Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 16. helmikuuta 2016

I just - -

Sanat on turhia, merkityksettömiä. Ne eivät muuta mitään. Silti kirjoitan - taas. En jaksaisi. Mä en pystynyt nukkumaan. Pelotti. Sitten ahdisti. Ei väsyttänyt. Väsytti, mutten kyennyt. Särki. Oli nälkä. Pelotti taas. Sitten en vain kyennyt. Lopulta ei vain enää edes kiinnostanut yrittää ahdistuneena sängynpohjalla. Nyt odotan, että ruoka on nenäni edessä. Syön. Tenox (vitut kaikesta, mä otan sen, pystyn, pakko). Nukun. Mä tosiaan toivottavasti nukun. Nukun, tai hajoan lopullisesti. Siltä tää nyt tuntuu. En jaksa puhua selvästi, sanat on liian raskaita lausua. Kirjoitankin vain, koska pää sanoo sen helpottavan. Ehkä. Joskus on mennyt lähes kaksi vuorokautta putkeen whehehehee helposti. Nyt mä olin lopussa alle kahdessatoista tunnissa. Se oli eilen, reilut seitsemäntoista tuntia sitten. Kai. Ainakin luulen niin. Istuin hetken muualla kuin sängylläni, ja äiti värjäs mun hiukset. Ulkona näytti liian keväältä ja oksetti ahdisti pelotti raivostutti suorastaan. Iso ei keväälle. Väsymys saa mut tärisemään. Leuan lisäksi päätäkin särkee, doublewin. Purin just itseäni huuleen vaikka kuvittelin että suuni oli rauhassa ja kiinni. Se on ihan fine. Nyt vain. Istun. Odotan. Ruokaa. Tenox. Unta. Mä en vain nyt. Pysty. Jaksa. Oksettaa. Ahdistaa. VÄSYTTÄÄ.


Mä haluan pois kun en osaa edes itkemällä poistaa tätä kaikkea pahaa - itku ei tule. Kaikki sattuu liikaa. Päästäkää mut jo pois. En jaksa tätä enää.

np: nothing

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti