Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

In this spiral staircase of life, I'm uncontrollably falling downwards

Kynnenaluset ja sormenpäät värjäytyneenä ruosteisiksi. Sormista se sentään kuluu aina hetken päästä pois, kynsien alta ei. Onneksi tänään on pakko raahautua suihkuun, sillä huomenna pitäisi poistua talosta. Ja kyllä, on erittäin hankala käydä suihkussa kun 1) väsyttää jo pelkkä ajatus 2) väsyttää muutenkin 3) ei ole mitään syytä kasvattaa väsymystään käymällä suihkussa. Mutta tänään menen. Pakko. Olen päättänyt niin. Kunhan syön ensin vähän ruokaa (sitten kun sitä on tarjolla), niin menen. Yritän ajatella sen niin, että vaikka se väsyttää, niin ainakin olen puhdas ja hetken tuntuu ehkä fyysisesti paremmalta. Enkä saa paheksuvia katseita osakseni huomenna kaupungissa, eikä kukaan nyrpistä nenäänsä kävellessään ohi (eli taas kerran teen asioita muiden takia, en itseni, mutta tällä kertaa se on kai ihan hyväkin asia?).

Viime yö meni taas lähinnä pyöriessä, ajatellessa absurdeja asioita ja kynsiessä ihoa. Otin yhden aikaan yöllä kaksi Tenoxia - nothing happened. Viideltä meni hermot ja otin kolmannen siinä toivossa, että nukahtaisin enkä kuulisi kun porukat kuuden aikoihin alkavat heräillä - toimi. Ja kynsimiseen liittyen: istuminen tuntuu ajoittain epämukavalta, ainakin istuutuminen, sillä kyllä! olen raapinut myös takamustani niin että siellä on kivoja rupisia kraatereita. Yläselkä ei ole säästynyt kraatereilta myöskään, ja sisäreideisissa olleet lukemattomat "virheet", jotka tuhosin, ovat nyt rip -kamaa ja kävely reisien hangatessa yhteen (kyllä, olen niin lihava että reiteni tosiaankin hankaavat yhteen) sattuu epämukavasti. Lihavuudesta tuli mieleen, että olen edelleenkin huolissani, sillä paino vain putoaa; melkein kilo lisää pudotusta maanantaista. Ei hyvä, ei kiva - vaikka kai pitäisi olla vain onnellinen että olen vähemmän läski ja oksettava jokaisen poistuneen gramman myötä. Silti ajattelen: oispa pitsaa! Sen saisin alas, se ois lohtu- ja turvaruokien kuningas just nyt.

Ja koska ajatukset toimii jotenkin tällä hetkellä, ja haluan purkaa ärsytystäni mun käsiä, jotka toimivat ilman lupaa, kohtaan johonkin, jotenkin, niin ajattelin kirjoittaa satunnaisia ajatuksia kynsimisvimmastani. Muistan ensimmäisen kerran, kun olen raapinut ihoni rikki. En muista syytä, mutta muistan olleeni stressaantunut ja/tai ahdistunut. Olin toisella tai kolmannella luokalla koulussa, ja jostain syystä aloin raapia otsaani illalla sängyssä. Sitten en pystynytkään enää lopettamaan. Aamulla otsaa koristi komea, about puoli senttiä halkaisijaltaan oleva rupi. Tätä sitten taisin jatkaa muutamanakin iltana, repien aina ruven pois, ja niin myös koulukuvassani mulla on otsassa tummanpunainen rupiläntti (siihen aikaan mulla ei ollut otsahiuksia vaan aina yhtä tyylikäs keskijakaus, joten kaikki näkyi). Häpesin, vaikka kuvassa hymyilyttikin.

Sen jälkeen sitä on aina välillä tullut harrastettua, raapimista. Mulla on kehossani lukemattomia pieniä, pyöreitä arpia tän seurauksena. Ajattelin jotenkin aina tän liittyneen murrosikään ja finneihin, mutta esimerkiksi nyt mulla ei enää juuri naama kuki ja silti löydän kuoppia ja kohoumia ihostani, jotka eivät kuulu sinne. Yleensä tää on ollut melko ajoittaista ja yksittäisen harmitonta tää kynsiminen, mutta nyt kun se on tässä viime viikkoina kohdistunut enimmäkseen kasvoihini niin on alkanut häiritä. Lähinnä häiritsee se, etten pysty estämään itseäni. Oon yrittänyt maata käsieni päällä sängyssä epämukavissa asennoissa. Kirjoittaa koko ajan jotain pitäen kädet näppäimistöllä. Keskittyä ajattelemaan sitä etten saa raapia. En kai vain yritä tarpeeksi, sillä aina hetken päästä huomaan olevani kehoni kimpussa taas. Se on rasittavaa, ja luo entisestään stressiä elämääni. Hävettää. Laitan tähän nyt pari naamakuvaa. Ne eivät ole kauniita, en ole pessyt hiuksiani pitkään aikaan, haju ei onneksi välity (toivon näin), olen väsynyt eikä kiinnostanut poseerata. Mutta niiden ei olekaan tarkoitus näyttää kauniilta. Niiden on tarkoitus näyttää miltä näytän just nyt. Ja just nyt en ole kaunista nähnytkään.




Anteeksi valoisuuden keltaisuus; en muokannut niitä ja fakta vain on että tähän aikaan vuodesta ja päivästä on vaikea löytää luonnonvaloa. Takapuolestani ette myöskään saa kuvaa. Nyt sitten... nyt vain toivon että tää päivä päättyisin nopeasti. Ei ole ollut tänäänkään fiilis että jaksaisin olla olemassa. En sitten mitenkään. En voi uskoa, että tähän olisi luvassa helpotusta, mutta mitä muutakaan voin tehdä kuin toivoa päivä toisensa jälkeen päivien loppuvan? Naurattaa myös, koska tajusin tänään etten voi pian enää sanoa että "tunnen kuolevani nuorena", sillä en mä enää ole nuori. Pitää siirtyä "tunnen kuolevani ennenaikaisesti" -ilmaukseen. Masentaa. Elämä, minä, ihmiset, maailma. Kaikki. En tiedä, en tahdo olla olemassa, en tahdo olla olemassa. Tuntuu pahalta, niin loputtoman pahalta. Keittiöstä tulee ruoan tuoksu, joka aiheuttaa puistatuksen ja oksetusreaktion. Haisee riisipuurolle (ja kanelille, lähinnä kanelille), vaikka tiedän ettei siellä tehdä riisipuuroa (eikä ainakaan mitään millä on tekemistä kanelin kanssa).

Tahdon vain nukkua, nukkua niin helvetin pitkään ettei tarvisi enää herätä. En jaksa ajatella enää. En jaksa hengittää enää. En jaksa ajatella sitä, että hengitän edelleen, enää. Kaipaan ikuista rauhaa ja loputonta hiljaisuutta. Voimat on vain lopussa, vaikka tänään niitä onkin ollut harvinaisen paljon (olen saanut kirjoitettua tämän, otettua itsestäni nuo kuvat ja jutellut hieman Saralle - ja menen sinne suihkuun). Ei vain ole mielenkiintoa, ei halua, ei tahtoa - mihinkään. Tuntuu että kaikki on mun vikaani, minä olen syyllinen tähän kaikkeen - enkä edes jaksa välittää. Olen paha ihminen, joka ei edes yritä. Maailman sietääkin rangaista minua.

np: Ghost Brigade - My Heart is a Tomb

11 kommenttia :

  1. hui kamala katoin et sul on vesirokko..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha! ei, kyllä vesirokko on sairastettu lapsena aikoja sitten :D

      Poista
  2. Mun mielestä olet kaunis näppylöistä/arvista huolimatta :) sussa on paljon ulkoista mutta myös sisäistä kauneutta, jota et ehkä itse ole vielä pystynyt näkemään. Yritä jaksaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :3 ovat vain helvetin kipeitä, mutten pysty lopettamaan :C argh.

      Poista
    2. Uskon :c onks lääkäri/hoitaja keksinyt mitään keinoa joka auttaisi lopettamaan raapimisen? :(

      Poista
    3. emme ole koskaan edes puhuneet koko asiasta :// :D

      Poista
  3. Melkein kuin peiliin välillä katsoisi. Itselläkin nimenomaan naama joutuu monesti raapimisen uhriksi. Itsellä vaikuttaa siihenkin sitten, ettei meinaa kotoaan kehdata poistua. Meikillä kun ei paljoa kauniimmaksi saa.

    Hunaja auttaa itsellä vähän nopeuttamaan paranemista. Vielä kun keksisi, miten tämän tavan saisi lopetettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( sorry to hear that! mä en niinkään ole suuresti häiriintynyt julkisista paikoista, koska olen tottunut siihen että mua tuijotetaan käsivarren arpien takia. mutta täytyy myöntää ettei se hauskaa ole.

      Poista
  4. Hui kauheeta tota sun naamaa! Onks sulle muuten koskaan kokeiltu leponex nimistä lääkettä? Se on ainakin muutamalla mun tutulla toiminut, jotka sairastaa skitsofreniaa tai muita vaikeita mt-sairauksia. Voimia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joskus, sanoisinko, neljä (??) vuotta sitten sitä mietittiin pariinkin otteeseen. menin muistaakseni kahdesti jopa osastolle sen aloitusta varten, mutta koskaan sitä ei sitten aloitettu. en tiedä miksi. ehkä siksi, kun psykoosi pysyi hallinnassa muutenkin. oon vähän pihalla tilanteestani muutoinkin, ja niin taitavat olla kaikki muutkin tällä hetkellä. lähinnä nyt yritetään hoitaa dissosiaatiohäiriötä, johon lääkityksen ei pitäisi purra oikeastaan millään lailla. en tiedä mitä mieltä tuosta skitsofreniasta ollaan. haughdggagojal :CC

      Poista
    2. Mulle Leponex oli pelastus, kun kaikkee muuta oli kokeiltu! Ekat pari kuukautta oli helvetistä mut sen jälkeen en oo enää ollu psykoosissa ja vähemmän paranoidi. Ja siihen labrassa hyppimiseen tottuu tosi nopeesti.

      Noi näpyt näyttää kyllä tosi pahalta, toivotaan ette jää arpia. Voimia!

      Poista