Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Hiljaiset, tai kun tyhjyys yrittää saada äänensä kuuluviin


Talon lämmitysjärjestelmä ilmoittaa kärsivänsä jostain mystisestä tilasta nimeltään "fatal error". Lämmintä vettä ei tule, eikä kai ihan yleinen lämmityskään pelaa. En tiedä, minulle ei ole tarkemmin kerrottu, mutta voisin päätellä asian olevan näin kun tänään herätessäni sisälämpötila oli lähes neljä astetta kylmempi kuin nukkumaan käydessäni. Neljä peittoani eivät todellakaan olleet liikaa, ja olisin niiden alla edelleen ellei olisi mahdollista että jossain määrittämättömässä vaiheessa tätä päivää tänne ehkä ilmestyy jonkinlainen mies tutkimaan tuota lämmitysasiaa. Tehtäväni on estää Joonaa syömästä ko. kaveria. Ja näyttää normaalilta ihmiseltä. Mitä ikinä se sitten onkaan. Joten nyt olen tuomittu kerrospukeutumaan ja ikävöimään peittokasaani kunnes voin olla varma että se tyyppi on kadonnut näköpiiristä lopullisesti. Ja kyllä, täällä on edelleen parikymmentä astetta lämmintä, ja uskon että se on aika normaali monissa asunnoissa. Mutta ottaen huomioon että mä palelin kun täällä oli se kakskytäneljä plussaa, niin. Voin kertoa että tuntuu vähän siltä että sormista lähtee jossain vaiheessa kyllä tunto. Ehkä tuo lämmitysjärjestelmä on muutenkin ollut sekaisin kun on ylipäätään pitänyt yllä tuollaisia lämpötiloja mut. En tiedä. En ymmärrä noista.

Nyt kun mulla sitten on ylenmääräisesti tyhjää aikaa niin voisin valittaa. Ensiksi haluan korostaa, että valitan omasta subjektiivisesta kokemuksestani eikä tarkoitukseni ole vieläkään tai edelleenkään vähätellä kenenkään toisen omaa subjektiivista kokemusta. Ja etten tiedä kaikkea; tiedoissani on aukkoja enkä millään tasolla katso olevani minkäänsortin asiantuntija. Ihan vain kaiken varalta, sillä vaikka blogini on ollut aikalailla nillittäjävapaa, tiedän että kyseiset oliot elävät ja voivat hyvin kaikkialla internetissä iskien juuri kun vähiten odotat. Tää ei edes liity mihinkään erityisen ajankohtaiseen, eikä sinänsä mitään erikoista ole tapahtunut. Ihan vain. Yleisesti, yleisestä ilmapiiristä. Tai siitä, mikä välittyy mulle ihan liian valitettavan usein. En edes tiedä miten muotoilisin tän oikein, koska en tiedä onko tää enemmän tyhmyyttä, tietämättömyyttä, välinpitämättömyyttä, yleistä trollailua tarkoituksena aiheuttaa muille mielipaha koska itse on kokenut jotain epäoikeudenmukaista vai vain... jonkinlaista mystistä yleistämistä, jossa sitä että en minä yleistetään käsittämään kaikki muutkin?

Internet ei valitettavasti unohda, ja siksi törmään jatkuvasti uusiin ja vanhoihin keskusteluihin mielenterveysongelmista. Aion keskittyä yhtään erityiseen osa-alueeseen, josta luultavasti rönsyilen vähän kaikkeen muuhunkin, mutta juu. Ja mua ihmetyttää suuresti. Todella suuresti. Että mikä logiikka on taustalla että kun joku aloittaa keskustelun skitsofreniasta (aivan sama oliko näkökulma aloituksessa nyt sitten mikä hyvänsä) niin pian jo joku tulee kertomaan että masennuksesta parannutaan lähtemällä ulos. En ensiksikään pysty ymmärtämään tuota väitettä, jonka mukaan masentunut parantuisi vain alkamalla tehdä asioita, ja useinhan sitten tullaankin korjailemaan että "puhuinkin todella lievästi masentuneista". Mutta enemmän mua ihmetyttää vielä se että miten helvetissä masennus (tai erityisesti vielä se lievä masentuneisuus) liittyy skitsofreniaan? Millä logiikalla voidaan alkaa neuvoa masennuksen hoidossa, jos toinen haluaa keskustella skitsofreniasta? Skitsofreniaan toki voi kuulua masennusta, joka usein on tasoltaan vaikeaa. Mutta se on useammin enemmänkin seuraus kuin syy; jotain, mitä voidaan kyllä lievittää, mutta jonka poistaminen ei korjaa alkuperäistä, pohjimmaista ongelmaa.

Ja sitten löytyy vielä näitä "olen kuulkaa ollut itsekin psykoosissa kerran - ihan sairaalaan asti jouduin!" -tyyppejä. Juu, ei se ole mukavaa, enkä kyseenalaista kenenkään psykoottista kokemusta. Itsekin olen ollut vain kerran varsinaisessa psykoosissa - se kehittyi hitaasti ja oikeastaan ne pahimmat oireet häiritsivät lähes vuoden ajan yhtämittaisesti. Ongelma on vain se, että skitsofrenia harvoin on pelkkiä positiivisia oireita - psykoottisuutta. Aika usein tulee sellainen olo, että koko skitsofreniani kyseenalaistetaan kun "ethän sä ole harhainen". Harva tietää, että useilla varsinainen avoimen psykoottinen oireilu on sinänsä vain se jäävuoren huippu, joka näkyy ja kuuluu. Skitsofrenia koostuu paljon muustakin. On negatiivisiksi kutsuttuja oireita, ja kognitiivisia oireita. Joidenkin sairaus voi koostua lähinnä näistä, ja positiivisen oireet ovat vain mitättömän pieni osa kaikesta muusta - häiritsevä, mutta oikeastaan aika siedettävissä oleva kun vertaa muuhun. Itse ainakin koen, että harhaluuloisuus, vainoharhat ja erilaiset ajatushäiriöt, esimerkiksi ajatuksen pomppiminen ja epäloogisuus, ovat oikeastaan ihan ok, kun vertaan niitä negatiivisiin oireisiini. En pidä kummistakaan, mutta harhaluulojen kanssa voi oppia pärjäämään.

Negatiivisiksi oireiksi sanotaan ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen häiriöitä/ongelmia, joissa jotain ikään kuin "puuttuu". Tunteet latistuvat, puhe köyhtyy niin sisällöltään kuin määrältäänkin. On vaikea tai mahdoton tuntea mielihyvää, asioilta katoaa merkitys eikä ole energiaakaan tehdä mitään. Se, että makaa sängyssä koko päivän, tuntuu oikeastaan ihan hyvältä ja oikealta - tai oikeastaan se ei tunnu miltään, kuten ei mikään muukaan. On vaikea tehdä mitään, kun et näe tai tunne tarkoitusta missään. Ja muiden on todella vaikea käsittää tätä, sillä harva ihan oikeasti ymmärtää tämän olevan oikea osa oikeaa sairautta. Se, että ihminen ei ole harhainen, ei aina tarkoita että hän olisi parantunut. Omasta mielestäni, käsittääkseni, suurin ero masennuksen ja skitsofrenian negatiivisten oireiden välillä on se, että masentunut ei tee asioita, koska tuntee niin suuria tunteita (toivottomuus, surullisuus, ahdistuneisuus jne.) että lamautuu. Skitsofrenian negatiiviset oireet estävät tekemästä asioita, koska ei tunnu miltään. Tiedän, että usein itsekin sorrun käyttämään masennustestejä oloni mittarina, vaikka tavallaan ne eivät kohdallani mittaa oikeaa asiaa tai sinänsä kerro mitään.

Mun on todella vaikea tunnistaa tunteita. Pystyn nimeämään muutaman, kyllä, varsinkin kun en ajattele, mitä ne todella tarkoittavat. Jos pitäisi kuvailla niitä tarkemmin, menee sormi suuhun. Miltä tuntuu olla surullinen? Entä iloinen? En tiedä. Jotkut ovat helpompia, kuten ahdistus. Siinä on paljon fyysisiä oireita, joita voi luetella koskematta juuri siihen sisällä vellovaan tunteeseen. On helppo sanoa että "ahdistaa", koska sen nyt jotenkin käsittää. Ja ehkä yksi iso ero on myös se, että mä en koe sinänsä tunnetiloja, vain hetkellisiä tunteita. On jokin ärsyke, joka aiheuttaa tuntemuksen. Kun ärsyke poistuu, tuntemus poistuu. Tuntuu mukavalta tavata ystävä. Kun ystävä katoaa näköpiiristä, palaa tyhjyys. Jokin asia saattaa suututtaa, mutta kun ajattelen jotain muuta, unohtuu suuttumuskin. Ja tosiaankin: asiat unohtuvat helposti. On vaikea painaa mieleen mitään uutta, on vaikea keskittyä. On vaikea käsitellä tietoa niin, että sitä todella pystyisi myös soveltamaan. Kun pitäisi tehdä kahta asiaa suhteellisen samanaikaisesti, niin kun vaihdat ensimmäisestä toiseen, unohdat ensimmäisen täysin, ja oikeastaan et tiedä edes mitä olit alunperinkään tekemässä. Et voi leikata kurkkua ja paistaa jauhelihaa samaan aikaan. Ei onnistu. Kun keskityt leikkaamaan kurkkua, joudut keskittymään siihen täysillä vaikka tietäisitkin miten asia periaattessa tapahtuu. Et voi keskittyä pannulla olevaan jauhelihaan. Kun se alkaa palaa pohjaan, saatat havahtua ja siirtyä pelastamaan sitä. Unohdat kurkun täysin, ja kun jauheliha on valmis mietit että tuntuu vähän siltä että jotain muutakin olisi pitänyt tehdä, muttet vain muista. Nämä ovat sitten niitä kognitiivisia oireita.

Että ihan oikeasti. Jos kuvittelen että skitsofrenia on sitä, että heilutaan harhaisena pitkin kaupunkia julistaen ufojen hyökkäystä samalla piiloutuen FBI:lta lähimpään puskaan, ja ohimennen saatetaan vielä tappaa pari viatonta ohikulkijaa, niin. Jos asetan tämän mahdollisimman kohteliaasti: ota pääsi pois perseestäsi ja hanki oikeaa tietoa. Kysy joltain, joka tietää. Älä usko vauva.fi:n kaikkitietäviä elämäm_koululaisia, ja ääriantipsykiatrian edustajia, joiden mielestä esimerkiksi skitsofrenia on vain aivan luonnollinen tila ihmiselle. Mä en tunne tarpeeksi montaa skitsofreenikkoa tehdäkseni suuria yleistyksiä, mutta henkilökohtaisesti en ole tavannut vielä yhtä ainoaa, jonka mielestä hänen sairautensa olisi mitenkään mukava asia. En ainakaan sellaista, joka ei olisi ollut psykoottinen. Onhan se totta, ja nyt vedän tähän tämän lievä masennus -kortin itsekin, että joitain tiloja ylidiagnosoidaan ja ihan suoranaisesti hoidetaan väärin. Lievää masennusta ei välttämättä tarvitsisi ihan diagnosoida, ja sitten antaa reseptiä, ja that's it. Se hoituisi luultavasti paljon paremmin keskusteluavulla; sillä että neuvottaisiin ja annettaisiin tietoa, kuunneltaisiin ja ymmärrettäisiin toista (HUOM! Luulen, en tiedä. Itsellä ei ole kokemusta kyseisentyyppisestä oireilusta - ei ainakaan siinä määrin että siihen olisin kaikelta muulta juuri kiinnittänyt huomiota.). Mutta kun ihminen kärsii psykoottistasoisesta vaikeasta ja usein ainakin suhteellisen kroonisesta mielisauraudesta niin on aika suhteellisen kyseenalaista puoskaroida jotain vaihtoehtoishoitoja. "Haistele näitä ruusuntuoksuisia yrttipussukoita niin pahat henget väistyvät." Juujuu.

Kaikki on suhteellista, ja jokainen ihminen kokee asiat omalta kannaltaan, omalla tavallaan. Mutta mä kehtaan sanoa, että vaikka sulla olisi ollut kuinka vaikea masennus, joka osaltaan on todella sietämätön sairaus, niin et voi silti väittää tietäväsi, millaita on sairastaa skitsofreniaa. Mä olen alkanut enemmän ja enemmän ymmärtää itsekin sitä, että en tiedä millaista on olla vaikeasti masentunut. Tavallaan jotain voin kuvitella ymmärtäväni, mutta sitten taas... en voi tietää. Mun mielialanlasku on yleensä lähinnä juuri sitä mielialan puutetta. On vain helpompi ilmaista että on "paha olo" kuin että "ei tunnu miltään", koska niin ristiriitaista kuin se onkin, myös tyhjyys tuntuu pahalta - muttei sillä samalla tavalla kuin mielialan lasku, luulen. Mä olen toivoton, koska ristiriita muiden ja mun välillä on niin suuri. En kykene ymmärtämään muita moniltakaan osin, ja se on aika invalidisoivaa. Vielä kun en pysty samaistumaan muiden tunteisiin, koska ne ovat niin vieraita, niin yritäppä siinä sitten olla ja elää.

Tosiaan, korostan vielä, tämä oli oma henkilökohtainen mielipiteeni. Se perustuu omaan kokemukseeni, ja raakoihin yleistyksiin, joita käytin pystyäkseni esittämään edes jotenkin pointtini, joka luultavasti jäi hieman epäselväksi kaikesta huolimatta, mutten osaa purkaa tätä muuhun muotoon nyt. On vain todella turhauttavaa, kun kuulen itseäni sanottavan "laiskaksi" ja "saamattomaksi". Kun kuulen, että en vain yritä tarpeeksi. Että "kyllä muitakin masentaa ja silti ne yrittää". Mua ei masenna, ei kovinkaan usein. Se vain erottuu aika selvästi, ja sitä on helpompi ilmaista, kun hetkellisesti oikeasti on jotain mitä ilmaista. Ei kukaan kiinnitä erityistä huomiota mihinkään mitä ei ole, eihän? Tämä tyhjyys huomataan vasta, kun jokin täyttää sen yllättävästi. Juuri nyt harhaluulot ovat erityisen paljon taustalla, ja oikeastaan tämä aihe triggeröi esiin jonkinlaista tuntemista (en osaa kyllä oikein nimetä tätä), joten olen ulospäin jopa suhteellisen normaali. Se ei tee musta tervettä, ei parantunutta. Ei vaikka kuinka tahtoisi. Ja joskus sitä ihan oikeasti toivoisi, että psykoosi olisi puhjennut kahdessa päivässä erittäin rajuilla positiivisilla oireilla varustettuna. Olisin saanut apua todennäköisesti nopeammin, enemmän ajoissa, ja sekin nyt on vain fakta että yleistettynä mitä rajumpi ja nopeampi alku, mitä enemmän selkeitä harhoja, sitä parempi ennuste. Hiljaiset ja tyhjät skitsofreenikot unohdetaan - ja kuinka helppoa onkaan unohtaa jotain, jonka olemassaolosta ei edes tiedä! Mutta meitä on. Meitä on paljon - vähintään kolmasosa, sanovat tilastot. Ja dramatisoimatta ja ilman minkäänlaista huomion- ja/tai säälinhakua: meitä on yleensä vaan niin helvetin paljon vaikeampi hoitaa. En tiedä. Jätän tän vain tähän.

np: Fear of Domination - Control Within

2 kommenttia :

  1. Tuntuu, että nämä mielisairauden diagnosointien rajat ovat aika häilyviä. Erot eivät välttämättä ole kovin suuria. Kuvaamasi negatiiviset oireet (ja osin kognitiiviset, joskaan ei noin vahvasti) kuulostavat täysin minulta. Ja minulla on diagnosoitu tällä hetkellä vaikea masennus ja dissosiaatiohäiriö (vaikka selkeää traumaa ei ole). Harhoja ei ole koskaan ollut.

    Diagnoosit ovat tuntuneet vaihtelevan myös lääkäreittäin. Välillä on määrittämätön persoonallisuushäiriö ja jopa epävakaa persoonallisuushäiriö (joka ei tunnu omalta yhtään.) Myös ahdistuneisuushäiriötä on laitettu, koska on helpompi sanoa, että "ahdistaa", kun ei niitä tunteita yhtään tunnista/niitä ei ole. On vaan eri tason "pahaa oloa". Hyvä olo on lähinnä neutraalia olo. Tyhjyyttä ilman sitä pahaa oloa. Elossa olemisen unohtamista. Automaatiota.

    Sitä vain oppii käyttämään tiettyjä sanoja, koska "en tiedä" ei kerro mitään. On helpompi sanoa, ettei voi tehdä asioita koska ahdistaa tai väsyttää. "En pysty" ei kelpaa ihmisille. Vaikka se tosiaan tarkoittaa ettei pysty.

    En tiedä onko sinulla samoja ajatuksia tai ymmärsinkö yhtään pointtiasi. Oma pointtini ehkä on, että masentuneitakin on monenlaisia kuten skitsofreniaa sairastaviakin. Diagnostiset kriteerit on vaikeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi, kyllä, kyllä. luulen että ymmärsit.
      on mullakin epäilty vaikka mitä. aluksi oltiin tosiaan jopa sitä mieltä, että olen ihan kunnossa, mulla on vain liian vähän tekemistä. "hanki kavereita ja harrastus". ... että. ei se helppoa ole. sanoa mikä toisella ihmisellä on, ja sitten ahtaa tätä vielä johonkin diagnoosilokeroon, jotta voi osoittaa esim. kelalle että kyllä, vikaa on, ja se vika on tämä.

      ja tuo tosiaan. oloni on hyvä, kun paha olo on minimissään. kun mihinkään ei tarvitse kiinnittää huomiota. asiat ovat, ja siinä se. hoitajat sanovat, että niin se on kaikilla muillakin, mutta jotenkin en vain voi uskoa siihen. miten kukaan voi olla todella tyytyväinen, jos paras mahdollinen mieliala on se, ettei tunne mitään? tai sitten mulle valehdellaan, tai sitten vaadin elämältä mahdottomia. tiedä sitten.

      mmmm. "väsyttää" ja "ahdistaa" ovat helppoja valintoja. muut pystyvät ne jotenkin käsittämään. jos tosiaan sanot, ettet pysty nousta sohvalta kävelläksesi ruokapöytään, niin kysytään että miten muka et? siitä vaan perse ylös ja kävelemään. ei ole vaikeaa. mutta kun ei pysty. mä yritän nousta, mutten pysty. mä haluan nousta, mutten pysty. on olemassa jokin lukko, jonka avaamalla mut saa hetkeksi liikkumaan. kun pysähdyn, lukko napsahtaa kiinni. taas pitää taistella se auki.

      tiedän että on väärin, että vertaan itseäni muihin näin. ei siinä ole järkeä, en minä ole muut, eivätkä muut ole minä. mutta jos mua ei verrattaisi johonkin, en olisi edes sairaaksi luokiteltava. siihenhän diagnoosit perustuvat: jotain on erilailla kuin keskiarvoisesti, tavallisesti, normaalisti.

      ja ihan oikeasti ja yleisesti vielä kaikille: ei ole tarkoitus vähätellä, ei loukata. yritän vain selventää asioita - itsellenikin.

      Poista