Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

torstai 8. lokakuuta 2015

Lintulaudalla kuolleita lintuja

Aamusta heti ahdistaa ja väsyttää. Olo on toivoton ja en vain jaksaisi. Ketään ei enää kiinnosta tää lätinä, vähiten mua. Mutten tiedä mitä muutakaan tekisin. Mun on pakko saada näitä ulos edes kirjoittamalla samaa paskaa päivästä toiseen, sillä en ole ketään jolle puhua ihan oikeasti. Hoitajallekaan ei voi soittaa joka päivä toistaen samaa, pitää odottaa maanantaita. Vielä viisi pitkää päivää edessä; tämä, perjantai, lauantai, sunnuntai, maanantai. Aika kuluu liian hitaasti ja nopeasti samaan aikaan. Kolmen kuukauden ja kolmen päivän päästä olen kaksikymmentäkuusi vuotta vanha, ja ajatus oksettaa. En ole mitään. Hautaan pääni käsiin, mutta se ei auta mitään.


Ja mä en tiedä edes mikä tai mitä koti on. Ne kysyivät kerran polilla, en osannut vastata. Itkettäisi, mutta. Niin, en osaa itkeä. Tai ehkä en vain anna itseni itkeä. En tiedä sitäkään. Jalkoja särkee. Pitäisi kai mennä ulos, lenkille, mutten jaksa. En ajatusta päälle pukemisesta, en, en, en, en vain jaksa ajatusta jalkojen nostamisesta. Ehkä olen vain laiska. Ehkä olen vain paska ihminen. Mä en vain jaksaisi. Jalkoja palelee kuin jostain vetäisi, kuin ovi olisi auki. Pelottaa että koira on avannut oven, että se on karannut, mutten uskalla mennä katsomaan. En uskalla kutsua sitä edes, eikä se luultavasti edes tulisi. Jääräpäinen pieni vammainen. Tahtoisin vain pois, jonnekin valkoiseen pimeyteen, pehmeään valoon jossa saisi vain olla. Oon niin väsynyt. Toimin kuin robotti: teen ehkä asioita, mutta se en ole minä. Mä olen jossain kaukana, tavoittamattomissa. Mua ei ehkä edes ole - ja silti mä tiedän kipeästi että mä olen, hengitän ja olen.

np: Kuudes Silmä - Happea 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti