Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Mitä sä tahdot? "Pois"


klo 08:32
Porukat ilmestyivät eilen isovanhempien luo kahville, sillä isän ei tarvinut lähteä työmatkalle ollenkaan. Näen tilaisuuteni koittaneen, joten oakkaan tavarani ja ilmoitan siirtyväni takaisin porukoille. Mieluummin lähden aamusta isän kyydissä kaupunkiin kuin kestän enää hetkeäkään pakkoruokintaa ja jatkuvaa tekemistä vain tekemisen takia. Olen todella väsynyt. Kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta ja omaa sänkyä, jossa selkäni ei kipeydy. Isoäiti panikoi kun lähden liian aikaisin, ja isä julistaa kovaan ääneen että pitäähän mun tietty päästä takaisin heille, jotta voin rauhassa jatkaa "tietokoneen palvomista" - ja nauraa päälle. Aggressiot huutavat murhaa, mutta saan hillittyä itseni muistuttamalla ettei muiden ymmärtämättömyys ole oikeasti hyvä syy päästää näitä liian helpolla. Harmillista vain, etteivät nämä kyseiset yksilöt useinkaan kykene ymmärtämään omaa vajavaisuuttaan. Se on tavallaan todella pelottavaa. En jatka aiheesta, sillä näkemykseni eivät keräisi kovinkaan suurta yleistä hyväksyntää - monestakaan syystä. Se taas on tavallaan todella surullista, mutta väistämätöntä.

Porukoilla kaaduin sänkyyn heti suihkusta selvittyäni. Puoli yhdeksältä taisin olla jo täysin unessa, eli nukahdin erittäin nopeasti - toisin sanoen jo mahdottomalta kuulostavassa viidessätoista minuutissa. Heräsin oikeastaan tasan kymmeneltä, enkä sen jälkeen nukkunut enää kunnolla. Horrostin loppuyön, tai koomasin istuen sängylläni. En jaksanut edes avata konetta, sillä mitäpä minä sielläkään. Ja oikeastaan vain kaipasin hiljaisuutta ja aikaa ajatella. Kello soi kuudelta, ja havahduin horroksestani. Puoli seitsemältä olin valmis, ja odottelin tunnin, jotta isä selvisi aamutoimistaan autoon asti. Nyt aion yrittää nukkua hieman - ainakin suljen silmäni ja asetun makuuasentoon. Yhdeltä on poli. Kirjoitin eilen aamulla hoitajille reilut kaksituhatta sanaa sähköpostiin, mutta. Niin. Eipä silläkään ole kai väliä. Kyllä ne jo tietävät halustani kuolla, ja menneisyyden ja nykyisyyden yksityiskohdat ja pohdinnat ovat osaltaan turhia, sillä ne eivät lopulta ratkaise mitään vaan vain kasvattavat omaa tuskaista tietoisuuden taakkaani. Nyt siis suljen silmäni, ja toivon maailman katoavan kunnes kello ilmoittaa soitollaan olevan ajan siirtyä kohti polia.

- -

klo 14:11
Istuessani polin odotushuoneessa pohdin itseäni ja lääkkeitä. Lääkityksestä on ollut mulle hyötyä - silloin joskus. Psykoosista katkesi terä, ja aloin ymmärtää taas toden ja harhan eroa. Joskus olen myös hyötynyt rauhoittavista ja unilääkkeistä. Siihen se kuitenkin jää. En usko, että kohdallani mielialaan vaikuttavat lääkkeet ovat toimineet. Lopulta antipsykooteistakin oli enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä kaikkia oireita nekään eivät vieneet pois. Nyt, syödessäni vain Venlafaxinia (joka ei vaikuta muhun mitenkään?), pää on selkiytynyt. Kykenen ajattelemaan taas paremmin ja selvemmin. Ajatukseni eivät ole enää puuroa, ja muistikin toimii huomattavasti paremmin ja luotettavammin. Pystyn näkemään asioiden välisiä yhteyksiä, ja ymmärtämään niitä. Olen entistä onnettomampi, kyllä, ja epätoivoni on suurempaa. En nauti enää asioista, tai löydä pienintäkään syytä elää. On edelleen olemassa mukavia ja hyviä asioita (kuten ystävät ja eläimet, kuten Joona), mutta en saa muutettua näitäkään asioita enää tarpeeksi tärkeiksi ja merkitseviksi, jotta jaksaisin niiden takia elää. Ymmärrän väliaikaisuutta ja ihmisen toimintaa - omaa toimintaani - eri tavalla kuin lääkittynä. Kaikin puolin aivoni toimivat tehokkaammin - niin hyvässä kuin huonossakin.

Polilla puhumme lähinnä lapsuudestani ja siitä, miten lapsuuden kokemukset ja silloin minuun juurrutetut toimintatavat vaikuttavat edelkeen käytökseeni, vaikka tiedän ja ymmärrän syyt, minkä takia minut on niin kasvatettu. Hoitaja puhuu useita minuutteja yksin - kuin pohtien - asioista,  jotka ovat itsestäänselvyyksiä. Tottakai tiedän miksi vanhempani ovat toimineet tietyllä tavalla! Heillä ei periaatteessa ollut vaihtoehtoja, sillä he olivat itse saaneet samanlaisen kasvatuksen. Kulttuurin ja yhteiskunnan paine ohjasivat heitä myös. Niin asiat usein toimivat. Tiedän ja ymmärrän tämän - ehkä jopa selvemmin ja paremmin kuin keskivertoihminen? - mutta se ei poista kasvatukseni minuun jättämiä merkkejä, tai muuta tuntemuksiani. En olisi halunnut puhua siitä miksi vaan siitä miten. Siinä kuitenkin ymmärsin, että ajatukseni ja tunteeni taitavat olla tavallaan ... muiden, ainakin suurimman osan, tavoittamattomissa. Annoin siis asian olla - en olisi muutenkaan jaksanut alkaa vääntää rautalangasta. Sivusimme pakkotoimintojanikin, mutta aika loppui kesken ennen kuin pääsimme mihinkään järkevään aiheeseen. Olisin halunnut vain sanoa, ettei millään ole väliä. Tarvitsisin vain kyvyn tuhota itseni lopullisesti - kuolla. En pyytäisi mitään muuta. Mutta tätäkään en saa.

- -

klo 22:33
Väsyttää, väsyttää, väsyttää, väsyttää. Kaikki vain tuntuu niin turhalta, ja kaiken päälle tunnen olevani kovin yksin. Ei sillä tavalla, etteikö olisi ketään kelle puhua - kukaan ei vain voi ymmärtää, ei vaikka tahtoisikin. En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Missään ei ole järkeä, ei missään, ja kuolema on ainoa tapa päästä elämän kirouksesta eroon. Olen kuluttanut tunteja elämästäni tutkien ja opetellen asioita, joista on hyötyä tappaessaan itseään - en vain ole koskaan kokeillut niitä oikeasti toimivia käytännössä, ja pelkään epäonnistuvani. Mä haluan olla varma - ja täyttä varmuutta ei voi saavuttaa ikinä. Ensi viikolla polilla pitäisi puhua asioista, joista en todellakaan jaksaisi. Niihin ei juuri voi vaikuttaa; ei niin, että kaikki tuntisivat olonsa siedettäväksi/mukavaksi. Joku kärsii aina, ja vaikka se onkin fakta kaikessa, en haluaisi aktiivisesti hyväksyä sitä viattomien kohdalla. Mun olon ei tarvitse satuttaa ketään muuta, eikä pidä. Olisi kai vain paras lopettaa käynnit polilla, sillä kuten hoitaja tänään sanoi, ei nykyisessä tilanteessa ole tavallaan minkäänlaista järkeä käydä sillä - en kykene puhua juuri mistään siellä, joten hyötyä ei ole eikä tule. Onhan siinä se puoli, että rahantulo katkeaisi siihen. Pitäisi irtisanoa kämppä, ja lopettaa ... oikeastaan kaikki. Kai mulla olisi mahdollisuus hakea toimeentulotukea, ja saadakin sielä muutama roponen, mutta se on sitten toinen asia jaksanko nähdä sitä kaikkea vaivaa.

Kaikki on vain niin loputtoman toivotonta. Vajoan aina vain syvemmälle, ja yhä useampi asia menettää merkityksensä. Olemalla tällainen työnnän ihmiset pois - ja en jaksa edes välittää. Silti jokin pieni osa minussa on sitä vastaan. En vain jaksa kuunnella sitäkään, vinkukoot taustameluna kaiken muun turhan joukossa. Tuntuu jotenkin niin naurettavalta, että vaikka syön edelleen masennuslääkettä, BDI-21:n tulokset näyttävät aina ja vain vaikeaa masennusta (tein sen taas, kyllä; 48pts all the way). Jokin on pielessä ja/tai väärässä: minä, lääkitys tai testi. Kokemukseni pohjalta veikkaisin villisti vian ja syyn löytyvän itsestäni. En jaksaisi keskittyä kirjoittamiseen - tai mihinkään -, sillä on paljon helpompi vain lukea ja tutkia tilastoja yms. Tavallaan voisin jopa yrittää nukkua, vaikkei varsinaisesti  nukutakaan. En halua vain olla hereilläkään. Täällä ei ole mitään mulle, enkä mä kuulu tänne. Helvetti kun olisin vain kykenevämpi yksilö. Pääsisin pois, mahdollisesti. Nyt tää menee niin kuin kaikki aina kohdallani: tunnen teorian, mutta käytäntö on vierasta hepreaa. Takapihan lintulaudalla vieraili kuulemma supikoira tuossa illasta. En ehtinyt nähdä sitä, sillä mulla kesti puolitoista tuntia jaksaa nousta paikaltani. Onneksi en varsinaisesti menettänyt mitään.

Ajatukset irtoaa, ote kirpoaa; katoan. Olisipa se todellista, olisipa se vain totta. Ainoa totuuteni on tyhjyys; ainoa elämäni uppoaa liian lämpimänä hengityksenä tyynyliinaan. Ne puhuvat yhtä ja tekevät toista - minä en osaa siirtyä sanoista tekoihin. Mä olen irrallaan muista ja liian tiiviisti kiinni itsessäni - sattuu. En halua ymmärtää, että maaliskuu on jo näin pitkällä; kevät oksettaa, valo ahdistaa, sulava lumi pelottaa, keskilämpötilan vääjäämätön nousu saa tuskanhien nousemaan esiin. Älkää tehkö tätä mulle, älkää.

Tahdon vain rauhan, ok? Pois.

np: Dahlia's Tear - 2nd Sky Between Lights, Unreleased Colours and Earth

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti