Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

maanantai 7. syyskuuta 2015

Potkin

Tuntuu kuin kaikki voima ja into ois imetty musta pois. Kävin nukkumaan seiskalta illalla ja heräsin hieman vailla kaksitoista tänään. Käsien nostaminen tuntuu raskaalta, ajatus elämästä väärältä. Mä haluan vain kuolla. Sänky näyttää kutsuvalta, ajatus siinä makaamisesta loputtomiin ainoalta järkevältä muodolta elää. Mut mä haluan potkia tätä tunnetta päähän - ehkä ensimmäistä kertaa ikinä? Mä en vain osaa kuolla, joten miksen voisi elää vielä hetken? Mutta mä en halua elää paskaa, en paskaa, en. Mä haluan ihan hyvän elämän. Sellaisen, joka ei lamauta. Se yrittää sitä nyt kovin. Joudun tauottamaan kirjoittamista, koska aivot eivät vain saa aikaiseksi järjestää niitä sanoja, jotka tahdon kirjoittaa, oikeaan järjestykseen. Kädet eivät jaksa kirjoittaa. Silmät vaipuvat kiinni. Mut mä potkin.


Lauantaina mä kävin tosiaan Helsingissä. Z-juna oli aivan täynnä kumpaankin suuntaan. Näin ensimmäistä kertaa elämässäni tarkastajan junassa (WOOOOW). Wilman bussi tuli hieman myöhemmin kuin mun juna, joten marssin Elielinaukiolle ja sain kuulla tuntemattomalta mieheltä että kauempaa hän luuli mun lävistyksiä (septum + medusa) Chaplin -viiksiksi ("ihmettelin et mikä uus katumuotivillitys tää on mutta menitkin jollain perinteisemmältä ja hyvältä näyttää"). Hymyilytti. Lähes myös törmäsin erääseen naiseen, joka kauhistui kun häntä väistäessäni astuin vesilätäkköön. "Oh, your boots!", ja kysyi samalla tiesinkö tietä paikkaan x. No, en tietenkään tiennyt, mutta selvisin englannin puhumisesta ja sain hymyn. Hymyilytti. Löysin myös Wilman. Hymyhymyhymyhymy.

Kävin Paradisessa kyselemässä uutta korua labrettiin - tai lähinnä olisin kysynyt, jos lävistäjät olisivat olleet paikalla. No, laitoin myöhemmin sähköpostia ko. asiasta. Sitten Fantasiapeleihin, koska olin luvannut ostaa äidille töihin työkaluiksi noppia. Käteen saattoi myös jäädä Chrononauts -korttipeli (sitä voi pelata yksinkin!, joten testasin sitä jo: monimutkaisuudessaan aika yksinkertaisen hauskanoloinen :D). Käytiin myös ostamassa mulle vesipiippaan ... ööh. Poltettavaa? :D (Hyihyihyihyi tytöt - tai siis minä!) Pyörittiin parissa mystisessä kirjapuodintapaisessa (en muista enää mitä ne oli, mutta yksi kirja jäi käteen: Maria Turtschaninoffin Helsingin alla hintaan 15€!! ja ihan sidottuna versiona) Syötiin jättimäiset pitsut! Oli mahtavaa ♥ Sit pyörittiin Kampissa, tsekattiin Indiska ja lautapelit.fi -kauppa ja Forumissa maailman ... mystisimmät pöksyt H&M:llä.

Tän jälkeen oli aika sanoa paipai ja hiipata takaisin Lahteen, että ehdin kauppaan ostamaan ruokaa (köh pakastepitsaa köh). Lopulta eksyin vielä illaksi kävelemään jätkien seuraksi kun katsoivat airsoft-kamoja. Söin sitten pitsani siellä. Myöhään illalla kävellessäni takaisin kämpille jokainen ihminen oli mahdollinen raiskaaja ja pelotti, mutta selvisin ilman juoksemista tai itkua kämpälle ja kaaduin aika pian sänkyyn. Laskin, että kävelin lauantain aikana lähes kymmenen kilometriä, et ehkä se sai riittää yhdelle päivälle?

On mulla toinenkin uusi kirja, jota olen jo aloitellut! Nimittäin Siri Pettersenin Odininlapsi, joka aloittaa Korpinkehät -sarjan. Vaikuttaa aivan helvetin kovalta tai ainakin siis helvetin mielenkiintoiselta. Jotenkin kevyt lukea, mutta mielenkiintoinen, tai ehkä ne onkin samaa asia :D Lukisin nytkin, ellen olisi jotenkin niin levoton. Luulin jo että mun rahatilannekin on ihan päin persettä, mutta paljastui tänään vuokranmaksun jälkeen, että se onkin vain päin persettä, eli selviän jotenkin. Voisi jopa ostaa hiusvärin, tää paskanruskeus mun päässä ahdistaa. Yritän kovasti vain keskittyä kaikkeen kivaan nyt, ja luoda sitä ympärilleni. Mun on pakko selvitä. Ja perjantaina tulee Katarina! Jännittää. Pelottaa suorastaan että jos vointi notkahtaa enemmän. En vain tahdo. Tahdon voida hyvin. Aina vain hyvin.

Ja jos joku tahtoo nyt tulla sanomaan että OISIT VITTU TAHTONUT AIKAISEMMIN EI SUN TARVINNUT VALITA SAIRAUTTA niin kiitos vinkistä, mutta en mä valinnut missään vaiheessa. Ei mulla ole ollut aikaisemmin minkäänlaisia voimia jaksaa näin. Enkä mä tiedä käynkö mä nytkin varavoimilla, jollain, joita ei saisi käyttää vaan pitäisi ottaa paljon rauhallisemmin - ja kohta tulee syvä kuoppa tiehen josta ei pääse ylös. Ehkä kaivan sitä kuoppaa itse, ehkä en. Mutta. Mä yritän vain nauttia nyt. Mun elämä ei ole ollut ainakaan seitsemään vuoteen näin helpon tai kevyen tuntuista. En mä tätäkään tahtomalla esiin taikonut. Ainoa mitä tahtomalla oon tehnyt niin pitänyt päätä vähän pinnalla tässä, sillä sitä tää on: pää pinnalla oloa. En mä luota - sillä se olisi valehtelua - vieläkään että oisin noussut suosta. Ei tästä suosta noin vain nousta, vaikka tekiskin päivittäin mieli jättää lääkkeet koska mähän olen nyt parantunut whehee. Mutta siinä vaiheessa mä muistutan itselleni että ei, et ole. Tää ehkä tarkoittaa sitä tää parempi olo että nyt mä voin yrittää alkaa parantua. (Ja psst, mä en luultavasti "parane" ikinä, joten :3) Joten. Nyt syön banaanin. Moi.

np: Placebo - Running Up That Hill

3 kommenttia :