Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

torstai 31. joulukuuta 2015

Mitä tapahtui vuonna 2015?

TAMMIKUU


Uusi vuosi vaihtui Katien seurassa. Olin innostunut villatakkujen teosta, ja tilaamani merinovillat kotiutuivat. Pyörittelin sitten intopiukeena takkusia. Hyvin sekavia  ja hyvin vaihtelevia oloja; kaikkea itsemurhasta haaveilemisesta hyper-tilassa hihittelyyn. Oli Apulannan Barona Areenan keikka Nooran kanssa. Rahaa menee, ja se ahdistaa sekä vituttaa. Kuolemanajatuksista huolimatta koen, etten oikeasti tahdo kuolla. Ilmassa väsymystä. 30mg Opamoxeja kuluu, ja ahdistus on runsasta. Soittelen useasti lääkärille, ja koen häpeää aiheuttamastani "vaivasta".

tammikuun kuunnelluimmat TOP3:
☽ WIICCA ☾, Bl▲ck † Ceiling & CMX

HELMIKUU



Kuukausi alkaa viikon mittaisella blogitauolla hoitajien suosituksesta. Kolme microdermalia killuu otsassa. Väsyttää, väsyttää todella paljon. Nukun paljon. Pakottavia ajatuksia, jotka käskevät rangaista itseään ja/tai tappaa itsensä. Paljon päänsärkyä, ja sekavuutta. Hoitotaho ottaa esille dissosiaatiohäiriön mahdollisuuden. Myin marsut pois uuteen, parempaan kotiin.

helmikuun kuunnelluimmat TOP3:
Placebo, ☽ WIICCA ☾ & Lasten Hautausmaa

MAALISKUU



Väsyttää, päätä särkee, nukun paljon. Lääkäri kirjoittaa B-lausunnon kuntoutustukea varten. Sekavia oloja; menee lujaa ja samalla tahdon kuitenkin kuolla. Tärinöitä. Olot vaihtelee rajusti ääripäästä toiseen. Viillän. Loppukuusta liikaa lääkkeitä, jotain vihreää oksennuksessani ja muistinmenetys.

maaliskuun kuunnelluimmat TOP3:
Maya Jane Coles, Kuudes Silmä & Selah Sue

HUHTIKUU



Huomasin ensimmäistä kertaa peilikuvani laihtuneen. Nukun miten sattuu; liikaa, liian vähän, vääriin aikoihin, satunnaisesti, lääkkeiden avustuksella. On vaikea nukahtaa. Itkua, ahdistusta, kuolemantoiveita, epätoivoa - ja muutama ihan hyväkin päivä. Kerroin hoitajille lopettaneeni Anksilonin ja Seroquel Prolongin syömisen. Päänsärky jatkuu aina vain, lähes päivittäisenä.

huhtikuun kuunnelluimmat TOP3:
Mirel Wagner, Placebo & Paperi T

TOUKOKUU



Vietin vapun Jyväskylässä Nooran luona. Ahdistusta, paljon kuolemanajatuksia, väsymystä, liikaa unta. Kuntoutustukihakemus menee läpi; olen eläkeläinen ainakin vuoteen 2017 asti. Ajatuksia, ääniä, jotka käskevät lyödä, satuttaa, tappaa itsensä. Ne haukkuvat, kommentoivat, huutavat vihaisesti. Särkee (päätä ja kehoa). Outoja tuntemuksia. Yliannostan, joudun päivystyksen kautta viikonlopuksi osastolle. Opamoxit kielletään, ja vaihdetaan Ketipinoriin (vaikka kerroin etteivät ne toimi kohdallani), Seroquel Prolong aloitetaan takaisin. Vointi ei parane, ei sitten millään.

toukokuun kuunnelluimmat TOP3:
Placebo, Paperi T & Ruger Hauer

KESÄKUU



Käyn Helsingissä, ja 8mm labret punchataan huuleeni. Samalla reissulla kaaduin riemukkaasti polveni päälle, ja kärsin kivuista pitkään. Menee kokonaisuudessaan paremmin, vaikka huonojakin päiviä on. Olen ajoittain jopa toiveikas. Loppukuusta vierailen Jyväskylässä Nooran luona; syömme etanoita (enkä kuollut, oli jopa ihan hyvää). On kokonaisuudessaan ihan jees kuukausi.

kesäkuun kuunnelluimmat TOP3:
Olavi Uusivirta, Placebo & Pariisin Kevät

HEINÄKUU



Kuu alkaa semilupaavasti, mutta pian romahdan taas jonnekin synkkyyteen. Wilma vierailee Lahdessa kuun puolivälissä. Tyhjyyteen kuiskittuja, epätoivoisia sanoja. Väsymystä, teränhimoa. Raavin kasvojani verille. Tärinää, pelkoa, ahdistusta, väsymystä. Paljon unta. MARS-ihmiset viettävät viikonlopun luonani. Jalkoja särkee infernaalisesti ja usein. Käyn avauttamassa takut päästäni kampaajalla. Lääkäri määrää ahdistukseen Truxalia.

heinäkuun kuunnelluimmat TOP3:
The Beauty of Gemina, Placebo & Bring Me the Horizon

ELOKUU



Truxal ei toimi. Jalkasärky jatkuu alkukuusta, samoin ahdistus ja toivottomuus. Kuun puolivälissä on suhteellisen pitkä hyvä jakso; olen toiveikas, päätän laihtua todella ja iloitsen elämästä. Loppu tälle tulee yllättäen, täysin puskista, loppukuun koittaessa. Blogi saavutti satakuusikymmentä lukijaa, ja pyysin lukijoita kommentoimaan asioita, jotka kuvaavat mua / joista tulen heille mieleen. Sain osakseni liian paljon kauniita sanoja (♥!), jotka piristivät.

elokuun kuunnelluimmat TOP3:
Pyhimys, Chelsea Wolfe & Zella Day

SYYSKUU


Syksy saapuu, ja olen iloinen siitä. Kuun ekat päivät menee ihan hyvin. Tahdon potkia sairautta vastaan ja onnistua siinä, voittaa. Levottomuutta, lyöntejä, särkyä; kaiken alla kuitenkin pieni toivo. Katarina käy Lahdessa ja kuvaa mua (iik!). Rimpuilen pahaa oloa vastaan; en tahdo voida huonosti. Pikkuhiljaa otteeni lipeää. Loppukuusta sorrun viiltämään useita kertoja. Seuraa tulehdusta, allergisia vesikelloja laastarista ja sietämätöntä kutinaa. Uni on vaikea saavuttaa, ja pyörin öisin levottomana sängyssäni. Sekavia, ahdistavia ajatuksia ja ääniä. Neljäkymmentäkaksi kappaletta Truxaleja, ja pyörtyminen keskellä yötä olohuoneen lattialle. Alan luovuttaa.

syyskuun kuunnelluimmat TOP3:
Placebo, Bring Me the Horizon & Amy Winehouse

LOKAKUU


Aloitan (ja lopetan) paperipäiväkirjan kirjoittamisen, ja kirjoitankin ensimmäisinä päivinä luvattoman paljon. Välillä fyysistä tärinää, jonka määrä kasvaa loppukuuta kohti edettäessä. Väsyttää. Jalkoja särkee taas - ja päätä. Särkylääke ei tehoa. Tiedän kameroiden valvovan mua koko ajan. Sekavaa, levotonta; vaikea keskittyä. Nukun liikaa ja/tai vääriin aikoihin. Uni tulee usein vasta aamuyön tunteina. Ahdistaa. Paino tulee hieman alaspäin. Somehiljaisuutta oman valinnan kautta. Blogin viisivuotispäivä. Hyörin, pyörin ja teen enemmän kuin jaksaisin; vakuuttelen tällä muiden lisäksi itselleni että kaikki on ihan hyvin. Olen lopettanut sekä Abilify että Seroquel Prolong -lääkitykseni tämän kuun alussa.

lokakuun kuunnelluimmat TOP3:
Ghost Brigade, Cult of Luna & Halsey

MARRASKUU


Haluan kuolla; tahdon vain nukkua. Eräänä yönä liikaa Truxalia. Menetän tajuni vessassa. Seurauksena suuri ja kipeä kuhmu takaraivossa sekä suurempi ja kipeämpi mustelma takapuolessa. Hoitajat eivät tunnu kuulevan hätääni, joten epätoivoissani ja peloissani laitan lääkärille sähköpostia, jonka seurauksena lääkäri soittaakin. Itken ja tärisen puhelimessa. Lääkäri määrää mulle unettomuuteen Tenoxia sekä pelkoja ja ahdistusta lieventämään Peratsinia. Käyn Jyväskylässä Nooran luona. Olen loputtoman väsynyt; kaikki pukeutumisesta ja syömisestä lähtien tuntuu tuskaisen vaikealta. Tenox ei toimi minkäänlaisilla annoksilla, unettomuutta. Tärisen jatkuvasti niin paljon, että lihakset kipeytyvät. Haluaisin osastolle, mutta se ei ole taloudellisesti mahdollista. Itken paljon, ja kynsin pakonomaisesti kehoani verille. Ruokahalu on kadonnut. Massiivinen paniikkikohtaus. Pako isovanhemmille. Väsymystä, epätoivoa, kuolemantoiveita.

marraskuun kuunnelluimmat TOP3:
Swallow the Sun, Ghost Brigade & Placebo

JOULUKUU


Kynsin, raavin ja revin itseäni (hoitajat luulevat kasvojani vaivaavan aknen, korjaan sen olevan itseaiheutettua). Pikkuveli muuttaa pois porukoilta. Aika kuluu ja katoaa huomaamatta. En jaksa tehdä mitään, mikään ei kiinnosta. Vietän suurimman osan ajasta yksin istuen ja ajatellen tai selaten wikipediaa. Unirytmi on täysin sekaisin ja kääntynyt päälaelleen. Laiminlyön ihmissuhteitani, sillä en jaksa puhua kenenkään kanssa. Ei ole sanottavaa, tai sanoja. Paljon tyhjyyttä. Kaikki on kadonnut elämästäni; niin hyvä kuin suurimmaksi osaksi pahakin. En pysty tai osaa nauttia joulusta ja se ahdistaa. Väsyttää. Kuljen sumussa. Olen lopussa. Päätin viimeisen päivämäärän kesälle - enkä vain jaksaisi odottaa.

joulukuun kuunnelluimmat TOP3:
Placebo, Swallow the Sun & Lasten Hautausmaa

OVERVIEW
(miten meni noin niinko omasta mielestä?)


Ei mennyt kyllä kovin vahvasti. Ehkä jopa tavallaan elämäni rankin vuosi? Siltä se ainakin tuntui. Lopputuloksena olen vaipunut jonkinlaiseen tyhjyyden kuplaan, josta en näe enää poispääsyä. Unirytmini ovat täysin sekaisin; lähinnä nukun päivisin ja valvon öisin. En ole puoleentoista kuukauteen ollut juuri lainkaan, missään määrin, sosiaalinen - olen eristäynyt kaikesta, kaikista. Tuhansia, ja taas tuhansia lukemattomia viestejä ihmisiltä. Tuntuu, että olen menettänyt otteen kaikesta lopullisesti - ja tavallaan se on jopa helpottavaa. Niin paljon pahaa, niin paljon väsymystä. Yksinäisyyttä. Pelkoja. ... Pelottavaa, ettei se tunnu enää miltään. Ainoa ns. saavutus tälle vuodelle on laihtuminen; kadotin vuoden aikana jonnekin viisitoista ja puoli kiloa, joista reilu kolmetoista poistui loppuvuodesta samaa vauhtia ruokahalun kanssa. Ei tunnu onnistuneelta - siltikään. En jaksaisi toivoa tulevalta vuodelta mitään. Ehkä (viimein) loppua tälle kaikelle? Tai toisaalta ei, sillä olen oppinut etteivät toiveet toteudu - koskaan - joten turvallisempaa olla toivomatta. Olen surullinen, että tää on mennyt tähän, mutta... Minkäs sille enää voi? Tuntuisi jotenkin väärältä toivottaa kenellekään ihanaa uutta vuotta, joten taidan sanoa vain että kiitos (tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö toivoisi teille kaikille kaikkea hyvää!). Kiitos.

vuoden top10 artistit
1. Placebo x2158
2. Ghost Brigade x1097
3. Lasten Hautausmaa x888
4. Ruger Hauer x840
5. Mirel Wagner x837
6. Pariisin Kevät x809
7. ☽ WIICCA ☾ x786
8. Swallow the Sun x722
9. Chelsea Wolfe x664
10. Lana Del Rey x605

(Postaus julkaistaan ajoitettuna. Julkaisun aikaan minä toivottavasti nukun, jottei tarvitse kohdata todellisuutta - tai mitään.)

6 kommenttia :

  1. Tykkään lukea blogien vuosipostauksia! :) Muutenkin blogisi on hyvin samaistuttava, koska itsellänikin on kokemuksia mielenterveyteen liittyvistä ongelmista (toistuva keskivaikea masennus, tunne-elämän epävakaus ja traumaperäinen stressihäiriö). :)

    Toivon sulle koko sydämestäni hyvää uutta vuotta 2016!

    Muista, että olet ihana! :) <3

    VastaaPoista
  2. Parempaa vuonna 2016 rakas ♥

    VastaaPoista
  3. Parempaa Uutta Vuotta, toivon sitä tosissani! ♥

    (mistä sä noita bändejä löydät, ostatko levyjä vai kaiveletko netistä?)

    VastaaPoista
  4. Elina, ootko vielä elossa? Tuli sellanen pelko että jotain on tapahtunut. :(

    VastaaPoista