Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Tehtävä








Soitin polille. Aloin itkeä jo puhelimen tuutatessa. Itkin, enkä oikeen saanut mitään sanottua. Hoitaja sitten maadotti mua niillä iänikuisilla "mitä näet ympärilläsi" -harjoituksilla, ja kerrankin mä pystyin katsomaan ympärilleni. Sain ohjeen mennä ulos, kuvata syksyä, ja lähettää kuvat hoitajalle. Tossa yläpuolella on osa sen reissun saldosta. Ehkä se vähän helpotti, se kuvaaminen, vaikken kovin tyytyväinen kuvasaldoon olekaan. Itkua jatkoin vielä puhelun jälkeen, ja lopetin vasta kun veli pöllähti sisälle. Oli pakko keskittyä ja olla normaali. Ja aloitin tosiaan paperipäiväkirjan kirjoittamisen, en muista kirjoitinko siitä tänne. Maanantaina illalla. Oon kirjoittanut jo mun rumalla jättikäsialalla sellaiset reilut kolmekymmentä sivua jo.

Menin eilen kasin aikaan illalla nukkumaan ja heräsin siinä puoli yksitoista. Illalla. Pyörin puolisen tuntia, kunnes totesin että vitut ja nousin. Kahteen asti valvoin, sain luettua Vuonna 1984 loppuun ja vain tuijotettua näyttöä ahdistuksissani. Lopulta sain nukuttua (levottomasti tosin) yhdeksän tuntia, ja nousin vasta yhdentoista jälkeen. Muutakin hyvää: paino on tippunut eilisestä kaksi kiloa (nesteitä luultavasti vain, mutta). Yritän jatkaa tällä tiellä, pakko nähdä vaa'an näytöllä 95kg vielä tän kuun puolella. Ei siihen ole enää kuin kaksi kiloa! Viimeksikin laihdutus onnistui syksyllä/talvella, ehkä nytkin. Oon toiveikas sen suhteen. Muuten, no. Toiveikkuus on aika vierasta, vaikka tänään onkin kaikkiaan ollut hieman helpompi päivä. Haavat alkaa arpeutua. Ahdistanut on niin että oksettaa. Mutta. Helpompi.

Päätä särkee, mutten uskalla ottaa särkylääkettä, sillä pelkään ottavani liikaa. Pelko lääkkeitä kohtaan noin yleisestikin on palannut, mut yritän parhaani. Pelkään kuolevani lääkkeisiin, että ne tappaa mut (ne on myrkkyä, tiedän sen). Luultavasti jossain vaiheessa tappavatkin, mutta. Mä haluan päättää itse koska kuolen. Pelkään et ko ikää alkaa tulla lisää niin kuolen johonkin mystiseen sairauteen. Pelottaa. Pelkään niin paljon, mutta yritän olla ajattelematta kuolemaa ja kehontuntemuksia koko ajan. Ajatukset ovat kovin tahmeita, en saa niistä kunnolla kiinni ja ne liikkuvat hitaasti ja silti mahdottoman liian nopeasti. Mut. Ehkä tää tästä, tää päivä. Ehkä. Huominen katotaan taas uudestaan, Ja ilta. Ja yö. Mut ottakaa loppuun vielä sieni puussa:


np: Shade Empire - Human Sculpture

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti