Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 10. marraskuuta 2015

But if I sing along a little fucking louder to a happy song, I'll be alright


Herään yhdeksältä herätykseen nukuttuani reilut neljä tuntia. Sänkyyn menin "jo" kahdelta, mutta uni tuli lopulta lähempänä aamuviittä. Ja kyllä, olin ottanut niin Peratsinin kuin 20mg Tenoxiakin illalla, siinä ennen kymmentä, aikaan jolloin tahdoin mennä nukkumaan väsymystäni pois. Nousen siis väsyneenä ja alan henkisen valmistautumisen siihen, että pian pitäisi soittaa hoitajalle. Ahdistaa, ja tärinä alkaa oikeastaan heti herättyäni. Stressaan vielä hetken että onko mulla oikeutta soittaa, mitä sanon ja voinko tosiaan häiritä hoitajia, mut lopulta onnistun soittamaan kun laitan aivot off -asentoon ja vain soitan.

Hoitaja vastaa yllättäen heti, ja sanoo että sillä on pieni hetki aikaa jutella. En muista enää oikein mitä ja missä järjestyksessä sanon. Valitan sitä etten saa nukuttua, ja että tärisen ja ahdistaa koko ajan. Hoitaja toistelee etten ole kuolemassa vaikka olo ois minkälainen (mikä on jotenkin outoa, koska ei musta siltä tunnukkaan, on vain sietämätön olo?). Sanoo myös, ettei mua voi nyt auttaa. Että tää johtuu vain nyt siitä että mun keho ja kemiallinen tasapaino on vituillaan aivan saatanasti (ja tämä on siis mun oma vika, kyllähän mä tiedän). Että nyt pitää vaan kestää ja kärsiä. Ja että kyllä se uni sieltä tulee kun on tarpeeksi väsynyt (en ehkä haluaisi kokea sitä tilaa, sillä musta tuntuu jo nyt etten kestä tätä väsymystä yhtään, mutta näköjään ei vaan väsytä tarpeeksi?). Saan kuitenkin luvan ottaa kaksi Tenoxia illalla. Epäilen onko tällä mitään vaikutusta mihinkään, mutta kaikkea kokeilen.

Jää vain tunne että olen ihan saatanan yksin, että tää kaikki on mun vika. Torstaina aika polille. En tiedä miten selviän siitä päivästä, tai siihen päivään asti. Mulla on aika kymmeneltä, ja pelottaa jo nyt miten selviän yksin ajan kahdeksasta kymmeneen ja yhdestätoista about yhteen, jolloin äiti lupas tulla hakemaan mut kaupungista. Tärisen, ahdistaa ja särkyä on pään ja hampaiden/leuan lisäksi jaloissa (otin kyllä 500mg Panadolia, mutta se ei juuri auttanut mihinkään). Jos jotain positiivista pitää löytää niin kaiken huomioonottaen mun mieliala on ihan siedettävä tänään, just tällä hetkellä. Se ei vaan kovin auta just nyt, oikeastaan se vaan pahentaa tilannetta kun huomaan selvemmin kaiken muun paskan. Itkettää. En ole saanut edes puettua päälle tänään, äitikin sanoi ettei ole pakko jos ei pysty kun huomasi että aloin itkeä sanoessani et "pitäis kai pukea".

Odotan epätoivoisesti iltaa, toivon että saisin unta. Unessa en huomaa vaikka tärisisinkin, unessa en tunne mitään pahaa. Siel on rauha, se on pelastus. Vaikka todellisuudessa on yhtä helvettiä valvoa ja toivoa että uni jossain vaiheessa tulisi. Mä vihaan itseäni just nyt niin paljon, niin helvetin paljon. Tää kaikki kuluttaa mua, kuluttaa niin järjettömästi. Ja koska tää on mun oma vika, koska mä olen mokannut nyt ja pahasti. Mitään ei ole tehtävissä. Pitää vain kestää ja kärsiä. Ja kyllä, KYLLÄ, mä kärsin. Kuka helvetti tästä nyt hyötyy, kuka saa kiksejä siitä että mulla on sietämätön olo? En ymmärrä.

np: Bring Me the Horizon - What You Need

2 kommenttia :

  1. Tuo on niin turhauttavaa ja ahdistavaa, kun hoitaja sanoo ettei sinua voi auttaa! Että pitää vaan kestää ja odottaa... Se kestäminen ja kärsiminen on ihan kamalaa. Hurjasti voimia siulle ja toivottavasti saat ens yönä nukuttua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos voimista, tulevat tarpeeseen ♥ (ihme kyllä mä nukuin viime yönä - sitten joskus aamuyöstä, mutta nukuin!) sulle myös kamala kasa voimia, en usko että sulla on ainakaan yhtään sen helpompaa kuin täälläkään suunnalla (tää lause kuulostaa oudolta mut aivot on solmussa enkä nyt tajua mikä meni pieleen, mutta ehkä ymmärsit) ♥

      Poista