Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

The word "understand" on repeat

Yhden aikoihin mä nousen sängystä, suuntaan kaapille, kaivan kylmästä täristen esiin villasukat ja laitan ne jalkaani. Palaan sänkyyn kolmen peittoasiani alle, mutta edelleen palelee. Haen käsiini lapaset. Tärisen edelleen kaiken tämän jälkeen kylmästä - hetken. Kylmyys alkaa helpottaa, tilanne naurattaa kyllä hieman, mutta tän kaiken ansiosta mä pystyn nukahtamaan. Ja kyllä, mä nukun. Oikeasti. Kuluneen vuorokauden aikana mä olen lähinnä vain nukkunut nukkunut nukkunut nukkunut. Pätkissä ja leukasäryn herättämänä ja taas pätkissä, mutta mä olen nukkunut. Viimeisen vuorokauden aikana on varmaan kieltämättä tullut nukuttua yhtä paljon kuin kuluneina kahtena viime viikkona yhteensä (en nyt laske tähän sitä kun se Tenox jotenkin sattui toimimaan kaikkineen ja nukuin, vaan puhun nyt ihan _oikeasta_ unesta). En ole oikein edes sisäistänyt tätä, enkä varmaan sisäistäkään. Jos valvoessa olin sekaisin kellonajoista ja päivistä ja kaikesta, niin olen kyllä nyt vielä enemmän sekaisin niistä. Aivot ei kai tykkää, kun on saman vuorokauden aikana nukahtanut ja herännyt ainakin kymmenen kertaa? Mut luotto on aika vahva et tää korjaantuu kyllä (siitä huolimatta että luottamukseni on pettänyt mut aika useasti niin mä luotan edelleen sokeasti luottamukseeni).

Ja jos jollekin nyt tuli tunne, että täähän meni loistavasti, jee, hienoo - tai mitään vastaavaa - niin voin kertoa ilouutisen: ei kyllä joo ihan mennytkään. Tai siis. Kello on neljä ja herään. Mulla on kädessä lapaset ja jaloissa villasukat, mutta peittoja on päälläni enää yksi ja noin yksi kolmasosa. En osaa sanoa, väsyttääkö vähemmän tai onko parempi olo tai mitään, mutta ainakin mä olen nukkunut, ja on oikeastaan aika kuuma jopa. Oon ihan tyytyväinen tilanteeseen. Otan lapaset pois, ja avaan tietokoneen. Haen purkkiananaksia, ja se pikari jossa ne hengaavat, aukeaa kuin itsestään. Tätä ei tapahdu koskaan. Alan olla aika tosi tyytyväinen. Istun mussuttamaan ananaksiani (niissä siis ei ole mitään vikaa, tai ainakaan en ole vielä huomannut) ja kirjoitan salasanan kirjautuakseni käyttäjälleni. "Palvelun Käyttäjäprofiili sisäänkirjautuminen epäonnistui. Käyttäjäprofiilia ei voi ladata." Oh. Tämäpä jotain uutta; kokeilen uudestaan. "Palvelun Käyttäjäprofiili sisäänkirjautuminen epäonnistui. Käyttäjäprofiilia ei voi ladata." Oh. No, tällaiset korjaantuu kun tietokoneen käynnistää uudestaan. Teen sen, yritän uudestaan, ja voitte arvata.

Onneksi on puhelin, ja toimiva nettiyhteys. Tässä ei ole minkäänlaista sarkasmia nyt. Ne toimivat. Googlekin on pystyssä, joten löydän itseni erittäin nopeasti Microsoftin tukisivustolle. Nähtävästi kyseessä on siis ihan oikea ongelma (...). Lueskelen siinä sitten mitä pitäisi tehdä, ja aika tuota oikeastaan heti alkuun jotain kylmää liikahtaa sisälläni kun luen seuraavan: "Sinun täytyy pystyä kirjautumaan järjestelmänvalvojatilillä, jotta voit korjata käyttäjäprofiilisi tai kopioida tietosi uuteen tiliin."OH WELL. Onneksi kyseessä ei ole siis kuin mun ainoa järjestelmänvalvojatili. Onneksi mulle kerrotaan kuitenkin myös, että aina on olemassa vikasietotila. Kyseisen ihmeen tiedän, ja olen nähnyt, mutta ihan rehellisesti: vaikka olenkin tietokoneasioissa vähintään tasolla supervelho niin en ole moista koskaan itse silleen käynnistänyt. Onneksi siihenkin on ohjeet (oi, kyllä!). Yritän siinä sitten niitä tutkaillen toimia. Juu, juu, juu, juu. Tietokone käynnistyy. Jotenkin tulee tunne, että tää nyt ei vain mennyt ihan kuin ennen - siis ihan putkeen. Mutta siinä sitten kirjaudun tililleni - ja ihan oikeasti tajuan sitten että ei, tää ei nyt onnistunut tääkään. Mä en osannut käynnistää vikasietotilaa. Mutta tietokone toimii taas ihan normaalisti. Tässä on nyt vain kaksi vaihtoehtoa. Joko mä olen ihan vitun tyhmä, tai sitten mulla on some true skillz. Kokemuksesta tiedän sen olevan ensimmäinen vaihtoehto, mutta (lähinnä varmaan koska ensiksi mainittu on totta) mä silti uskon tohon tokaan. Tää on erityisesti sulle Nänni; jos satut lukemaan ja sua naurattaa edes ihan pikkuisen... Olen onnistunut.

Lopulta siis kaikki on ok. Toivon. Särkee tosin taas, tai ehkä edelleen, en tiedä. On kuitenkin särkylääkettä, joten voi olla että selviän asian kanssa. Olo on lähinnä mitäänsanomaton, enkä tiedä olenko mä vain edelleen erittäin väsynyt fyysisesti vai olenko vähän vähemmän fyysisesti väsynyt, ja nyt on tilaa tuntea järkyttävää psyykkistä väsymystä. Joka tapauksessa: väsyttää - jopa paljon enemmän kuin ennen nukkumista. Oikeastaan on aika helvetin paska olo. Aika todella helvetin paska. Joten joo, tää taitaa olla sitä psyykkistä. Sisälläni kiljuu kauhuissaan ei ei ei ei, ja tavallaan nyt on kyllä joo vähän sellainen olo että miksi vitussa edes nukuin. En halua tätä; en, en, en ja en. Koska sehän on aika fakta, että (fyysinen) väsymys on mulle aika todella tehokas pakokeino kaikelta paskalta, mitä päässä on ja tuntuu ja liikkuu. Ja kun ei väsytä (fyysisesti), niin se paska potkii päälle todella tehokkaasti. Ja mulla on aika hyvät syyt vältellä sitä. Se ei ole ollenkaan "kivaa". Se on niin saatanan sietämätöntä, että mä olen mieluummin fyysisesti aivan täysin lopussa, kuin kestän sitä valtavaa psyykkistä kipua. Ja tää pohtiminen nyt ei oikeastaan auta asiaa, koska pakokauhu hiipii pikkuhiljaa tuolla jossain sisälläni lähemmäs ja lähemmäs tajuntaani. Oh yes yes no no no fucking no.

Jos joskus olisi tiedättekö sellainen hetki. Sellainen, että ei pelota jokin asia (tai usein: kaikki) niin äärettömän paljon, että pitää paeta sitä äärimmäisillä keinoilla. Että kaikki olisi suht rauhallista ja tasaista ja tyyntä ja ei vain olisi paha mitenkään. Tai olisi edes hyvä suurimmaksi osin. Niin, olen tainnut sanoa tämän joskus aiemminkin, olen aika varma, että multa hajoaisi pää todella pahasti. Se nyt vain olisi niin järkyttävän absurdi ja pelottava tilanne, etten mä tietäisi miten siihen pitäisi todella reagoida. En osaisi. Että se tunne, kun umpikujasta pääsee pois - toiseen umpikujaan. Joskus se tuttu ja turvallinen umpikuja on siis ihan todella jees, ja pysymällä siellä säästyy paljolta epämukavuudelta. Ja nyt tuntuu, että olen pahasti myöhässä Buranan kanssa. Otin sen äsken, mutta nähtävän myöhässä, koska nyt särkee niin että kohta ei kyllä ajatus enää kulje yhtään. Apua. Että jos sitä vaikka aivastelisi tässä vielä muutaman kerran? Leukanivel kun on päättänyt alkaa naksahtamaan todella mukavan kovaäänisesti aina kun aivastan - ja samalla korvasta ja lähialueilta häviää hetkeksi tunto. Sitten se palaa mukavasti kihelmöiden. Ja sitten aivastan taas. En nyt aio edes sanoa että some days...


I always aimed to please
but I nearly died"

np: Placebo - A Million Little Pieces

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti