vanki

Aamu alkoi (mielestäni) liian lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen yhdeksältä kun pomppasin hereille kuvitellen kellon olevan jo vaikka mitä. Tunnelmat ahdistuneet ja kyllästyneet: taas päivä samaa paskaa. En oo tänään saanut aikaiseksi mitään. Oon nukkunut päiväunet ja muun päivän kulusta ei juuri muistikuvia. Pari räpsyä räpsin jossain välissä, mutta sitäkään en kunnolla muista - näen sen vain kuvat kameran muistikortilla. Väsynyt päivä. Oon mä avannut TS4:n, jaa saanut aikaiseksi yhden simin, mutta en mä pelaamaan asti ole tänään päässyt. Huomenna sentään menen auttamaan isää ja veljeä inventaariossa. Perjantaina sitten kaupunkiin, pääsen hakemaan sen Village -lautapelin Puolenkuun Peleistä - ja laskut kämpiltä. Yesyesyesyes.

Jalkoja särkee taas jostain syystä. Silmät tahtovat painua kiinni. Tekee mieli syödä jotain hyvää, vaikka juuri söin ruokaa. Hmm. En kuitenkaan viitsisi painua nukkumaan vielä vaikka huomenna onkin aikainen herätys - eihän kello ole vasta kuin kuusi. Aivan, ja päätäkin särkee. Voihan :3 Ehkä mun suunnitelma loppuillaksi on kokeilla pelata TS4:sta tai lukea. Ehkä käydä pian koiran kanssa lenkillä (vaikka jalkoja särkee). Ja sitten nukahtaa. Tylsää, tylsää, tylsää, tylsää. Mut sitähän mun elämä on. Ei sisältöä. Ehkä jos syksyllä taas jotain aloittaisi, jonkinlaisessa vammaisryhmässä (anteeksi käyttämäni ilmaisu). Mutta kun nekin tuntuu väkinäiseltä, niin perkeleen väkinäisiltä. Ei mua jaksa innostaa niin yksinkertaiset ja tylsät asiat. Eikä ne ihmiset siellä. Kun en mä edes tiedä mistä mä pidän. Muusta kuin kirjoittamisesta. Ja se ei ole kai minkäänlainen vaihtoehto, eihän se ole edes sosiaalista ja voin tehdä sitä vapaa-ajallakin. Blah.

Mut mitäpä mä tässä valitan, mustahan kaikki on kiinni. Mutta mua ei vaan mikään "pujota helmiä lankaan" -tyyppinen paska jaksa kiinnostaa. Kaipaisin haastetta, mutta sopivassa määrin. Ei musta ole mihinkään monimutkaiseen tai pitkää keskittymiskykyä vaativaan. Tarvin yksinkertaisia, helppoja, mutta haastavia juttuja. Sopivaa haastetta, muttei mitään mihin turhaudun. Ja kun en tiedä mitä tää tällainen tekeminen olisi. Aaaaaaaaa perkele. Ei oo kivaa, ei oo helppoo. Musta tuntuu et aina jos yritänkin jotain niin se menee vituiks jollain tavoin (yleensä koska ei mahdollista). Ääh, en tiedä. Nyt on taas sekalaisen sekavaa tekstiä sekalaisen sekavalta tytyltä. Jos mä nyt vain jatkaisin tätä ei-minään -olemista? FUCKING GREAT YEAH. Loppuun niitä räpsyjä:


tänään aamupäivällä


eilinen auringonlasku


vahinkolaukaus/Joona


Joona sanoo "m-i-a-u"

np: Varjo - Syksy