Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Tunnustan että haluan pois

Viime yö on sekavaa. En saanut unta, pyörin sängyssä ja hyörin ympäriinsä internetissä. Ei juuri kunnon muistikuvia. Lopulta yritin nukahtaa Ketipinorin voimin, mutta lopulta mut taisi kaataa sänkyyn oikea väsymys eikä se seitsemänsataa milligrammaa Ketipinoria siinä joskus kolmen ja puoli neljän välissä aamuyöstä. Vituttavaa. Nousin lopulta ylös vajaan kahdentoista tunnin yöunien jälkeen about puoli kaksi iltapäivällä. Ahdisti. Itkin, paruin enkä sit lopulta suonut itselleni vieläkään lupaa nousta. Neljältä mä sit kai sain perseeni suoraan ruokapöytään. Syötyä iski jäätävä paha olo, ja se jatkuu edelleen. Söin kai liikaa liian nopeasti. Vituttavaa.


Nyt vaan taas ahdistaa. Ja ehkä voin ihan nyt luvan kanssa sanoa että Ketipinor ei tee mulle yhtään mitään. Haluan vain nukkumaan, nyt, heti, mutta raahauduin saunaan äsken, joten hiukset on märät ja voihan. Pitää siis kai tunti vielä kärvistellä. Mutta oikeasti. Mua ahdistaa ja pelottaa ja eniten pelottaa. En tiedä oikein mikä, mutta silti. Kamalasti. Ja pää on jumissa, en saa itsestäni ulos mitään. Ehkä meen nukkumaan, ehkä mun pää ei homehdu jos kerran nukahdan märillä takuilla. Ehkä. En vittu tiedä. Päähän virtaa turhia, kipeitä muistoja. Tyhmiä kipeitä muistoja. Ja sattuu, ahdistaa, väsyttää, pelottaa. Pelottaa huominen, pelottaa maanantai, pelottaa tiistai jne. Sattuu kaikki. Ahdistaa olla. Väsyttää. Mä haluan pois. Enkä ole edes varma onko tänään lauantai. (Anteeksi, taas.)

np: Maj Karma - Sid ja Nancy

2 kommenttia :

  1. Ei homehdu takut kerrasta, muruseni. Ja halauksia. Paljon niitä, jos tahdot ja huolit ♥

    VastaaPoista