Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

perjantai 11. maaliskuuta 2016

If there's a bright side to this suffering can you help me see?

Mä en halua, enkä jaksa, mitään enää - vieläkään. Muhun sattuu, mua itkettää, mä olen väsynyt ja niin kyllästynyt hengittämään hetkestä toiseen. Yritän, mä ihan tosiaan yritän. En ainakaan tiedä mitä mä pystyisin näillä voimillani enää enempää tekemään yrittääkseni lisää. Kun viime yönä en taas vaihteeksi saanut sitä unta niin mä päätin käyttää aikani hyväksi ja yrittää vähän lisää tjsp. Kirjoitin sähköpostia eräälle kansainvälisesti toimivalle vapaaehtoisjärjestölle. Kahdentuhannen sanan pikatiivistelmä pahasta olostani. Kerroin tietäväni, etteivät hekään voi mua auttaa, mutta haluan vain purkaa oloani. Kertoa jollekin täysin tuntemattomalle ja kasvottomalle mitä tunnen. Että se joku lukisi, kuuntelisi. Nyt kun vastaus viestiini keikkuu sähköpostissani, tuntuu vain niin väärältä että rasitin taas yhtä ihmistä ongelmillani ilman että hän pystyi siihen vaikuttamaan. Kyllä, hän on vapaaehtoinen ja tahtoo auttaa, mutta ei hän voinut valita kenen sähköpostin vastaanottaa. Ei kukaan halua lukea tällaisesta elämästä. Kyllä minäkin tahtoisin keskustella jonkun kevyemmän tapauksen kanssa. Olisin omalla toivomuslistallani aika hännillä. Miksi siis muut olisivat kovinkaan poikkeavia?

Jotenkin oli huvittavaa, kun se vastausviesti alkoi sanoilla "it sounds as though your life is very difficult". Oh, really? Ehkä se on joku vakioaloitus, en tiedä, mutta jos ei niin sitten kai ilmaisin itseäni suht selkeästi ja ymmärrettävästi. Kyllähän mun tekstin tuottamista kehuttiinkin, vaikka onhan se aina vaikeampaa ilmaista itseään muulla kuin omalla äidinkielellään - ainakin mulle. Just nyt mun päätä särkee. Tai särky on ehkä väärä sana; paineen tunne ja jomotus olisivat ehkä kuvaavampia ilmaisuja. Tahtoisin syödä sipsejä, mutta niitä ei ole saatavilla. Ehkä pitää huomenna hankkia. En vain tiedä. En ole mitään, en edes jaksa olla. Haluan vain levätä, olla rauhassa, kadota, loppua. Kaikki sattuu loputtoman monin tavoin, enkä mä näe tarvetta tai tarkoitusta elämälle. Päivällä väsytti niin, että oli pakko nukkua hieman, vaikka olinkin päättänyt että päivisin en nuku. Heräsin kuitenkin nopeasti kylmyyteen, eikä tilannetta auttaneet villasukat ja lisätyt vaatteet. En saanut enää unta, joten olen ollut koomainen siitä asti. Kesken jääneet (päivä)unet vähän tuppaavat aiheuttamaan mulla sellaista. Ehkä tämän ansiosta kuitenkin on mahdollista saada unta jo alkuyöstä? Toivon niin, ainakin tavallaan.

Oksettaa. Ahdistaa. En jaksa. Väsyttää. Kyllästyttää. Mikään ei ole hyvin eikä mikään ole hyvää. "You have written about the various methods of ending your life that are open to you - do you want to end your life because you want the pain to stop - or because you just can't see your life getting any better?" Ehkä vastaan nyt tuohon. En tiedä onko siitäkään tosin minkäännäköistä apua tai edes helpotusta - suoraanhan tuo sanoi että ratkaisuja mun ongelmiin niillä ei ole tarjota. En toki niin olettanutkaan, mutta. Jostain syystä asioiden kertaaminen uudestaan ja uudestaan tuntuu tarpeelliselta vaikkei se autakaan. Ehkä sitten kuudensadan vuoden päästä oivallan jotain - eiko hetkinen, taidan kuolla ennen sitä. Bad for me, I guess. Nyt on tietääkseni perjantai. Tuntuu enemmän ... en tiedä. Ei perjantailta kuitenkaan. Ei miltään. Ei sillä ole väliä. Loppuisipa kaikki. Nyt.


"there's static on the airwaves
I'll try to find the light through all this haze
I can't find the words that I'm trying to say
so try to forget me as I walk away"

np: Chelsea Wolfe - Dragged Out

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti