Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Helvettiä

Olen ollut nyt - ja olen edelleen - isovanhempien luona. Nukun yössä noin kuutisen tuntia nukahtaen aikaisintaan neljältä aamuyöstä. Ei ole väliä menenkö sänkyyn iltakymmeneltä vai aamukolmelta, uni ei saavuta mua ennen neljää ja usein vasta reilusti sen jälkeen. On pakko pysyä liikkeessä, pakko toimia, pakko pystyä, silti. Kuljen koomaisena, väsyneenä ja ärtyneenä päivien halki hymyillen väkinäisesti. Tahtoisin vain nukkua. Yritän epätoivoisesti korjata unirytmiä väsyttämällä itseäni. En anna lupaa päiväuniin, vaikka silmät painuvat väkisin kiinni. En anna lupaa nukkua liian pitkään; en vaikka ylösnouseminen on helvettiä ja seuraavat kahdeksan tuntia suoraan saatanasta. Tästä huolimatta illan koittaessa mieleni piristyy, ja vaikka mieleni huutaa tuskissaan unta, en pysty nukahtamaan. Makaan vain hiljaisuuden vallitessa, kynnet kiinni ihossa.

En ole jaksanut vieläkään lukea niitä viestejä (viimeksi kun vilkaisin puhelinta, silloin joskus, niitä oli lähemmäs 7000?) tai juuri oikeastaan puhua edes kellekään ystävälle. Ei ole mitään asiaa, ei oikeita sanoja, ja tuntuisi epäkohteliaalta kysyä "mitä sulle kuuluu?" kun en jaksa tai pysty juuri nyt välittämään. En halua valehdella. Te kaikki siellä, silti, olette usein ajatuksissani! ♥ Nyt en vain... pysty parempaan, enempään. Anteeksi. Arki, jos tätä hengittämisen rutiinia voi arjeksi kutsua, vie kaikki voimani. Ajatukset ovat usein häiritseviä ja ajoittain jopa erittäin paranoidisia. Haluaisin vain nukkua, jotta ei tarvisi ajatella. Päivät menevätkin aika sumussa väsymyksen takia, mutta illalla ajatukset tekevät joukkopaluun ja valtaavat mieleni täydellä volyymilla. En jaksaisi. 

En usko että tämä uni vain itse korjaisi itsensä, ja kun edes ne Tenoxit - jotka jo loppuivat - eivät toimi niin olen aika kädetön itse tämän kanssa. Ehdin tosiaan kokeilla yhtä kaksikymppistä Tenoxia illassa, sitten kahta, sitten kolmea - ja sitten ne mokomat loppuivatkin jo. On kokeiltu syömistä ja syömättömyyttä ennen nukkumaanmenoa, lukemista ja musiikkia. Hiljaisuutta, keskittymistä johonkin muuhun ja viileää huonetta. Olen kokeillut tyhjentää pään, ja olen kokeillut antaa ajatusten vain tulla ja mennä. Olen maannut vain tunteja sängyssä odottaen unta, ja joinain öinä taas antanut itselleni luvan nousta välillä ylös jos on levoton olo. Olen mennyt sänkyyn vasta kun oikeasti väsyttää, ja toisaalta myös kokeillut mennä sinne siihen aikaan kun tahtoisin nukahtaa (ja se olisi ns. normaalia). Olen vältellyt tietokonetta (ja puhelinta) ennen nukkumista - mutta välillä myös kokeillut väsyttää silmäni tuijottamalla pimeässä näyttöä. Mikään ei auta.

Eihän tämä olisi muuten ongelma, ei laisinkaan, mutta on aamuja, kun pitää herätä noin kahden tunnin unien jälkeen ja yrittää selvitä seuraaviin uniin. On päiviä, kun pitäisi saada aivonsa toimimaan ennen iltaseitsemää. Olisi myös mukavaa, jos koko ajan ei väsyttäisi. Yöt ovat myös hyvin pitkiä, kun tietää muiden nukkuvan (vaikkei se tarkoitakaan sitä että olisin varsinaisesti yksinäinen - tai ainakaan sitä että jaksaisin keskustella). Positiivista tässä on se, että suurimman osan ajasta olen niin väsynyt, etten kykene tuntemaan juuri mitään ja sekin mitä tunnen on jotenkin blurrattua. Ajatukset ja tunteet kiusaavat lähinnä vain öiseen aikaan, jolloin olot vaihtelevat lähinnä epätoivoisen masentuneisuuden ja kyllästyneen yhdentekevyyden välillä. Joskus myös eksyn ajattelemaan maailmankaikkeuden rakennetta ja muuta hurjan monimutkaista, joka on tavallaan hyvin rentouttavaa kaiken ahdistavan paskan keskellä.

Torstaina on poli, enkä tiedä mitä sanoisin. Kiellettyjen asioiden listalla ovat "väsyttää", "en oikein tiedä", menneen viikon tapahtumat ja "ahdistaa". Sallittua on kertoa miltä tällä hetkellä tuntuu ja. Niin, no, en tiedä. En tiedä miltä tuntuu. Ahdistaa se että väsyttää, enkä oikein tiedä. Tuntuu turhalta kertoa että olen huolissani vainoharhaisista ajatuksista, sillä "ne kuuluvat asiaan". Tuntuu turhalta sanoa etten nuku, sillä "kyllä uni tulee kun on tarpeeksi väsynyt". Tuntuu turhalta korjata että oikeastaanhan nukun, mutta aivan väärään aikaan, koska "no sehän on hyvä, pääasia että nukut joskus". Sitten alan itkeä, kuulen että en jollain tapaa vain yritä tarpeeksi, ja että on parempi lopettaa tämäkin tapaaminen lyhyeen koska en pysty työskentelemään. Lähden pois jatkaakseni samaa olematonta olemistani, jota ei voi kutsua edes elämäksi, sillä se ei tunnu siltä. Olen väsynyt, nukun miten sattuu, flippailen ilman syytä ja vain olen, koska en kykene tekemään mitään. Mussa täytyy olla ihmisenä jotain perustavanlaatuista vikaa, jotain mitä ei voi edes korjata, koska en pysty edes tähän ns. kevennettyyn eläkeläispaskaelämään. Siksi aina vain, loputtomasti, toivon että tää kärsimys vain lakkaisi olemasta - kuolisin.


np: nothing

3 kommenttia :

  1. Hei kuule, sun ei tarvitse keskittyä just nyt mihinkään muuhun kuin itseesi! Saat olla 'itsekäs' välillä ja olla välittämättä. Kukaan muu ei oleta sulta mitään syvällistä keskustelua joka päivä :) sä olet tärkeä ja ansaitset huolenpitoa

    VastaaPoista
  2. Ootko miettiny kiepauttavasi unirytmin kokonaan päälaelleen? Tarkoitan siis että nukkuisit tyyliin yhden päivän ja valvoisit yön kunnes lopulta saisit sen 'normaaliin' jamaan. En tiedä voiko tuo onnistaa, mutta olen itse harkinnut samaa sillä on turhauttavaa valvoa vähintään siihen aamuneljään.

    VastaaPoista