Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

maanantai 14. syyskuuta 2015

Some galaxies


Mystisiä oloja. En oikein... tiedä. Mistään mitään. Viikonloppu meni mukaisasti Katarinan (ja hieman myös Katarinan kameran) kanssa. Olen oikeasti iloinen että tämä tapaaminen tapahtui! Kuvattavanakin oli yllättävän helppo olla, ja jopa musta sai ihan jees (LOISTAVIA!) kuvia. Ja jos tässä vaiheessa jotakuta kiinnostaa ne kuvat niin ei, ne eivät tule yleiseen jakoon koska ovat osa Katarinan The Projektia. Eli niitä pääsee ihastelemaan "joskus kolmenkymmenen vuoden sisään" - jossain, joskus, jotenkin ;) Salaperäistä! Mutta otti se kilttinä musta pari "ihan vaan randomkuvaa", jotka laitan tänne kun Katarina ne nettiongelmiltaan saa mulle asti taiteiltua :3 ♥

Mutta niin. Mystisiä oloja. Ja en oikein. Tiedä. Ahdistaa, hieman. Vituttaa, hieman. Ahdistaa hieman enemmän. Levoton olo. Oli niin mukaisa viikonloppu, että ehkä se on tää hienoinen (muka)tyhjyys taas mikä korostuu ja saa mut voimaan hieman huonommin? Yritän täyttää taas elämääni etten tippuisi tyhjiöön. Tänään täällä porukoilla pesin pyykkiä, ulkoilutin koiraa, leivoin pullaa ja saunoin. Huomenna illasta takaisin kaupunkiin. Pelkään myös, että elämän täyttäminen (pienilläkin) asioilla saa mut väsymään jossain kohtaa, ja tippumaan kovaa ja vielä korkealta. Mutta mä yritän, oikeasti yritän, olla olematta pelkojen ja jossittelun vanki. Olla ja mennä ja tehdä mitä tahdon. Tätä vain vaikeuttaa se, että olen täysin peeaa - paska ihminen toisin sanoen. Huomenna äidin kanssa kauppaan, se lupasi ostaa mulle ruokaa. Hävettääkö edes? OI KYLLÄ.

- -

En varmaankaan ole kirjoittanut miten ihanaa on, kun pystyn olemaan kämpillä ilman että jäätävä ahdistus pakottaa jatkuvalla syötöllä viiltämään, hyppäämään, hirttäytymään, lyömään, nielemään tai muuten vain keksii kaikenlaisia tapoja satuttaa / tuhota itsensä. Niitä oloja tulee, tietysti tulee. En mä ole ihmeparantunut (vaikka pää niinkin usein väittää). Mutta että se ei ole jatkuvaa. Koko ajan päällä. Ilman taukoja. Tääkin itseasiassa rehellisesti sanottuna pelottaa mua. Sillä pelkään tän olevan aina vain joku uusi pelottava oire. Että oon hypomaaninen. Että tää on "vain" joku persoona. Että en minä. Vaikka kyllä, tiedän, persoonatkin ovat osa minua. Mut. You know. Ja eniten tosiaan pelkään tiputusta. Kuilun pohja on niin kaukana, jää koko ajan kauemmas - ja mua nostaa ilmapallo. Kaikki tietää miten ilmapallot toimii, eiks? Ne sanoo poks, aina, jossain vaiheessa, yleensä yllättäen. Lapsena sitä ei tajua pelätä, koska uskoo kaiken hyvän ikuisuuteen, mut aikuisena sitä on nähnyt sen pallon poksahtavan jo niin vitun monta kertaa - lapsuudesta asti - että. No deal, I'm not gonna trust that balloon.

- -

Olen ristiriita, se on toinen nimeni. Aika kuluu, ei ole kirjoitettavaa vaikka sanoja virtaa pääni halki - tuhansia. Siri Pettersenin Odininlapsi on puolivälissä ja jo nyt harmittaa ettei seuraavaa osaa julkaista suomeksi vielä aikoihin (?). Ja nyt. Nyt on aika mennä jatkamaan sen lukemista. Jalkoja särkee, selkää särkee ja väsymys painaa. Joten sopiva olotila kirjan lukemiselle. Hyvää yötä.

np: Bring Me the Horizon - Run

5 kommenttia :

  1. Ootko tehnyt ikinä sitä, että keskittyisit enemmän elämäsi positiivisiin puoliin ja löytäisit niitä päivä päivältä pikku hiljaa enemmän. Aivommehan ovat kuitenkin plastiset eli mukautuvat, ja omaan aivotoimintaan ja mielenterveyteensä voi vaikuttaa lopulta hyvinkin paljon. Negatiivisuutta/pelkoja voi muuttaa positiivisiksi ja asioihin etsiä ratkaisuja, tehdä ratkaisuja. Monestihan esimerkiksi masentunut ja ahdistunut ihminen kiinnittää huomiota vain suppeasti epämukaviin asioihin ja jättää huomiotta ikään kuin vahingossa ne valoisat puolet. Mutta tätähän voi muuttaa, kaapata siltä mustalta ja paskalta tilaa enemmän valoisille asioille ja tottua mieluummin niihin hyvin, niin elämä vähän helpottuu. Mä ainakin nään sussa tosi paljon potentiaalia ja tekemisen, kehittymisen halua. Oot selkeästi ainakin ahkera ja luova, ne on aika voimakkaita hyviä puolia ihmisessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon yrittänyt nyt viime aikoina kovasti! :3
      kiitos kovasti kommentista, toi loppu sai mut ekalla lukukerralla kyynelehtimään :'--) kiitos.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. ....nonni, nyt mä vahingossa paljastin itteni :D:D kirjotin jotain, että; niin mäkin alan kohta itkemään, vaikutat mahtavalta tyypiltä ja tsemppiä <3

      Poista