Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

maanantai 9. marraskuuta 2015

Huomioita kävelystä veden päällä

Aamu alkaa ahdistuksella. Vaikka Tenoxista ei mitään apua ollutkaan, sain sentään nukuttua vähän (tosin levottomasti). Avaan sähköpostin ja näen lääkärin vastanneen. Se kirjoittaa, ettei sillä ole tänään ollenkaan soittoaikaa ja että jää tämän päivän jälkeen loppukuuksi lomalle. Käskee mennä päivystykseen jos en selviä. En siis saa lääkäriä kiinni tänään. Alan itkeä. Aamupäivän aikana ahdistus pahenee pahenemistaan. Tärisen koko ajan, hengittäminen on vaikeaa ja olo kaikin puolin kamala. Lopulta laitan äidille viestiä että mun pitää päästä päivystykseen kunhan joku vain ilmestyisi kotiin. Itken useaan otteeseen (pysyn laskuissa siihen kymmeneen asti, sitten lopetan laskemisen koska loppua ei näy). Aamupäivän viimeinen itkukohtaus kestää tunnin, ja sen jälkeen olen niin väsynyt että en voi kun nukkua hetken (ja ihme kyllä saankin unta). 

Herään parin tunnin unien jälkeen. Olo on hieman helpottunut ja alan epäillä onko mulla oikeutta lähteä päivystykseen ollenkaan. Juttelen kavereiden kanssa ja lopulta saan vakuutettua itseni että mulla on oikeus ja syy lähteä päivystykseen. Valmistaudun jopa menemään osastolle, mitä tahansa että olo helpottuu. Viiden aikaan äiti tulee kotiin, muttei sano mulle mitään. Mulla ei ole voimia muistuttaa siitä viestistä, jonka se on kyllä lukenut. Tuntia myöhemmin isäkin ilmestyy. Tästä kuluu aikaa määrä x, jonka jälkeen vanhemmat ilmestyvät huoneeseeni. Saan muistuksen että sekä päivystys että osastohoito maksavat, eikä niistä ole ennenkään ollut juuri apua. En ollut edes muistanut tätä aikaisemmin. Porukat sanoo ettei mulla ole varaa maksaa niitä laskuja (kuten ei olekaan), eikä myöskään heillä. Lupaavat kyllä viedä mut päivystykseen jos tahdon, mutta huomauttavat että muutaman päivän osastokeikasta on luultavasti enemmän rahallista haittaa kuin mitään hyötyä (mikä on totta).

Isästä sängyn pohjalla makaaminen (mitä en ole edes tehnyt?) vain pahentaa asioita ja saan käskyn tehdä enemmän asioita. Mutta en voi vaatia että se ymmärtäisi, ihminen, joka on sanonut mulle että masennus ei ole sairaus (ja teki mieli huomauttaa että olin juuri koko viikonlopun Jyväskylässä, eikö se ole tekemistä?). Ovat kuitenkin huolissaan kun itken siinä silmiä päästäni kykenemättä puhumaan. On vain helvetin toivoton fiilis. En tiedä mistä mä enää saan apua. Onhan se totta että päivystyksessä ne eivät olisi voineet kuin laittaa mut osastolle, johon mulla ei todellakaan ole varaa. Lupasin porukoille et yritän huomenna soittaa hoitajille. Oon vaan niin umpikujassa. Tuntuu et vaihtoehtoja on tasan yks, ja siihen en haluaisi turvautua. Mun jalkoja särkee koska ne on niin fyysisesti loppu tästä tärinästä. Oon ottanut tänään 400mg Buranaa ja 500mg Panadolia vaan koska päätä särkee tän hammastenpurentaongelman takia. Ja hieman koska olen itkenyt niin paljon että päätä ja silmiä särkee.

En pystynyt edes lähtemään kauppaan vaan porukoiden piti käydä mun puolesta. Aloin vain itkeä hillittömästi kun ajattelin että pitäisi laittaa pipo päähän - ja pidemmälle en ehtinytkään ajatella. Nyt siis istun täällä, huoneessani, ja tärisen hillittömästi ahdistuksissani. Itku ei ole kaukana, mutta en tiedä riittääkö mun elimistössä enää kyyneliä. Sain sentään syötyä vähän. Laskin että eilisen kalorit jäivät alle viidensadan, tänään taidettiin päästä jopa päälle kuuteensataan. Mua pelottaa, sillä ruokahalu on kadonnut, en tunne nälkää ja tuntuu vaikealta syödä. Nyt ois tarjolla jäätelöä, kelatkaa, yks mun suurimmista herkuista, ja mun ei tee mieli. Oikeastaan kuvottaa koko ajatus jäätelöstä. Tää ei vittu ole normaalia. Mä en halua olla tällainen. Muhun sattuu, niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. En vain tiedä mitä enää teen jos huomenna hoitajat tarjoo eioota, tai pahimmassa tapauksessa eivät edes ota tosissaan. Tiedän että tähän ei nyt auta päähäntaputtelu ja voivottelu. Mulla itselläni ei ole voimia, ei nyt, ei tässä. En jaksa taistella enää. Oon voimaton tän kaiken edessä - ja kirjaimellisesti. Haukon henkeä ja toivon että saisin itkettyä niin et tää helpottuis, mutten itsekään usko tohon. En vain vittu tiedä.


np: Ruger Hauer - Riippusilta

2 kommenttia :

  1. Yritä jaksaa, oot vahva ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ♥ en vain halua olla vahva enää, se on liian rankkaa.

      Poista