Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Of the control I've lost, and other themes as pointless

Olen taas... ajatellut. Liikaa kai, en sitten tiedä. Kaikesta on kadonnut järki - sitä jää jäljelle sitä vähemmän, mitä enemmän ajattelen (ja ymmärrän?). Haluan kytkeä aivoni lopullisesti off -tilaan, kiitos. En vain jaksa tätä enää; ajatuksia, tunteita, elämää, mitään. Elämä sattuu. Mun mieli kipuilee, ja kehokin haraa vastaan. Ristiriitoja kaikessa, epätietoisuutta, epävarmuutta, en kestä. Ei mua ole jumalauta tehty tällaista paskaa varten. Jos elämässä ei ole järkeä - onko missään? Mua repii paloiksi yksilön, yhteisön, lajin jne. eri suuntiin ohjaavat tavoitteet - ja se, että suurinta osaa ei edes kiinnosta. Ei siinä sinänsä mitään. Olen aina tiennyt olevani jotenkin outo ja erilainen. Mutta. Kyllähän se subjektiivisesti vituttaa; olla tällainen, epäkelpo ja omituinen. Ja helvetti kun ajatuksia on niin paljon etten saa niistä enää selvää. Ristiriitoja, enkä jaksaisi ratkaista yhtä löytääkseni vain kaksi uutta. Ei tämä etene, ei etene sitten yhtään. Tarvitsen taukoa itsestäni - ja elämästä. Sellainen kevyt ikuisuus voisi mahdollisesti riittää.

Joinain päivinä naurattaa. Lähinnä, koska tajuan miten paskaan tilanteeseen olen itse itseni ajanut. Olen ehkä enemmän sinut itseni kanssa kuin koskaan. Aivot toimivat edes jotenkin sen sijaan, että olisivat jatkuvasti jumissa ja sumussa. Muistini toimii paremmin kuin vuosiin. Tavallaan jopa tiedän, mitä haluan ja mistä pidän, mitä arvostan. Näitä asioita on vähän, mutta on (tämä ei silti automaationa tarkoita, että ne tekisivät minut onnelliseksi). Toisaalta olen etääntynyt kaikesta, mitä olin ennen. Vaikka vain vuosi sitten. Mä olin jotenkin "toimiva" ihminen, kuitenkin. Mulla oli paljon sosiaalisia suhteita, jotka tuottivat mulle hyvää. Laskin, että ystäviä tai hyviä/läheisiä kavereita mulla oli kymmenestä viiteentoista. Sellaisia ihmisiä, joihin halusin ja osasin olla yhteydessä enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Joiden kanssa jaoin asioita, molemmin puolin. Nykyään samankaltaisia ihmissuhteita mulla on kolme. Se ei tarkoita, ettenkö olisi enää väleissä muiden kanssa, ei - tai etten pitäisi heistä. En vain ole juurikaan yhteydessä; en tiedä heistä enää juuri mitään. Olen etääntynyt - vetäytynyt pois - näistä ihmissuhteista. Se on helpottavaa, tavallaan. Tavallaan olen nyt yksinäinen kahdella tavalla: koen itseni erilaiseksi ja yhteenkuuluvuuden tunne muiden kanssa puuttuu, ja tämän lisäksi olen nyt enemmän yksin myös ihan ... fyysisesti ja konkreettisesti.

Omilla valinnoillani olen saanut aikaan itselleni hyviä asioita, mutta myös huonoja. Nää on monitasoisia asioita, enkä jaksaisi millään pohtia niitä nyt sanoiksi tässä - joten en taida. Olen vain väsynyt. Kyllästynyt ja loputtoman väsynyt. En ole sanonutkaan noin kuin miljoonasti - mutta se on totta. Tavallaan mä toivoisin, että mun aivot turrutettaisiin taas puuroon lääkkeillä. Etten ymmärtäisi ja kykenisi ajattelemaan näin tehokkaasti. Tavallaan zombeilussa on puolensa. Ehkä pitäisi kokeilla kemiallisen lobotomian sijaan sitä ihan aitoa ja oikeaa, fyysistä lobotomiaa. Kyllä, se ei ollut kysymys vaan toteamus, olen tosissani. Olen vain niin väsynyt olemaan ihminen. Olen väsynyt itseni lisäksi myös muihin, kaikkeen, kaikkiin. Olen väsynyt olemaan. Olen väsynyt yrittämään selittää asioita, joita muut eivät voi tai halua ymmärtää. Olen väsynyt kyseenalaistamaan itseni ja ajatukseni jatkuvasti. Olen väsynyt etsimään vastauksia - varsinkin, kun samaan aikaan tiedän ettei niitä ole. Tahdon vain nukkua. Nukkua, nukkua, nukkua ja nukkua. Nyt, ja aina. Kiitos.

Ei näissä teksteissä ole enää sitä vähääkään järkeä. Ehkä mä alan olla lopussa - toivottavasti. Maybe I'm running out of time as well as ideas and thoughts. Ehkä odotus ei olekaan loputon. Pelko ja ahdistus taistelevat helpotusta vastaan. Voittajalla ei lopulta ole väliä; vain tuskan loppumisella on. Oman naurettavuuden, naiiviuden ja suoranaisen idiotismin ymmärtäminen sattuu - ja huvittaa. Olen ihminen. Olen ihminen. Olen ihmisyyden vanki. En pidä ajatuksesta. Sekavuudesta on tullut normi, enkä tiedä enää mitä järjestys on. Uupumus estää edes yrittämästä järjestää - järkeistää? - maailmaa. Oksettaa. Vuoroin ruoka ei maistu, vuoroin syön liikaa. Aamupalaksi jäätelöä. Iltapalaksi kunnon annos ajatuksissa vellomista - en vain osaa lopettaa. Jos vain lopulta saisin jotain aikaiseksi näin. Ymmärtäisin jotain hyödyllistä, tärkeää. Mutta ei! Mä vain vellon ja vellon, ahdistun ja hajoan. Totean ja todistan ihmiselämän järjettömyyttä uudestaan ja uudestaan. Parantakaa mut. Parantakaa mut ajattelusta. Mä en jaksaisi enää.


np: Paloma Faith - Stargazer

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti