Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

maanantai 21. joulukuuta 2015

21490666/7.3


every-fucking-thing

Näin tänään ensimmäisen kerran perheen ulkopuolista ihmistä (en laske tähän hoitajia tai täysin tuntemattomia) kuukauteen. Odottaessani Nooraa Lahden bussiasemalla mua pelotti. Se oli hyvin fyysinen tunne. Tahdoin vain paeta; juosta, kadota, pois, pois - ja äkkiä! Bussi tuli, pysähtyi. Noora nousi pois. Kävelin hänen luokseen jokseenkin ajattelematta mitään. Ainoastaan pikaisesti mieleeni johtui mitä ihmettä sanon. Kohtaamme, hermostuttaa. Sanoimme heit toisillemme, Noora halasi, vaihdoimme lahjat ja muutaman lauseen, kävelimme kohti kyytejämme. Meidän täytyy nähdä joskus paremmalla ajalla tässä pian. Vastaan myöntävästi, sanon heiheit ja hyvät joulut, kävelen takaisin autolle. Ensimmäinen ajatukseni autossa on, että toivottavasti en näyttänyt ihan perseeltä. Tämä siksi, että olin itkenyt hiljaa lähes koko puolen tunnin matkan porukoilta Lahteen. Ja hieman jo ennen sitä. Itku alkoi taas, kun käännyimme kotimatkalle. Hiljaisia kyyneleitä, kukaan ei huomaa.

Meinasin kaiken lisäksi myöhästyä. Heräsin noin puolitoista tuntia ennen tapaamisajankohtaani Nooran kanssa luullen että on aikainen aamu. Ei ollut. Porukat olivat päiväunilla. Puin päälle, ja herätin heidät. Olin ilmeisesti sanonut väärän tapaamisajan ja/tai porukat luulivat etten ole menossa koska vain nukuin. Kukaan ei vaivautunut tarkistamaan asiaa minulta, ja miksi olisi. Vaatteet pikaisesti päälle, odotan että porukat nousevat ylös, ja lähtö. Ruoka jäi väliin, sillä porukat olivat syöneet jo kauan aikaisemmin. Söin tosin hieman välipalaa palattuani kotiin siinä kuuden jälkeen. Ei tosin ole ollut juuri nälkäkään, kun enhän mä juuri kuluta peruskulutuksen lisäksi mitään kun vain istun tai makaan, ja nukun. Unirytmi on kääntynyt vielä enemmän perseelleen, ja saan yleensä unta vasta viiden jälkeen aamuyöstä; joskus jopa niin aikaisin kuin kolmelta, joskus menee aamukahdeksaan valvoessa. Olen pyrkinyt heräämään viimeistään kahdelta, mielellään jo yhdeltä, iltapäivällä, mutta tosiaan useina päivinä unet ovat venähtäneet yli neljän. En pidä tästä yhtään, ja eniten ahdistaa kun porukat tuntuvat ajattelevan että valvon tahallani.

Häiritsevää on myös viime päivinä huomaamani asia kasvoissani: syystä, jota en tiedä, suuni vääntyy tahtomattani outoon irvistykseen jatkuvasti. Huomatessani tämän, tietoisesti rentoutan kasvojeni lihakset (tai paremmin sanottuna teen vastakkaisen liikkeen; jännitän tietoisesti toisia lihaksia, jotta suuni ei irvistäisi), mutta saman tien kun ajatukseni karkaavat tuosta keskittymisestä johonkin muuhun, huomaan taas irvistäväni. Näytän irvistäessäni siltä kuin nyrpistäisin samalla nenääni tyytymättömänä. Ahdistaa. On sekä häiritsevää että fyysisesti kasvojeni lihaksille raskasta, kun joudun ylläpitämään tuota vastenmielistä ilmettä jatkuvasti - vasten tahtoani. En pidä tästäkään asiasta. Enkä siitä, että samalla kun irvistän, puren hampaitani yhteen. Sattuu. Usein tekisi vain mieli lopettaa oleminen. Usein pelkään kameroita ja valvontalaitteita huoneessani ja kaikkialla ympäristössä ympärilläni (en uskalla enää käyttää aktiivisuusranneketta tämän valvonnan takia, vaikka toisaalta siitä, etten pidä ko. ranneketta, saattaa myös seurata toimenpiteitä). Usein ahdistaa, useammin ei tunnu miltään. Usein edes vaa'an pienentynyt lukema (nyt ~86kg) ei liikuta. Usein valehtelen kaunistelen totuutta liikaa. Usein en jaksa. Kaikki on niin turhaa.

- -

En muista viime torstaisesta tapaamisesta hoitajien kanssa juuri mitään. Satunnaisia, yksittäisiä asioita. Sun kasvot näyttää nyt jo paljon paremmalta! Niin kai. Mutta näkisittepä jalkani. Ovat nekin parempaan päin, mutta... Arpia, rupia ja haavoja on varmaan kevyesti arvioituna ainakin sataviisikymmentä. Kutisee, punoittaa, kutisee lisää ja enemmän. En pysty hillitsemään itseäni tässä asiassa. No onneksi sulla on joulumieltä! Mmh... Mutta juurihan sanoin että sitä ei tänä vuonna juuri ole? Heinäkuussa ehkä oli, ja elokuussa, ja syyskuussa. Mutta nyt? Kadonnut. Sitä se on. Pelottaa joulu, vuoden ainoa juhla, josta pidän. Pelottaa - aivan saatanasti. En halua että se koittaa, en ole valmis. Yritä nyt edes käydä kerran päivässä sen Joonan kanssa lenkillä! Kai mä yritän. Mutta kun en mä pysty? Ensinnäkin, nukun yleensä aina kun Joona lenkitetään, tai olen liian väsynyt lähtemään mukaan. Toiseksi, pyydätte mua käyttämään sitä yksin, ilman porukoita. En mä uskalla. Siellä on pimeää, ja pimeässä vaanivat sudet. En halua, että ne syövät Joonan. En halua. Pelottaa. Hyvää joulua, ja nähdään taas ennen uutta vuotta!

- -

Hiiret rapistelevat välikatossa ja seinien välissä. Odotan, että pian yksi niistä tipahtaisi suoraan syliini; paijaisin sitä, jos saisin kiinni. Ei taida odotus palkita mua. Kolmen viikon päästä täytän kaksikymmentäkuusi vuotta; olen kaksikymmentäkuusi vuotta odottanut turhaan - mitä? Jotain, tarkoitusta, mitä tahansa syytä elää. Enää en odota, vain olen. Odotus ei palkitse juuri koskaan, ei todella, ei niissä asioissa joissa todella haluaisi. Iidan piti tulla uuden vuoden jälkeen tulla yöksi luokseni, ennen kuin hän lähtee takaisin Britteihin. Peruin, sillä olisi pitänyt siivota kämppä (jossa on siivottu viimeksi kai... alkusyksystä?) - liian sietämättömän raskas asia. Lisäksi ajatus siitä, että pitäisi olla jonkun seurassa usean päivän ajan, oli ylitsepääsemättömän ahdistava. Oli helpotus perua ko. vierailu. Wilmakin kysyi, voisiko hän mahdollisesti tulla tammikuussa käymään luonani. Vastasin kieltävästi. Ajatus ahdisti, pelotti, ahdisti - ja aivan liikaa. Ajan ihmiset pois ympäriltäni sillä, kun en kykene olemaan normaali. Ehkä se on oikein, ehkä niin on paras kaikille. Älkää minulta kysykö, minä en tiedä vastauksia.

Postaustahtini on hiipunut lähes olemattomiin joihinkin menneisiin aikoihin verrattuna. Syitä, joiden takia en ole kirjoittanut: ei ole kirjoitettavaa, en näe syytä kirjoittaa tänne (enää), en halua kirjoittaa, en jaksa kirjoittaa (tai lähinnä avata konetta kirjoittaakseni). Ei mulla ole mitään uutta kerrottavaa. Elämä on sitä samaa vuodesta toiseen, aina vain. Tapahtumatyhjässä ja tunnevapaassa elämässä ei ole myöskään juuri mitään (ainakaan uutta) kerrottavaa. Välillä ajatus kirjoittamisesta suorastaan ahdistaa, ja usein en vain jaksa tosiaan käynnistää konetta, avata selainta ja liikuttaa sormiani näppäimistöllä. Ennen kuvasin itseäni usein koneeksi, robotiksi, joka toimii tahdotta ja jonkun muun ohjeiden mukaan, aina vain, vaikkei edes jaksaisi. Nyt tässä koneessa on akku erittäin vähissä. Punainen varoitusvalo on palanut jo pitkään; liikkeet hidastuvat ja virta riittää vain tärkeimpiin (perus)toimintoihin. Pian akku tyhjenee täysin, laite sammuu ja lopettaa toimintansa. Harmi kun tää on tätä unibody-mallia niin tähän ei saa edes vaihdettua akkua!

Nyt toivon vain selviäväni jouluun - ja ennen kaikkea joulusta. On lempiaikani vuodesta, mutten osaa tai pysty nauttia siitä. Voi, olisipa mulla edes ihan ok joulu! En vain jaksa uskoa siihenkään. Joulun jälkeen edessä on taas yksi vuoden paskimmista ajoista; uusivuosi ja sen jälkeen, valitettavan jokavuotiseen tapaan, myös syntymäpäiväni. En odota. Tai ehkä vähän sitä, että pääsen ravintolaan. Lupasin syödä etanoita ja pippuripihviä, hah! Mutta vanheneminen ei innosta. Vuoden vaihtuminen ei inspaa. Taas vuosi turhuutta takana; vuosi, joka on ollut kai vaikein kaikista elämistäni. Yhdestoista tammikuuta vuonna kaksituhattakuusitoista joudun toteamaan sen karun faktan, että mun ois pitänyt kuolla jo kahdeksan vuotta sitten. Jos vertaan hyvien ja huonojen päivien suhdetta koko kuluneen vuoden ajalta, voisin sanoa että niitä oikeasti hyviä on ollut sellaisella varovaisella ja erittäin positiivisella arviolla n. 15% koko vuodesta - painottuen aivan alkuvuoteen ja loppukesään. Yksittäisiä parempia päiviä on ollut tietysti siellä täällä, muutama oikein superikin!, mutta noin karkeasti. Onneks enää paljon tätä huonommin ei voi siis mennä - ja tästäkin ollaan "selvitty"... Huoh. Raskas mieli, raskaat askeleet. Lupaatko, että saisin pian jo irroittaa?

np: Swallow the Sun - Before the Summer Dies

1 kommentti :

  1. Miksi sulla on oma asunto, jos pystyt nykyään ainoastaan erittäin harvoin olemaan siellä?

    VastaaPoista