Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

maanantai 1. helmikuuta 2016

Hajoavia huomisia


Istun pimeässä. Tääl ois turvallista jos vaan ois hiljaista. Äänet sattuu, ne on kohtuuttoman kovia. Puheäänet. Kilinä, kolina. Astiat. Koiran kynnet. Nauru. Tahdon vain olla rauhassa. Ovi on liian kaukana enkä pysty nousta sulkemaan sitä. Allergiatäti tiesi heti nähtyään mut mikä mulla on. Harmi ettei se tainnut tietää et septum -lävistyksiä tehdään joillekin ihan terveydellisistä syistä jotta allergiaoireet helpottaisivat. Istun, se sanoo ota lävistys pois, poistun. Kaksi minuuttia. Lähes neljäkymmentäkaksi euroa. Mainitsi se koirankin. Pitää kuulemma välttää. Mä en luovu septumista ellei joku todista sen aiheuttavan allergiaa. Kenenkään henkilökohtainen inho lävistyksiä kohtaan ei riitä syyksi. Se puhui mulle kuin tyhmälle, säälien. Hävetti että menin edes.

Ihan oikeasti nyt sattuu tää äänten paljous. Mahassa tuntuu oudolta. Sylkeä erittyy liikaa. Pelkään oksentavani. Suuta kuivaa. Olin ensin ajatellut syödä Akinetonia vielä huomisenkin. En taida. En ole huomannut mitään apua joten tuskin se päivässä ilmestyy. Se vain tekee oudon olon ja kuivattaa suuta ja väsyttää. Pettymys. En halua näyttää tältä vaikka ei sille mitään voi. Jään kai näin. Irvistämään. Hävettää. Mut rangaistus on oikeutettu. En ansaitse muuta. Laitoin hoitajalle kahdentoista jälkeen viestin että pelottaa. Että jos saisin edes soittoajan. Ei vastausta. Uskon että ne on saaneet käskyn ettei mun pyyntöihin saa reagoida. Ennenkin on käynyt näin. Hiljaisuus vastaa huutoihini.

Pelkäsin poliisien hakevan mut kun kävelin ulkona. En katsonut ketään kohti kun ne voivat nähdä kaiken mun silmistä. Joku yritti pysäyttää ja huuteli perään Jeesuksesta. Teki mieli sanoa sille etten siihen loukkuun enää lankea. Kerran vapautin itseni pakkosyötetystä uskosta. Jatkuvista peloista. Epätoivoisesta syntien pelon tähden rukoilusta. Toistuvista itsesyytöksistä. Lapsen usko on sokea. Älkää jumalauta aivopeskö ketään. Mä opin sen kaiken sitä kautta. Vikani heikkouteni väärät tekoni ja syntini. Nyt se vaan soveltaa itseään uusin tavoin. Uudestaan ja uudestaan. Mä oon heikko muhin sattuu mä haluan itkeä kadota pimeään. Olla vain rauhassa. Menneisyys kiusaa. Ihmiset ja teot nousevat mieleen vaikken tunnista niistä mitään tai ketään.

Kaikki on jotenkin en vain tiedä. Vatsassa kiertää taas ruokailun jälkeen. En halua oksentaa. Pelkään. Inhoan. Ehkä mulla on mahasyöpä ja kuolen. Aika epätodennäköistä kyllä koska toiveet ei toteudu. Pakko siirtyä sulkemaan ovi. Sitten nukun. Unohtuu tää pahoinvointi. Oli tällainen olo jo eilen. Ja päivällä. En silti ole oksentanut joten en usko että tää ois mikään perus vatsatauti. Oli mikä oli. Turha valittaa. Ei mussa voi koko ajan olla vikaa joka paikassa. Pitää sopeutua. Hallita itseään. En oo kynsinyt hetkeen kovin paljoa. Siis eilen ja tänään. Oon vain nukkunut. Vaikka kaikki on hyvin mä pelkään hajoavani. Tyhmä pelko. Tyhmä minä. Nyt se ovi. Vihdoin. Kohta kun pystyn.

np: nothing

2 kommenttia :

  1. En usko että sitä Akinetonia kannattaa vielä lopettaa, tuskinpa se on ehtinyt edes vaikuttaa noin lyhyessä ajassa.

    VastaaPoista
  2. Lähitkö sieltä ajalta siis kesken pois ja sanoitko sille hoitajalle siinä tilanteessa mitään tai se sulle? Ei mikään ihme kun lähdit, tuo lävistyshomma oli jotenkin asiaton. Aina voi suositella juttuja, mutta saan sen kuvan että se ei ollut mikään neutraali suositus, vaan ennemmin tyly käsky..?

    Fyysisten vaivojen kanssa on kyllä inhottava olla, etenkin kun siinä on vielä ne psyykkisetkin kaupan päälle. .__. Olen samaa mieltä kuin tuo ano, että ehkä sun kannattaisi vielä jatkaa sitä Akinetonia edes hetki? Toivottavasti saat jotain apua tuohon vaivaan. <3

    VastaaPoista