Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Katon reunalla en enää pelkää

Herään aamuviideltä pyörittyäni jo pitkältä tuntuvan ajan. Aktiviisuusranneke oli mitannut kolme ja puoli tuntia unta, joista oli reilut kaksi levollista ja reilu tunti levotonta. Ei tässä muuten mitään, mutta kukaan ei ole hereillä tähän aikaan ja muutenkin on vaikea tehdä mitään kun pelkään herättäväni veljen ja agikjgaslg. Eilen oli ihan jees polikäynti. Puhuttiin lähinnä vain siitä, miten mun pitää oppia raottamaan mun sietoikkunaa edes vähän, mennä pois mukavuusalueelta ja kohdata se kaikki paska. Ei oo helppo duuni edessä, mua ahdistaa jo pelkkä ajatus tuosta. Sanoin sen, ja se kuulemma riitti sietoikkunan laajentamiseksi sillä kertaa. Tulee niin paljon asioita kerralla, että on vaikea hallita ja sisäistää niitä (vaikka todellisuudessa niitä asioita on ehkä... kaksi?).

Sain mä myös sanottua jotain tärkeää (sitten lopulta, kun pää antoi myöten, itkun säestämänä): en ole syönyt kaikkia lääkkeitäni nyt kolmeen viikkoon, eli voi sanoa että olen lopettanut mulle määrätyt neuroleptit. Älkää kysykö, en enää edes tiedä miksi, kiitos. Pelkäsin huutoa, pelkäsin vihaa, raivoa. Sain osakseni pettyneitä katseita, mutta sanat että saan tehdä niin jos se tuntuu paremmalta kunhan muistan ilmoittaa jos olo huononee. Lupasin, ja tällä hetkellä olo on ihan yhtä hyvä tai huono kuin ennenkin. Korkeintaan tuntuu - kuten hoitajillekin sanoin - että jotain pahaa on otettu musta pois. On tyhjempi olo, hyvällä tavalla. Tässä on aina riskinsä, tiedän, tiedän, enkä aio puolustella tätä mitenkään - enhän mä edes muista tai tiedä miksi näin tein, en vaikka olen sitä tässä reilun viikon pyöritellyt mielessäni päivittäin aktiivisesti.


Nyt siis olen hereillä, kello on kuusi ja ...en tiedä. Tuntuu kuitenkin ihan hyvältä alulta päivälle, silti - ainakin tässä vaihessaa vielä - ja vaikka päätä särkee. Väsyttää, joo, mutta kai sekin menee ohi kun parin tunnin päästä raahaan koiran pihalle (ollaan siis veljen kanssa kahdestaan täällä porukoilla, porukat on juhlistamassa äidin pyöreitä kymppejä laivalla). Ulkoilma piristää, ja siellä taitaa (ainakin vielä) olla pakkastakin! ♥ Pidän juuri tuollaisesta pienestä pakkasesta lenkeillä, joo, saattaa tulla hieman viileä, ja helvetin kuuma kun tulee takaisin sisään ja yrittää kaikissa vaatteissaan pestä koiran tassuja, mut silti. Niissä on jotain rauhallista, kylmissä aamuissa (ja illoissa) ja lenkeissä. Kohta kai voi heittää jogurtinkin naamaan, ei ihan vielä ettei nälkä yllätä hetikohta uudestaan, mutta pian.

Kohta on joulu. Mä pidän joulusta paljon. Oon jo ostellut oikeastaan kaikki vähän lahjat, joita aion ostaa - vähät koska yritän pitää kiinni siitä vähästä järjestä kiinni mikä mulle on suotu raha-asioissa. Ois ihana olla miljonääri vain jotta vois antaa paljon lahjoja! :D Joulussa on kivaa se tunnelma, ja lahjojen antaminen, ja vähän ruokakin, mutta eniten se tunnelma. Ah! Ehkä mä nyt meen makaamaan vielä hetkeksi sänkyyn, kun koirakin tosiaan vain nukkuu veljen vieressä. Ehkä tää päänsärkykin hieman helpottaisi kun lepää - en viitsisi ottaa särkylääkettä ihan vielä kun tää ei ole sellainen kova särky vaan lähinnä vain ärsyttävä pieni. Oon kaiken lisäksi ihan lauantaissa jostain kumman syystä, mut ehkä se tästä lähtee - päivä - taas :D Meinasin toivottaa hyvää viikonloppua teille, mut sit tajusin mitä just kirjoitin, joten... ehkä kuitenki vielä toistaiseksi vain hyvää keskiviikkoa :3!

np: Lampela & Lampi - Kun mikään ei riitä

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti