Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Fate, destiny, mitä näitä nyt on


Makaan sängyssä, nukun sängyssä, makaan sängyssä. Välillä nousen ylös, mut totean et olo on niin kamala, että sänkyyn palaaminen on paras vaihtoehto. Olen niin väsynyt, etten jaksa edes miettiä kuolemaa - siis käytäntöä. Kuolemaa ajattelen aina kun jaksan olla hereillä. Sattuu, ei tällä kertaa fyysisesti, mutta psyykkisesti. Ja paljon sattuukin. Söin äsken, kun oli pakko esittää jaksavaa ja hyvinvoivaa ja nälkäistä, niin herkkuruokaa - tai sitä sen olisi pitänyt olla: patonkia, grillattua broileria ja raejuustoa. Mutta se ei maistunut miltään. Petyin, vaikka ruoka ei ole kyllä muutamaan päivään (? olen sekaisin ajoista) maistunut juuri millekään. Nukun ja valvon vuorotellen, aina yleensä tunnin tai maksimissaan kolmen sarjoissa. Aamuöisin saan nukuttua hieman enemmän. Tärisen vaikken jaksaisi. Kello on kolme iltapäivällä, mutta se on liian vähän. Toivoisin ajan kuluvan nopeammin, en jaksa odottaa enää. Kuolemaa. Tällä hetkellä mulle on aivan sama et miten kuolen, kunhan kuolen. Luonnollisesti, oman käden kautta, luonnottomasti. Kunhan tää tuska loppuisi.

Kaikki pyörii tällä hetkellä sen ympärillä, että oon turha ja ansaitsen kuolla. Kuolla, vaikka se ei ole edes pahin rangaistus, jonka voisin saada. Se on oikeastaan helpoin tie. Ristiriitoja. Oksettaa, mutten oksenna, sillä vihaan oksentamista (enkä edes osaa) - vaikka se helpottaisikin. Päätäkin särkee hieman, jotenkin oudosti tuolta takaa. Oon vihainen, sillä annoin itseni taas hetken uskoa parempaan (niin, oliko se jopa reilun kahden päivän ajan? tuntui ikuisuudelta). Mä oon riippakivi, turhuus, vaiva ja taakka. Jos joku kehtaa valehdella väittää, etten hänelle ole, niin sanotaan sitten että itselleni ainakin olen. Ja se riittää, siinä on jo aivan liikaa. Yritän pitää itseni kaikissa keskusteluissa mahdollisimman neutraalina ja jättää omat tunteet ja tuntemukset pois - siinähän mun pitäis olla hyvä. Mä yritän lopullisesti irroittaa itseni tästä maailmasta ja kadota johonkin. Tyhjä kuori, se musta jää jäljelle. Ehkä sit on hyvä, ehkä sit kelpaan, ehkä sit olen tarpeeksi. Kun en enää ole mitään. Ja sitähän mä olen aina halunnutkin: kadota. Ehkä mä nyt saan sen, vihdoin?

np: Shade Empire - Human Sculpture

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti