Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Tätäkö anhedonia sitten on?


Ei ole paljoa hyviä asioita. Tai ehkä muutamia hyviä joo, kyllä, mutta kokonaisuus kusee pahasti. Huomenna polilla multa tullaan kysymään aika varmasti, miksi olen kynsinyt itseäni taas. Kasvojen punaisen pilkutuksen ne näkee, mutta reidet, sääret, pakarat, olkapäät ja vasen ranne/kämmenselkä taitavat pysyä aikalailla piilossa niiden katseilta. On paljon tyhjää, loputonta tyhjää - kaikkialla sisälläni. Asiat eivät juuri tuota mielihyvää, ja voinkin teoriassa tehdä mitä tahansa - tekemisen laadulla ei ole väliä. Käytännössä tämän kuitenkin estää väsymys ja se, että kiinnostus on aika lailla tasan nolla kun tekemisestä ei ole tiedossa minkäänlaista palkintoa mielihyvän muodossa. Mua ei hyödytä tehdä asioita. Miksi väsyttäisin itseäni lisää tekemällä jotain, mikä ei edes tunnu miltään - ainakaan hyvältä? Lähinnä teenkin asioita muista syistä kuin mielihyvästä. Osa asioista on vain suhteellisen pakko hoitaa (kuten perustarpeet), osan takana on pelko (tarve tulla hyväksytyksi saa esimerkiksi käymään aika ajoin suihkussa), osa on mielestäni sellaisia yleisiä velvollisuuksia (esimerkiksi etten aiheuta muille tarpeetonta pahaa voinnillani). Niin tyhjää.

Taitaa olla toinen vuorokausi ilman Buranaa takana. Ei ole varsinaisesti särkenyt, jomottanut vain ja tuntunut sitä ärsyttävää painetta. Onneksi näin, pelkäsin nimittäin kehittäneeni jo jonkinasteisen särkylääkepäänsäryn tässä. Buranasta on kuulemma todella hauska vieroittautua - siitäkin. Tavallaan on kyllä outoa, että valitan tuosta tyhjyydestä. Olen kuitenkin sen kanssa suhteellisen ok. Mä voin kuluttaa kaksi tuntia vain istuen ja ajatellen, ehkäpä itseäni hieman kynsien nnnngh. Eikä mulla ole ongelmaa sen kanssa. En nyt sanoisi, että mulla on varsinaisesti mukavaa tällöin, mutta ei tunnu pahalta. Ei tunnu miltään. Se on ihan hyvä. Olen tyytyväinen. Luulen, että takaraivossa vain hakkaa yleinen sosiaalinen painostus, että pitäisi koko ajan olla tekemässä edes jotain. Istuminen hiljaisuudessa ei ole normaalia. Mutta mietippä hetki omia tekemisiäsi: eivätkö ne pyörikin lähinnä mielihyvän tavoittelun tai pelon välttelyn ympärillä? Näistä asioista teet mielelläsi niitä, joista saat mielihyvää. Mulla on jäljellä vain lähinnä asioita, joita teen jonkin pelossa. Ei tässä siis kovin paljoa mistään iloa revitä - ei vaikka yrittäisin. Mikään ei vain tunnu missään, miltään. Tapahtumat eivät kosketa sitä jotain mun sisällä. Ja oikeastaan se on mulle tosiaan ihan ok - silti tunnen huonoa omaatuntoa. Miksen tunne mitään?

Pitäisi mennä suihkuun. Yksi pieni hyvä asia olisi ollut Lushin pakastinkylmä suihkujelly, mutta. Mun piti laittaa se aikoja sitten pakastimeen jäähtymään - ja edelleen olen tässä, istun vain. Upotan kynsiäni ihooni. Ajattelen paljon ja en yhtään mitään. En ole pystynyt nousta - en laittamaan jellyä pakastimeen, enkä edes sinne suihkuun. Pitäisi, sillä nukuin viime yönä kolmesta aamukuuteen, ja alkaa väsyttää. En kuitenkaan pidä märillä hiuksilla nukkumisesta, joten en pääse nukkumaan ennen kuin olen käynyt suihkussa ja odottanut hiusteni kuivuneen edes suurimmaksi osin. Ah. Tuntuu vain mahdottomalta saada itseään liikkeelle. Sormet liikkuvat näppäimistöllä suhteellisen helposti, kun en erehdy siirtämään niitä siitä kauas. Lisäksi käsien liikuttaminen on muutoinkin vain paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin koko kehon siirtäminen paikasta toiseen. Ja sitten vielä pitäisi tehdä asioita kehollaan, pelkkä siirtyminen ei riitä. Ja lopulta toiminnan pistesaldo jää neutraaliin tai sen huonommalle puolelle. Suihkusta tulee hyvä olo, kyllä, en kiellä. Mutta lopulta koko toimintasarjan suorittaminen (en edes ala luetella välivaiheita, pelkkä ajatuskin niiden ajattelemisesta kammottaa) ei jää lainkaan plussalle. Ei siitä ehkä suurta haittaakaan ole, mutta siihen se jääkin. Keikkumaan mitäänsanomattomuuteen. Tää ei varsinaisesti kannusta mihinkään.

Ehkä silti nyt kuitenkin yritän nostaa tämän lihoneen perseeni ylös. Siirryn sinne suihkuun ajattelematta sen enempää niitä lukuisia välivaiheita, jotka - oi ja voi - niin hyvin kuitenkin tiedostan. Nukkuminen jossain vaiheessa suht pian voisi tehdä jopa hyvää. Ehkä pitäisi myös tehdä vaikka leipä, sillä inhoan herätä keskellä yötä nälkään. Herääminen nyt on suhteellisen jokaöinen vakio, mutta yyh en halua herätä nälkäisenä. Yöllä on hankala tehdä itselleen edes leipää metelöimättä ja sytyttämättä valoja ja ja ja ja ei ole helppoa se. Jos vain jaksaisi ne kaikki vaiheet, jotka se leivän tekeminen vaatii. Tuntuisi vain niin helpolta siirtää asiaa vaikka sinne yöhön kaikkine vaikeuksineen, jotta ei vain juuri nyt tarvitsisi jaksaa suorittaa minkäänlaisia toimintoja. Huomennakin pitää kaikkea - herätä syödä kävellä puhua poli ihmisiä kävelemässä kaupungilla ole normaali ole ole ole. Jospa vain asioiden pohtiminen, välivaiheiden läpikäyminen, saisi asiat tehdyksi! Sitä kai toivon tällä hetkellä. Että saisi vain olla rauhassa. Ajatella. Olla. Hengittää. Rauhassa.

np: Chelsea Wolfe - The Abyss

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti