Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Erilaisista tuskan muodoista

(tapoja kertoa päivän aikana mielessä pyörineistä ajatuksistaan)


T001; FYYSINEN KIPU

Kasvoja ja päätä särkee. Leuan ja poskien lihakset ovat hellänä, otsan ja silmien takana jomottaa tuskaisesti. Jauhan hampaillani tyhjää, joten hampaitakin särkee ajoittain. Ei saisi valittaa, ei, mutta odotan jo torstaita toivoen että lääkäri on ollut samaa mieltä hoitajan kanssa - että tää johtuu Peratsinista, ja että pääsen eroon tästä häiritsevästä kivusta vaikka sitten lääkkeen vaihdolla. Mieli ohjaa mua ajattelemaan, että oma vikanihan tämäkin on, vaikka järki ei löydä mitään perusteita kyseiselle ajatukselle (paitsi tää ja toi ja jos ja kun jne.). Mut enhän mä voi jatkuvasti särkylääkettäkään napsia, tai kyllä olla napsimattakaan jos tää näin jatkuu. Vaikka oon viime aikoina ollut suhteellisesti kovin rauhallinen ja stressitön, tää särky saa mut ahdistuneeksi ja ärtyneeksi. On entistä vaikeampi keskittyä mihinkään; tekee entistä enemmän vain mieli istua yksin pimeässä huoneessa seuranaan hiljaisuus - tai vain nukkua (ei sillä että juuri muuta muutenkaan tekisin, ha!, mutta...).

T002; PSYYKKINEN VÄSYMYS

Saan itseni jatkuvasti kiinni sanojen kuiskimisesta hiljaisuuteen; "mä en jaksa enää". Muutama päivä isovanhemmilla ja se ravintolakeikka kuluttivat mun energiat taas täysin loppuun. Liikaa tapahtumia, liikaa ihmisiä, liikaa sosiaalisuutta, liikaa elämää. Liikaa. Olis pitänyt tajuta rajoittaa, nyt keräilen jäljellä olevia palasia itsestäni luultavasti taas viikkojen ajan. En siis, sittenkään, pystynyt vastaamaan kenenkään viesteihin, anteeksi. Oon just nyt vaan niin väsynyt. Syvä toivottomuus hakee taas sijaansa aivojeni sopukoista käpertyen lopulta tutulle paikalleen tyytyväisenä kuin raukea kissa. Tänäänkin nukuin lähes koko päivän, vaikka tavallaan olisi tehnyt mieli edes piipahtaa ulkona. Olen kai luonnonoikku tässäkin, mutta nautin suuresti näistä pakkasista ja kylmästä, raikkaasta talvi-ilmasta. Se on jotenkin ... yksinkertaista? Helppoa ja kevyttä hengittää, kaunista. En luonnollisestikaan pidä siitä, että poskeni jäätyvät irti, mutta sopivissa annoksissa kylmyys rauhoittaa mieltäni (ja olen aina, ikuisesti, sitä mieltä, että kylmyyttä on helpompi paeta kuin helteiden tuskaista kuumuutta).

T003; AGGRESSION AIHEUTTAMA

Inhoan ihmisiä, jotka valittavat pienistä asioista jatkuvasti - kun yleensä nämä valituksen aiheet ovat vielä sellaisia, joihin 1) voisi vaikuttaa helposti itse (esimerkiksi muuttamalla asennettaan) tai 2) ei voi vaikuttaa kukaan mitenkään. Asiastakin voi valittaa, en mä sitä tarkoita. Lähinnä ottaa päähän se valittamisen takia valittaminen; se että kun ei ole muutakaan sanottavaa niin valitetaan. Jotenkin multa vaan tulee tällä hetkellä korvista ulos on niin perkeleen kylmä koko ajan näistä perunoista irtoaa niin huonosti kuoret mun hiukset kasvaa niin hitaasti mä en sitten ymmärrä ajatusmallia x (varsinkin kun nää ihmiset on muuten niitä samoja, jotka valittaa lumettomasta ja lämpimästä talvesta, perunoista joiden kuoret irtoavat liian helposti, liian nopeasti kasvavista hiuksistaan - ja ajattelevat juurikin tavalla x). Mut kuka mä olen sanomaan tähän mitään, ja onhan se kai vähän ironista valittaa valittamisesta? Nyt en vain jaksaisi kuunnella, sillä omalla henkilökohtaisella asteikollani tunnen kärsiväni hieman suuremmista ongelmista kuin ne perunankuoret, eikä mua siltikään koskaan kuunnella. Miksi mun pitäisi siis jaksaa aina muita? Silti hymyilen ja nyökkään; "joojoo, kauheeta".

T004; MAAILMANTUSKA (NOS)

Huomenna sitten on oikeasti se päivä. Synttärit, "jee". Tuntuu et niitä on vietetty, niistä on muistutettu, jo ihan liian monen päivän ajan. Positiivista: saan lahjaksi toiveestani hieman rahaa. Ei ne olis mulle osanneet ostaa kuitenkaan mitään, mitä tahdon - hyvä siis näin. Rahoilla voin tosiaan maksaa ne muutamat tilaamani alekirjat. Huominen pelottaa myös monesta muustakin syystä kuin niistä perinteisistä "olen edelleen elossa" -ajatuksista johtuen. Tiedän, että läheiset ymmärtävät (tai ainakin yrittävät ymmärtää) jos en vastaa mahdollisiin onnentoivotuksiin, mutta entä ne facebookin puolitutut? Heistä ei pitäisi olla huolissaan, tiedän, mutta silti tekisi mieli huutaa selitykseksi mä en ole kunnossa mä en jaksa vastata anteeksi anteeksi anteeksi anteeksi ei vain nyt pysty kiinnostamaan - vaikka eihän se sinänsä ainakaan parantaisi tilannetta. En tiedä.

- -

Ajatukset ei pysy enää kasassa ja on vaikea keskittyä; särkee taas. Epäloogisuudet ajatusketjuissa häiritsevät kirjoittamista, ja tän tekstin kirjoittamiseen on kieltämättä kulunut aivan liian monta tuntia laatuun suhteutettuna. Uskon siis, että on aika niellä särkylääkkeet sekä Peratsinit, ja alkaa odottaa josko uni löytäisi tiensä luokseni jossain vaiheessa, vaikka nukuinkin päivän aikana liikaa ja on erittäin todennäköistä että uni ei vain tule pian, ah! Huomiselta odotan pitkääkin pidempiä, hitaasti kulkevia tunteja. Joona-koiran pehmoisen, sileän turkin silittämistä. Nukahtamista oman sängyn turvalliseen, lämpimään syliin. Ja sitä hetkeä kun tammikuun yhdestoista vuonna kaksituhattakuusitoista on vihdoin ohi.

np: Ruger Hauer - Mä haluun kuolla ennen Bonoo

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti