Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 8. syyskuuta 2015

Ja peilistä katsoo


Eilinen ilta; katastrofi. Väsyttää, joten menen sänkyyn ja toivon nukahtavani. Mä en todellakaan nukahda. Niin paljon kaikkea pahaa. Kun yritän ajatella sitä kaikkea, mun pää kieltäytyy näyttämästä, kertomasta mulle. Sekalaisia pätkiä, ajatuksia, ääniä, sanoja - joista en saa kirjoittaa. Viha. Voimakas viha. Ahdistus, niin voimakas - mutta silti se peittyy sen alle. Se puhuu pahoja asioita, asioita joita en sanoisi ikinä. Asioita, jotka eivät voi olla totta. Katoan sen kaiken alle. Huudan sisäisesti, ole hiljaa, mutta se jatkaa. Elinaa ei ole olemassa, Elina on poissa, sairautta ei ole, on vain minä, on vain iso huijaus, on vain salaliitto, ne syöttävät lääkkeitä jotta uskoisin, en usko se on valhe se on iso valhe, ne tahtovat pahaa, väittävät että on olemassa Elina, jota ei oikeasti ole, on vain minä, minä, joka tiedän kaiken, joka olen parempi kuin kaikki muut. Se jatkuu, huutaa, haukkuu, on vihainen, ei usko, pelkään, pelkään niin paljon, se ei hiljene millään. En saa edes kiinni mitä kaikkea se sanoi, tuo edellinen on vain pintaraapaisu, pitemmälle se ei minua päästä. Salaisuuksia.

Pelkään menettäväni otteen, ja mä menetänkin. Mä en ole enää se joka hallitsee, vaan joku muu. Se huutaa mun pään sisällä. En tunne mun jalkoja, on pakko painaa kynnet niihin, en tunne siltikään. Se ei kerro nimeään, se ei kerro mitään muuta kuin miten ylivertainen se on, miten se tietää kaiken, pystyy kaikkeen, on kaikki. Mä pyörin, pyörin, pyörin, pyörin sängyssä. Yritän maadoittua, mutta se ei auta, se estää mua, se sanoo että mua ei ole olemassa, että mä olen paska ja mä kadotan kaiken. Mä pelkään psykoosia, mutta se sanoo etten mä ole koskaan edes ollut psykoottinen joten mitä mä horisen. Mä en pysty nousemaan sängystä, se ei anna, se ei anna mun mennä koneelle tai puhelimen luo, se ei anna kertoa kenellekään. Nyt se on jossain, jossain, jossain jossainkaukanapoissa, toivottavasti. Se pelkää päivänvaloa, uskoisin, vaikka mä kuulen kuinka se huutaa ettei pelkää. Mutta se ei uskalla. Se on pelkuri. Se tahtoo että mä tapan itseni, koska se ei itse pysty siihen. Mua oksettaa.

Mä en taas tunnista itseäni peilistä, en kuvista, en mistään. Kädet eivät tunnu omilta, ne ovat jonkun muun, se kirjoittaa mun sanelemia sanoja. Tuntuu pahalta koskettaa mihinkään. Tahdon pois tästä. Vaikka painan kynnet ihoon, vaikka tunnen kosketuksen ja kivun, se ei ole tarpeeksi. Ei aitoa, ei minun. Kaikki hajoaa. Mä en ole mä. Mä katson käsiäni ja yritän todistaa itselleni että mulla on tatuointi, jonka minä olen ottanut. Mulla on arpia, jotka minä olen tehnyt. Ja pää sanoo että ne eivät ole aikuisen kädet, eivät mun, katso, lapsen kädet - ja niin mä ne näen. Mä en koe että oisin ollut minä pitkään aikaan. Olen mennyt, tehnyt, ollut, nauranut, mennyt, tehnyt, mennyt, tehnyt, koko ajan liikkeessä, se en ole minä. En voi katsoa käsiäni kauempaa, käskevät lyödä niitä. En anna ahdistukselle sijaa, en halua, en suostu, en. Olisi parempi jos olisin aineeton, ei olisi mitään, mikä olisi outoa ja oksettavaa silmissäni, ei olisi mitään mitä lyödä tai vahingoittaa. Tahdon kadota. Hajottaa peilit, tuhota ihmiset, olla yksin, rauhassa. Kaikki mikä muistuttaa Elinasta, on pahaa.

Mut koska ketään ei kiinnosta, kukaan ei jaksa kuunnella, tai lähinnä koska kukaan ei voi ymmärtää täysin, mun on parempi olla hiljaa. Jatkaa kuin ei olisi mitään. Hymyillä, nauraa, mennä ja tehdä. Mä en halua tätä, mä haluan olla hyvä ja normaali. Nyt, heti. Sillä mikään ei ole rikki, kaikki on kunnossa, mä vain kuvittelen, niin sen täytyy olla. Kuvitelmaa, aina vain kuvitelmaa. 

np: Lana Del Rey - Ultraviolence

4 kommenttia :

  1. Tää kaikki kuullostaa vaan niin tutulta. Tsemppiä ♥

    VastaaPoista
  2. Ääää anteeksi, pakko tulla nyt avautuun! Koska dissosiaatio! Tajuan siitä ensimmäistä kertaa jotaki nyt, tänä yönä. Luin tämän sinun postauksen pari tuntia sitte ja se ihmetytti minua enkä tajunnu yhtään. Mutta sitte muistin että juutupessa Autmn Asphodel, sillä on videoita aiheesta, en ole vielä kattonu montaakaan sen videoa niin menin sinne (voin suositella, sillä on paaaaaljon mielenkiintosia videoita). Nyt mie tajuan mistä siinä on kyse. Nyt mie sain jonkulaisen pintaraapasun siitä, millasta sen kanssa vois olla elää. Ja nyt ku luin tämän uuestaan, tuntuu paljon selvemmältä ja ahistavammalta, nyt mulla on jonkulainen kaamea käsitys. Voin kuvitella sinut siellä sen huutajan kanssa. Yyh mulla on paha olo. Sain vähän selvyyttä mutta samalla meni entistä sekavammaksi. Aloin pelkäämään omaa mieltä ihan hirveästi, kaikkea mitä olen syvälle suohon haudannu. Niin. Nyt oli kyllä A+ kommentti ei helvetti, anteeksi tästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei mitään anteeksi :D en nyt vain osaa vastata mitään järkevää :DD ANTEEKSI SIITÄ :------D

      Poista