Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

maanantai 10. elokuuta 2015

Lost and alone in confusion I'm screaming but I can't wake up

Kävin Helsingissä. Chelsea Wolfen Abyss-levykäinen on rakkautta. Mulla on ihan liikaa uusia juttuja (taas). Mutta. MUTTA. M U T T A. Onko sillä millään väliä? Ei. Hetken huumaa, sekunteja kun tuntuu ok:lta, kunnes katumus / ahdistus / häpeä / epätoivo / väsymys / masennus iskee jälleen. Mä vain tiedän, mua ei ole luotu elämään. Kaikki mitä teen tähtää vain kuolemaan, kaikki mitä tahdon tehdä. Iltaisin mä huudan pimeässä äänettömästi ketä tahansa apuun, mutta kukaan ei kuule, kukaan ei vastaa, ketään ei liikuta tarpeeksi. Mä en vain kykene sisäistämään faktaa että olen parantumattomasti sairas. En vieläkään. Se vain iskee jatkuvasti tajuntaan, ja sen musertavuus saa mut leijumaan. Tekee mieli tupakkaa jotta voisin leijua lisää ja polttaa itseäni leijuessani kymmenen senttiä ilmassa. Mä olen väsynyt olemaan mä. Haluan olla kuka tahansa muu. Lähinnä en halua olla. Ollenkaan. Missään muodossa. Mitenkään. Mä olen vain taakka, helvetin iso taakka. Rahankäyttöongelmainenskitsofreenikkomonillapersoonillajokaeiosaaelää. Paska ihminen, paha.

I wish there was an easy way out. Itkettää, mutta, kyllä te tiedätte, itku ei tule. Se kasvattaa vain ahdistusta mun rintakehässä. Ääni päässä käskee odottamaan että muut nukkuvat ja tekemään sen. Itsemurhan. Nyt. Tänään. Kaikki on valmiina. Kävelen vain ovesta ulos, ulkorakennukseen, köysi kiinni, se olis menoa 89,5%:n todennäköisyydellä. Ei kukaan kuitenkaan usko että tekisin sen. Ehkä en teekään. En vain tiedä mitään muuta keinoa, jolla lopettaa elämä, kuin kuolema. Enkä tiedä miksi, minkä takia, mä pitkitän tätä tuskaa. Toinen ääni - tai kenties se sama, olen menettänyt otteeni - käskee viiltää valtimot auki, mutta musta ei olisi siihen, tiedän sen. Mä en vain jaksaisi. Vaikka mussa risteilee tuhansia (negatiivisia) tunteita, mä en oikeastaan tunne niistä yhtäkään, vaan olen kammottavan tyhjä. Kukaan ei usko tätä nähdessään mut mutta ne näkevät vain kuoren. Mä olen pelkkä kuori. Mut kukapa mua uskois muutenkaan. Tuntuu ettei ainakaan hoitotaho tai kukaan joka näkee mut. Mä olen kunnossa, mä voin hyvin, everything's just 

MÄ KÄÄNNÄN VOLYYMIN TÄYSILLE
JA TOIVON AIVOJENI RÄJÄHTÄVÄN KAPPALEIKSI












np: Chelsea Wolfe - Dragged Out

2 kommenttia :

  1. En tiedä onko sinulla samalla tavalla tuon kuoleman suhteen kuin itsellä. Sitä oikeasti tahtoo järjellä ja tunteella, mutta sen viimeisen päätöksen tekeminen on niin vaikeaa. Se irrottautuminen, tyhjän päälle hyppääminen. Ja vaikka kokee, että se itsemurha voisi olla todellisuutta tänään tai huomenna, ei muut ota sitä tosissaan. Onhan näitä puheita ollut ennenkin.
    Tsemppiä!
    -LK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mmh...
      en oikein tiedä edes mikä siinä on vaikeinta. ehkä se juuri kun pelkää kaikkea mitä ei voi suunnitella tai tietää etukäteen. jotain sellaista
      kiitos! :)

      Poista