Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

maanantai 25. tammikuuta 2016

The story of The Book

Semisti alkoi huvittaa. Nimittäin pyöriskelin sängyssä levottomana ja hieman itkuisena; pelko ei ollut hellittänyt otettaan, leukaa särki vaikka olin napannut särkylääkettä ja oli vain sellainen olo, että suretti vähän kaikki. Ei mitenkään massiivisesti enää pelottanut, tai vielä särkenyt (se on vain pahentunut tässä hipheijee!), tai ees sinänsä surettanut. Se oli vaan se yhdistelmä. Ihan normaalia toimintaa tämä kyllä, tää oli vain tällain pohjustus, joten siirtykäämme varsinaiseen "aiheeseen" eli siihen huvittumiseen. Se johtui siitä, että yritin ajatella jotain, mitä tahansa, muuta kuin inhottavaa oloani. Siinä sit tapahtui jonkinmoinen aivojen nyrjähdys, ja kuin ihmeen kaupalla muistin jotain jännää; jotain, jolla pystyisin vastata siihen kysymykseen, jonka (väittäisin) suurin osa ihmisistä kohtaa jossain vaiheessa elämäänsä. Mikä on kaikkein paras lahja, jonka oot ikinä saanut?

Ihanan semi-irrationaalinen mielleyhtymä, täytyy myöntää! Pelko ja surku jokseenkin unohtuivat (särky ei), kun kaivelin muististani kaiken, mitä kyseisestä asiasta muistan. Se oli kirja, mikä nyt ei sinänsä yllätä kun mä olen kyseessä. Mut ei mikään tavallinen kirja! En tiedä onko sellaisia enää olemassakaan, tai siis lähinnä uusia sellaisia (en usko että kaikki vanhat yksilöt oisivat nimittäin hävinneet). Se ei ollut mikään pieni kaveri; arvelisin et korkeutta oli joku kolmekymmentä senttiä, leveyttä varmaan melkein kaksikymmentä. Kirjan paksuus oli myös ihan kunnioitettava about kahdeksan senttiä. (Ottakaa toki huomioon etten osaa arvioida tarkkoja arvoja näille, yyh.) Tää on sen sijaan tarkistettu fakta: sivuja oli muutama yli tuhat. Muistin jopa kyseisen kirjan nimen; Suuri tietosanakirja. Juh, kyllä, luit oikein. Se on ultimaalisesti paras lahja, jonka oon ikinä saanut. Hei, tarviiko tällaista oikeesti edes perustella? Teen sen silti. 

On ollut erittäin todennäköisesti joulu vuonna kaksituhattayksi; sama vuosi jonka kesänä(?) tää hakuteos oli ilmestynyt. Oon about kuukautta vaille kaksitoista, ja sieltä järkyttävän painavasta joululahjapaketista paljastuu jotain, täytyy myöntää, odottamatonta. En muista täyttä reaktiotani tuolla hetkellä, ja aika tunnetusti kultaa ne vähätkin muistot, mut sen sijaan muistan kyllä miten oon viettänyt useita tunteja toistensa jälkeen selaten ja lukien sitä. Joskus se raahautui kaikessa painavuudessaan ala-asteelle mukaan lisälähteeksi tehtäviin (ihmettelen vain millä saatanalla olen saanut sen tungettua reppuuni?), joskus se piti mulle seuraa kun en saanut öisin unta ja valvoin. Kyseisessä WSOY:n tietosanakirjassa oli semmonen yli kaksikymmentäkolmetuhatta artikkelia (t. wikipedia), ja mä aika varmasti luin niistä suurimman osan vähintään kerran. Usein vain randomisti hypin sivulta sivulle, mut joskus taisin aloittaa ihan alustakin tavoitteena lukea läpi koko teos. Taisi jäädä kyllä kesken tää projekti, kuten aika moni muukin... Naurattaa tää ajatus jotenkin, mut semmosta se pikkufaktanörtin elämä tais olla ennen halpaa nettiliittymää, googlen saloja ja wikipediaa?

Yllättäen (...) mun suosikkiartikkeleja oli ne, jotka käsittelivät avaruutta, tunnettuja tiedemiehiä ja poliitikkoja (lähinnä yleisen historian kannalta kiinnosti nämä, eivät niinkään yksittäisinä henkilöinä), maantiedettä ja valtioita. Valtiot oli oikein sellasissa erillisissä värillisissä laatikoissa tavallisen tekstin joukossa. Niistä oli yleiskartat, liput ja perustiedot siististi erillään siitä pidemmästä tekstiosasta, jossa pikakelattiin historia, maantiede ja ilmasto, elinkeinorakenne ja mahdolliset muut huomionarvoiset asiat. Kuvia oli muistaakseni satunnaisesti myös esimerkiksi noiden avaruusjuttujen kohdalla, mut lähinnähän tuo oli semisti faktatekstipitoinen teos (yllättävää tietosanakirjalta, eikö?). Ja jos en aivan väärin muista niin siellä loppuosassa kirjaa oli huisisti kaikenlaisia jänniä tilastoja, vertailuja, taulukkoja ym. lisäselitteitä ja -tietoja. Uuuujeah! Kun netinkäyttö ei vielä ollut osa jokapäiväistä arkea, niin tätä lähemmäs faktataivasta ei lapsella ollut mahdollisuutta päästä! Pienestä (jättisuuresta kirjasta) sitä tulikin tyytyväiseksi silloin?

En tiedä, missä kyseinen teos majailee tällä hetkellä. Se on luultavasti joko porukoilla varastossa, tai sitten (yhyy) kaatopaikalla tjsp. Se oli kuitenkin lopulta aika huonossa kunnossa, kulunut ja taittunut, kannetkin oli ainakin osaksi irti. Enkä mä sitä sinänsä kaipaakkaan. Onhan se ehdottoman epäkätevä kaikin puolin, jos on vain vaihtoehtoja. Puhumattakaan tietysti sen kaiken tiedon paikkaansapitävyydestä enää nykyään. Uskon kuitenkin vahvasti, et jos tässä universumissa millään asialla on niin sanottu sielu, niin se on juurikin kaikenlaisilla kirjoilla. Tekee pahaa ajatella, kuinka paljon kirjoja vain hylätään ja tapetaan. Jos voisin, antaisin niistä jokaisella kodin. Poikkeuksena sääntöön mainitsen kirjat, joita on rakastettu (luettu) niin äärettömän paljon, etteivät ne vain itse enää kestä ja hajoavat käsiin. Ne on eläneet silloin hyvän elämän, ja niistä voi mahdollisesti muodostua joskus osa uutta kirjaa jonkinasteisen kierräryksen jälkeen. Tän takia siis silti hieman harmittaa tietämättömyyteni teoksen sijainnista, mut ehkä parempi näin; se veisi niin paljon tilaa, että sen tilan voi nyt "korvata" useammalla yksilöllä...!


The story of that girl with The Book

Ööh moi, olen Elina, ja olen bibliofiili. En tiedä mitä teen tässä kokouksessa, sillä aikomuksenani ei ole "parantua" tai "sopeutua yhteiskuntaan". Ja ei, bibliofilia ei liity millään tapaa raamattuun (eng. the bible) ja pedofiliaan, vaikka esimerkiksi urbandictionary.com näin hieman saattaa osittain esittääkin. Myöskään hikipedian artikkeli ei tällä (...) kertaa ole täysin oikeassa, sillä kyseessä ei ole parafilia (vaikka kreikan kielen ystävää tarkoittavaa "philos" -sanaa onkin käytetty kaikennäköisten filioiden nimien luomiseen, se ei tarkoita että näillä kaikilla olisi yhtäläiset ... lopputulokset?). On siinä hikipedian artikkelissa sen sijaan pieni ripaus totuuttakin, sillä kohta "bibliofiilinen akti" on kyllä noin sataprosenttisesti faktaa (ainakin omalla kohdallani ja sellaisena kuin se juuri nyt kyseisellä sivulla esitetään; älä koskaan luota hikipedian käyttäjien kykyyn ylläpitää faktatietoa!). Bibliofiili rakastaa kirjoja, ja erityisesti niiden keräilyä ja kaikinpuolista tutkimista. Koskaan ei voi omistaa liikaa kirjoja! Ne ovat kauniita ja usein lähes täydellisiä taideteoksia, joita on lukemisen lisäksi ihana katsella ja koskea. Ne ovat kirjallisen sisältönsä lisäksi mitä parhainta visuaalista herkkua. Älkää toki sotkeko bibliomaniaan, joka on pakko-oireisten häiriöiden kirjoon kuuluva psykiatrinen sairaus. Bibliofiili ei kärsi tilastaan (mutta ei puhuta hänen lompakostaan), päinvastoin! Kirjat ovat bibliofiilille onnellisuuden käsitteen vastine. Jossain kohdin saatoin hieman yrittää epätoivoisesti vitsailla (miten huumori onnistuu aina paremmin kirjoilta?),  ja selvisipä nyt myös miksi olen täällä: väärä osoite, kirjakauppa onkin tuossa naapurissa! Anteeksi häiriö, voitte jatkaa!

np: nothing

3 kommenttia :

  1. Täällä ilmoittautuu yksi ihminen joka rakastaa kirjoja ja niiden katselua ja koskettelua! En ole koskaan kuullut tälläisestä käsitteestä. en omista kauheasti kirjoja mutta nautin niistä todella paljon!

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus! <3 Minun unelma ois sellanen kirjasto ku Kaunottaressa ja Hirviössä se linnan kirjasto @_@

    VastaaPoista
  3. Mun ehdoton lempikirja ala-asteella oli ehdottomasti hervottoman kokoinen tietokirja valaista ja delfiineistä. Mulla on aina ollu joku ihmeen fiksaatio (avaruuden lisäks!) mereen. Mä osasin sen kirjan kaikki valas- ja delfiinilajit (delfiini on kyllä valas) ulkoa sekä niiden painot ja ruokatottumukset. Oon myös osannut tunnistaa lähes kaikki koira- ja hevosrodut ulkoa. Mun mielestä se oli äärettömän hauskaa pienenä!

    VastaaPoista