Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

perjantai 5. helmikuuta 2016

Ja odotan että taipuu jo lopulta selkä mielen


"sano Joona muikku!"

Hämmentävää avata tietokone ensimmäistä kertaa varmaan kuukauteen. Tietokone oli vähintäänkin yhtä hämmentynyt, ja käynnisteli ja päivitteli itseään ainakin sen kaksikymmentä minuuttia. Sit muodostui seuraava ongelma; mulla ei ole pienintäkään hajua mun koneen salasanasta. Kokeilin läpi kaikki todennäköiset ja myös epätodennäköiset viritykset. Kymmenen minuuttia pohdin ja pähkäilin, ja kyllä se sitten lopulta aukesi. Kai oon vaan ollut liian kauan erossa koneestani? Eh. Vielä sain venailla sen kymmenisen minuuttia että tää paskakasa sai itsensä sellaiseen kuntoon että pystyin tehdä sillä jotain. Ja kaikki tää vain, koska sain villin idean kuvata videon kaikessa sekopäisyydessäni. Ja valitettavasti saadakseni videon näytille pitää kierrättää se koneen kautta. Se nyt ei ole mikään oletus että se pitäisi julkaista, mut olen kai vähän sekaisin - kuten aina.

Sormet liikkuu näppäimistöllä suht jäisesti ja on lievästi sanottuna outoa käyttää näppäimistöä. Sain kuitenkin maksettua vuokran ja osamaksulaskun vaikka kädet eivät oikein totelleetkaan kunnolla. Alavatsan sivut kipuilee, liekö syynä se gynen tutkimus? Aivastaminen, hengittäminen ja äkkinäiset liikkeet vihloo. Ei kyllä ainakaan ulkoisia mustelmia, mut eihän se mitään tarkoita. Mustelmakivulta tää nimittäin jotenkin tuntuu. Ja kun kaikki kuitenkin oli ok. Yritän olla sanomatta nyt leuastani mitään, mutten taida onnistua. Eilen meinasin taas kiipeillä seinille illasta kun sattui sattui sattui sattui vaan niin perkeleesti. Kai mun pitää vielä soittaa Terveysneuvoon ja kysellä että joko mulla on aika varattuna. Saatan vaan saada huutia kun en ole huolinut mulle esitettyjä yllättävästi vapautuneita aikoja. Niistä oon saanut viestejä aikas monena päivänä. Mut en ehtisi tai pääsisi täältä Lahteen ilman autoa vaikka aikaa ois se about tunti, puhumattakaan viidestätoista minuutista. Siihen en ois ehtinyt vaikka oisinkin ollut Lahdessa. Että. Huutia tulee.

Tuntuu oikeasti joltain kasivitoselta mummolta, niin paljon on kaikennäköisiä kipuja särkyjä vihlontoja ongelmia. Onneks on Joona. Se ei kiinnitä huomiota siihen et suu mutristuu, että voihkin ja valitan. Se ei sääli. Korkeintaan tulee nuolemaan sun kättä tai jalkaa, tökkii ja katsoo tiukasti silmiin: tahtoisin jotain. Se nukkuu kerällä mun jaloissa ja hermostuu jos kosken jalallani sen unista häntää. Se menee sekaisin lintulaudan oravista juosten ympäri kämppää vinkuen. Se menee sekaisin keväästä ja miettii kai että jos tänä keväänä viimein löytyis Se Oikea Tyttö. Mä en odota kevättä, valon määrän kasvu pelottaa ja ahdistaa. Mä en ole vielä valmis tähän. Muutokseen. Tarvin aikaa ja rauhaa ja pimeyttä ja hiljaisuutta. Lintujen laulu särkee korvissa ja jokainen sekunti lisävaloa muistuttaa siitä miten huono olen. Sentään ajatukset pysyvät tänään jotenkin kasassa. Vielä. Nyt jos tähän väliin tungen sen videon. Inhoan kun en osaa koskaan laittaa sitä fiksuun kohtaan ja helvetti. Se on aina huonosti. Joten olkoon nyt sitten tässä.




joku outo ja mukaisa sivuääni tuossa videossa, anteeksi, ehkä kamerani räjähtää?

Jos sitä vaikka mussuttaisi ananaksia tän jälkeen. Ja yrittäisi keskittyä johonkin (...mihin?) ettei huomaisi särkyä. Ja soittaisi sinne Terveysneuvoon. Vaikka pelottaakin. Kokemukseni mukaan siellä on kyllä ainakin pari ihan asiallistakin hoitajaa vastaamassa. Tänään ei juurikaan ole tarvetta kuolemalle. Tänään on ihan ok, jopa hieman parempi kuin ihan ok. Melkein voin jo saada otteen elämän reunasta - en kuitenkaan ihan. Otan itseäni urakalla päähän kun oon kaiken suhteen niin... olematon. Mut yritän vakuuttaa itselleni et tää on oikein. Että mulla on oikeus tehdä kuten on parasta oman itseni kannalta. Että mun ei tarvi kuunnella yleistä painetta, joka ajaa kohti "normaaliutta". Mun kultainen keskitie ei kulje siellä missä muiden. Mä painin omassa sarjassani, ja se ei ole positiivinen eikä negatiivinen asia. Se vain on. Jos vielä voisi sisäistää ymmärtää tajuta hyväksyä sen.

Vielä kun levottomuus ja pakkoliikkeet katoaisivat niin tää päivä ois ihan bueno. Kivutkin kun johtuu pakkoliikkeistä. Oon vähän ylpeä, että tästä tekstistä ehkä saa jopa selvää. Ja pystyin pidempiin kuin neljän sanan lauseisiin. Yritän olla vähän ylpeä myös muistakin asioista. Kirjoitin lävistäjälle sähköpostia, soitin silmälasien luotonantajalle, soitan pian sinne Terveysneuvoon, pesin hampaat, olen hereillä, hengitän, muistin lopulta koneen salasanan, maksoin laskut ym., jaksoin jopa ajatella ihmisiä vaikken saanutkaan juteltua. Yritän olla masentumatta siitä, et noi nyt on kaikki sellaisia asioita, joiden tekemisessä ei pitäis olla minkälaista ongelmaa. Mä en ole muut. Mä olen mä. Vaikka en haluaisi, siitä ei pääse mihinkään. Sopeudu, saatana!

np: Olavi Uusivirta - Löysäläisen laulu

3 kommenttia :

  1. Ihana nähdä sua taas videolla ja kuulla sun ääntäs :3
    Paljon voimia jaksamiseen!

    VastaaPoista
  2. Oot supersuloinen! Tsemppiä ❤

    VastaaPoista
  3. Olipa ihanaa kuulla sun ääntä pitkästä, pitkästä aikaa~! :3
    Jaksuja sinne ihanainen, pommitan taas jossain välissä fabossa möh<3

    VastaaPoista