Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

And when I leave this island I book myself into a soul asylum

Kaikki tuntuu valheelta. Pelkoja, jotka kertovat asioita, joiden en haluaisi olevan totta. Mikä on totta; onko mikään totta? Ahdistaa. Tuntuu, että otteeni lipeää taas. Mä olen paha hirviö - tai sitten kaikki muut ovat. Pahan tulee kuolla, hirviöiden tulee kuolla. Tätä peliä ei voi voittaa. Kaikkialla on viitteitä niistä, enkä tiedä kuka niitä jättää. Ehkäpä ne itse, sekoittaakseen pakkaa. Kyllähän ne tietävät kaikesta pääni sisällä liikkuvasta muutenkin, joten en aivan ymmärrä. Ei kai tarvitsekaan. Taistelen jonkin rajalla, aina ja edelleen, ikuisesti. En edes tiedä, mitä rajan kummallakaan puolella on; tunnen ja tiedän vain rajan, ja sen, ettei mun ole tarkoitus pudota - olla mitään. Haluaisin itkeä, mutten osaa. Haluaisin irroittaa kynteni ihostani - mutta tavallaan en halua sittenkään. Haluaisin huutaa, mutta mulla ei ole syytä. Haluaisin olla olemassa niin, ettei tarvitsisi jatkuvasti toivoa katoamista - mutta ymmärrän että näin täytyy olla parempi ja oikein. Mutta nukuin kai seitsemän ja puoli tuntia heräämättä kertaakaan - aamukahdeksasta puoli neljään. Haluan vain pois.

On vain niin loputtoman paha ja kamala olla. Kaikkihan on hyvin, mutta mä en jaksa. Säälittävää. Mä en löydä itsestäni sitä ihmisarvoa, jonka kaikille muille lupaan ja annan. Mä olen jotain niin erilaista, enkä ihminen tai arvokas. Eihän mua tavallaan edes ole. Välillä tuntuu, että kaikki on vain mun kuvitelmaa. Ympäristö, kaikki mihin internetissä törmään, musiikki kaijuttimissa ja kirjoitetut sanat kirjoissa, ihmiset ympärilläni - aivan kaikki. Oikeasti mua ei ole - tai mut on suljettu jonnekin kauas muista - ja mä vain kuvittelen tän kaiken. Että kirjoitan nytkin blogia. Että siellä näyttöruudun toisella puolella on muita ihmisiä. Kuvittelen teidänkin mahdolliset bloginne, ja niiden sisällön. Olen luonut päähäni valtaisan suuren valheen. Enkä voi todistaa tätä millään tavalla valheeksi. Naurattaa oikein ääneen, sillä pelkään. Maailma on paha, eikä mua ole tehty tällaista varten. Mun pitää tuhoutua, mut pitää tuhota.

Enkä mä tiedä onko millään merkitystä. Enkä mä halua, että kukaan ymmärtää mua. Enkä mä tahdo voida enää paremmin, sillä aina vajoan vajoan vajoan vajoan ja hajoan taas uudestaan. Enkä mä jaksa enää. Sattuu - en halua kivun loppuvan. Väsyttää - en halua nukkua. Ahdistaa - en halua elää ilman. Pelkään - en halua sen katoavan. Tappakaa mut. Ja huomenna poli, enkä mä jaksaisi. Mä pelkään niin, kaikki ovat mua vastaan. Ne etsivät mua, vaikka tietävät kyllä missä olen. Uhkailevat, pelottelevat. Ne, viranomaiset, hoitohenkilökunta, jokainen vastaantulija. Ja pahinta on, että vaikka pelkään niin helvetin paljon, en jaksa välittää. Pelko syö ja välinpitämättömyys ruokkii sitä. Yhdessä ne syövät tietään läpi kehoni, jäytävät sisäelimiäni ja luitani ja kudoksiani ja lihaksiani - kunnes kaikki näkyvä on poissa ja vain tuska jää. Ei mua voi vapauttaa. Ja on kai jo kahden viikon ajan pitänyt puhdistaa korvien venytysten paskakorut, sillä korvat ilmoittavat epämukavuudestaan kutisemalla ja on/off -tulehduksentapaisilla, mutta en mä vain ole jaksanut tai pystynyt. Pitäisi ostaa ne oikeasti laadukkaat plugitkin, mutta olen idiootti ilman rahaa tai jaksamista siihenkään. Saanko kadota?

En mä halua olla tällainen. Inhottava, epämiellyttävä, ärsyttävä, rasittava. Jatkuvasti valittamassa. Yksilö, joka ei osaa käyttäytyä oikein. Virheellinen. Mutta kun mä en osaa muuttaa itseäni. Mä yritän, mä oikeasti yritän. En vain jaksa yrittää tarpeeksi, luulen. En jaksa taistella vastaan, ja siksi haluan vain pahoja ja huonoja asioita. Ei musta tule oikeaa koskaan, ei. Ja vaikka oppisinkin täysin esittämään sellaista, haluanko? Jaksanko? Onko se sen arvoista? En todellakaan tiedä. Lohduttaakseni itseäni mussutan valkosipulikrutonkeja suoraan pussista - oi kuinka fiksu ja terveellinen valinta! Mut nehän mä osaan. Välillä toivon, että joku pahoinpitelisi mut niin pahasti, että jäisin juuri ja juuri eloon, vammautuisin vaikeasti - ja tämä, jotta ymmärtäisin, ettei mulla ole asiat edes huonosti. Että valitan turhaan. Että on muita, joilla on paljon huonommin - paljon vaikeampaa. Etten ansaitse mitään, mitä mulla on. Mä ansaitsen vain pahaa, pahempaa ja pahinta, eikä sekään riittäisi rangaistukseksi ja opetukseksi. Kiittämätön paska. Miksi edes synnyin, miksi?


"and when I leave this planet
you know I'd stay but I just can't stand it and
I can feel the warning signs running around my mind
and if I can leave this spirit
I'll find me a hole and I'll live in it
I can feel the warning signs running around my mind"

np: AURORA - Runaway

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti