Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

maanantai 8. helmikuuta 2016

Välähdyksiä (turhuuksia)


Kesken unien tajuntaani iskee häiritsevä ajatus. Pomppaan ylös mielessäni vain paljon kello on. Ensimmäisenä havaitsen, että etuhampaita vihloo aivan kuin niihin olisi kohdistunut voimakas isku. Tarkistan heiluvatko. Eivät. Hyvä. Sitten kello; hieman vaille kaksitoista. Päivämääräkin vastaa oletustani. Olo on hieman hutera, mutta ainakin nukuin ilman särkyjä ja heräilyjä; sikeästi. Kaksitoista tuntia tiedottomassa tilassa uinuen - ihanaa. Illalla vain meni hermot, kun yrittäessäni nukahtaa pään täytti ahdistus pelko paniikki ja kaiken kuorrutti järkyttävä särky leuassa. Olisin tietenkin voinut odottaa vielä hetken pyörien tuskissani - olisihan se voinut mennä ohi. Sen sijaan nössöilin ja heitin naamaan muutaman Ketipinorin. Nukahdin. - - Ajatus katkeilee pahasti, pakko nukkua vielä hetki.

- -

Kello on puoli kolme. Pomppaan ylös (jälleen). Tajuan etten ole herännyt herätykseen puolisen tuntia aikaisemmin. Fuck. Äiti on laittanut viestin, että on katsastamassa autoaan. Vaatteet päälle, puhelin kouraan, soitto lävistäjälle. Puoliunessa saan sovittua ajan huomiselle. Seuraavaksi puhelu Terveysneuvoon. Oon vieläkin juminen ja selitän asiani ehkä vaikeimman kautta. Hoitaja puhelimessa tuskailee ja tarkistelee aikojen saatavuutta. Ei ole yhtään soittoaikaa, ei käyntiaikaa (jekkujekkuylläri, tervetuloa Lahteen). Menevät todella pitkälle tulevaisuuteen. Liian pitkälle, kun miettii paljon syön tulehduskipulääkkeitä. Eikä tää oo päivystyksellistäkään. Käskee olla yhteydessä psykiatrian puolelle, jotta saisin edes vähän nopeammin apua. Kiitän, kumarran, ja alan miettiä miten on järkevin lähestyä lääkäriä. Tänään ei voi soittaa enää. Huomenna on vähän vaikea. Keskiviikkona voisi ehkä. Tai sitten vain alennun laittamaan sähköpostia. En tiedä. Tuntuu, että vain valitan jatkuvasti. Kaikesta. Mutta ei tää näinkään voi jatkua. Saatana. Koska just nyt en voi tehdä mitään asian hyväksi (ja koska just nyt, yrittäessäni juoda, kaadoin puoli lasillista lightkolaa päälleni), päätän avata simssin ja kadota samalla musiikkiin.

- -

Seitsemäntoista nolla seitsemän. En ole saanut simssiä auki. Olen esittänyt pirteää. Olen yrittänyt olla normaali. Puhua, katsoa, olla, syödä, elää, voida, kertoa, toimia. Kaikenlaista. Yrittänyt. Pitäisi kai kirjoittaa se sähköposti lääkärille. Pitäisi kai mainita, että usein tuntuu että sekoan. Todellisuus sekoittuu harhaan - vai onko se sittenkin kaikki totta? En jaksaisi esittää jaksavaa. Musta on superihanaa kun jaksan lähteä Helsinkiin, musta on superihanaa kun sain soitettua puhelut, musta on superihanaa kun jaksan näin hyvin, musta on superihanaa kaikki kaikki kaikki kaikki olen kunnossa vihdoin jeejee. Kaikki pelottaa ja hajoaa käsiin. Iloinen olen vain siitä, että ihmiset eivät ole vielä hylänneet. Että edes joku tahtoo nähdä vielä. Puhua. Vaikka vika onkin vain minussa. Olen niin väärin. Olen kulunut kliseinen valittava idiootti, joka pyörii omassa paskassaan. Kuka haluaisi auttaa pois? En ainakaan minä, en minua, en enää, en kaiken jälkeen. Paskaa on roiskunut liikaa jo muidenkin - mahdollisten auttajien - päälle.

- -

Lähetin sähköpostin lääkärille. Pelottaa, ahdistaa, nolottaa, hävettää. Ei mulla ole oikeutta valittaa jatkuvasti. Siltä tää tuntuu. Valitukselta. Turhalta valitukselta. Jatkuvalta. Miksen osaa käyttäytyä? Ängin itseni suihkuunkin. En vaan. Tiedä. Jaksaisi. Pää sekoaa. Ahdistaa. Hampaisiin sattuu; etuhampaita ei sentään enää jomota. Pitää varautua huomiseen ottamalla mukaan särkylääkettä (sitähän ei Helsingistä tunnetusti saa) ja Akinetonia (varmuuden vuoksi, eh). Yritän olla ajattelematta liikaa sitä, et pitää nousta junaan ja junasta. Että ihmisiä on paljon enemmän kuin Lahdessa. Ja varsinkin paljon enemmän kuin täällä todellisella landella. Yritän keskittää ajatuksia asioihin, jotka eivät ahdista. Wilma; menet vastaan, moikkaan, tapaat, puhut, olet. Paradise; pääset eroon vihoittelevasta microdermalista, saat neuvoja, apua, tietoa että jos/kun uusi jne. Jos vaikka saisin sen simssin vihdoin auki, keskittyisin johonkin ihan muuhun kuin ahdistukseen ja kipuun ja pelkoon ja paniikkiin. Ei tässä oo kuin muutama tunti yritetty... En tiedä. Jos vain selviäisin.

np: Adna - Falling

1 kommentti :