Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

torstai 15. lokakuuta 2015

Ecstatic



Yön tunteita - rauha, hiljaisuus. Kukaan ei tahdo mun kuolevan, kukaan ei tahdo vahingoittaa. Päässä on hiljaista. Outo, ihana tunne. Ehkä ne nukkuvat, ja vain mä olen valveilla? En tiedä kuka tai mikä mä olen, mutta joku. Kai. Ei väsytä tosiaan, mua. Unirytmi on kai perseellään, pitäisi valvoa iltaan asti, mutta jaksanko, kiinnostaako? Ei. Tekee suunnattomasti mieli paistettua kananmunaa ja lihapullia. Naurattaa, mutta silti. Taidan mennä huomenna kauppaan. Oon lukenut (Oneiron) ja kuunnellut musiikkia, nyt yöllä siis. Puhunut niille harvoille, jotka vielä valvovat. On energinen olo. Inhottaa ja vituttaa tosin kun en saa unta. Olen lukiessani välillä koettanut sulkea silmät, mutta ei, se vain nopeuttaa ajatusten lentoa - ja pieninkin väsymyksentynkä katoaa.

Kyllä mä tiedän että se uni jossain vaiheessa tulee, ehkä jo tunnin sisään. Neljään mennessä olen yleensä nukahtanut. Ja tavallaan - tästähän mä pidän. Yöstä. Pimeästä, rauhallisesta, omasta. Kukaan ei häiritse ellen halua ja anna. Ainoat varjopuolet ovat 1) jatkuva nälkä 2) jatkuva jalkasärky 3) jatkuva päänsärky sekä 4) pitää olla hiljaa (koska olen porukoilla - en voi siis reivata, kuten en voisi kerrostalossakaan, musiikit täysillä tai laulaa, ja vessassakäyntikin pitää hoitaa hiirenhiljaa), mutta näihinkin alkaa tottua. Yön (ja kyllä päivienkin) riemuja (paitsi kohta 4, onneksi). Hieman lisää nollakolaa, ei enempää satsumia. Kyl tää yö tästä, kyl tää yö tästä taas.

Kun demonit ovat hiljaa, Elina juhlii. Mässäilee hiljaisuudella ja hiljaisuudessa - ha! Tavallaan tää on pelottavaa, sillä onhan tää vierasta. Hiljaisuus pään sisällä. Yleensä aina joku, jokin, äänessä. Yleensä mulle tahdotaan pahaa. Yleensä mua halutaan rangaista. Yleensä musta vaan halutaan eroon. Ehkä mä olen tiellä, ehkä mä estän niitä siirtymästä johonkin ylempään olomuotoon, johonkin... johonkin astraalitasolle. Mistä minä tietäisin. Paperipäiväkirjan tekstit ovat kutistuneet (en ole päiviin jaksanut kunnolla kirjoittaa siihen, liian raskasta, kynä painaa, käsi painaa), ja vaaka väittää mun myös kutistuneen. Ei paljoa, mutta kolmisen kiloa. Ei se näy missään. Ei vielä. Nyt on kuitenkin kevyt olo, selvä, selkeä. Jalkoja vain särkee, ja päätä, ja vatsa kipristelee - mutta still alive and kicking. Mä voitan tän(kin) yön, mä voitan huomisen päivän (toivottavasti). Nyt jään odottamaan unetusta.

np: Chelsea Wolfe - Cousins of the Antichrist

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti