Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Some half human creature thing




Oikeastaan kaikki vaatteeni roikkuvat päällä. Ne pussittavat, olkapäät eivät pysy paikoillaan vaan valahtavat, valtava vatsani näyttää entistä valtavammalta liian kankaan alla, kaikialla on ylimääräistä. Kaksikymmentäviisi kiloa sitten tämäkin mekko oli sopiva. Joku kai juhlisi, minä en. Mun vaatekaappi pursuaa kuluneita vaatteita koossa 2XL (koon 3XL vaatteet olen suurimmaksi osaksi siirtänyt syrjään). Onneksi suurin osa alusvaatteista on ollut niin vanhoja ja hauraita, että ne ovat kirjaimellisesti hajonneet käsiin, ja olen ollut pakotettu ostamaan uusia, hieman sopivampia. Rintaliivit ovat edelleenkin epämukavat, sillä tuntuu kuin rasvakudoksen sijaan rintani koostuisivat lähinnä ylimääräisestä nahkasta. Tämä vaikka olen ostanut paljon pienempiä liivejä, mutta ei tämä ihomäärä mahdu pienempään kuppikokoon, tai minä pienempään ympärysmittaan. Pitäisi uusia koko vaatekaapin sisältö, mutta vaateasiat henkkamaukoissa ovat tähän aikaan vuodesta oksettavan pastellisia ja kesäisiä - odotan kai siis syksyyn. Onneksi ei olisi rahaakaan kun lyhensin osamaksua taas urakalla. Parempi näin. Ei kukaan mua edes näe, ja kerroksia lisäämällä vaatteiden todellinen koko hämääntyy. Vielä on kahdeksantoista kiloa normaalipainon ylärajaan, mutta mä tahtoisin että kiloja katoaisi vielä ainakin kolmekymmentä. Tahdon tuntea itseni taas ihmiseksi katsoessani peiliin. En ole edes puolivälissä, ja mä vain oksetan itseäni - kaikin puolin.

Ensin mä kuorin ihoni. Hankaan ja hankaan kunnes kuorinta-aine katoaa ja lakkaa olemasta. Sitten suihkusaippuaa harjaan - harjaan ja hankaan lisää. Kutina ei lakkaa; se pahenee ja leviää. Syyhjyän joka puolelta. Ahdistaa. On vaikea päättää mihin harjan siirtäisin, kun jokainen kohta kehossani huutaa apua. Raastan ihoa harjalla kunnes saippua alkaa kirvellä - pakko siirtyä suihkun alle jatkamaan. En uskalla jatkaa kauaa, sillä vesi maksaa ja se virtaa koko ajan. Keho huutaa edelleen harjausta, pelastusta, mutta on pakko lopettaa. Kuuma vesi polttaa ja kirvelee kaikkialla. En koe olevani vieläkään puhdas, mutta ainakin olen yrittänyt. Lopulta vesi hiljentää syyhyn, aika hävittää kirvelyn muistista. Kuivaan pesuhuoneen, ja astun viileään kodinhoitohuoneeseen. Olisi tehnyt mieli kuoria iho pois kuin juustohöylällä, mutta tyydyin hankaamaan kuolleen kerroksen pois - ja vähän kai enemmänkin. En tiedä onko se voitto, mutta ainakin hetken tuntuu paremmalta. Olisi sittenkin pitänyt lämmittää myös sauna - huomenna sitten kai.

Mut ohitetaan. Mua ei katsota kuin ihmistä, kuin tasavertaista. Mä olen jossain alempana, joku huonompi. En ole olemassa. Ja mä en jaksa välittää; ei sillä edes ole väliä. Apteekista lisää särkylääkettä. Nukuin taas viime yön todella huonosti - jos nukuin. Särki, sattui, poltti ja kuumotti. Paineen tunne kasvojen ja pään vasemmalla puolella. En anna itselleni lupaa nukkua päivällä, sillä tiedän ettei se ainakaan helpota seuraavan illan operaatiota. On kamalan raskasta, kun pitäisi haluta asioita elämässään - ja sitten ei halua. Hoitajat kysyvät monta kertaa että muutko sut määrittelevät. Näyttäkää mulle ihminen, joka ei tarvitse tai käytä muita määritelläkseen itsensä! Niin se vain toimii; me tarvitsemme muita - ja muiden hyväksyntää. Jos et sovi kuvaan, et saa hyväksyntää. Muut yrittävät pakottaa näin sut muuttumaan. Jos et muutu, olet epäkelpo yhteiskuntaan, ja sut suljetaan ulkopuolelle. Ja sitten ammattilaiset kysyvät, että muutko mut määrittelevät. Oi kyllä, kyllä määrittelevät! En olisi mitään ilman muita, en edes tietäisi olevani ihminen. Mä en syntynyt mihinkään tyhjiöön, mä synnyin keskelle muita ihmisiä. Ja musta olisi vain pelottavaa, jos tämä ympäristöni ei osallistuisi mitenkään mun määrittämisprosessiin. Se olisi todella todellista ulkopuolisuutta - ja mua ei silloin oikeastaan olisi olemassa. Tiedän kyllä, mitä hoitajat ajoivat takaa, mutta eivät asiat ole yksinkertaisia, eivät todellakaan. Jos olisivat, kaikki olisi toisin.

Mietin tänään vakavasti, että olisi oikeastaan aika loistavaa, jos vastasyntyneet alettaisiin pakkosteriloida jo syntymässä. Ihmisrotu sammuisi suhteellisen nopeasti, toivottavasti. Ehkä säästäisimme maapallon muun eliöstön lopulliselta tuholta. Ehkä emme, mutta ainakin olisimme yrittäneet tehdä osamme. Pitäisi mennä syömään. Olisi jonkinnäköisiä uuniperunoita kai. Kuulostaa ihan hyvältä, mutta en jaksaisi nousta. Tuntuu että unohdin jotain, minkä vuoksi aloin kirjoittaa. Ehkä silläkään ei ole niin väliä. En tiedä. Kai se on mentävä. Olisi epäsopivaa olla menemättä. Ja on kai ihan hyvä syödä. Olisipa vain jo ilta, ja pääsisin saunaan. Mutta ei ole. Vielä.

np: Haste the Day - White Collar

2 kommenttia :

  1. En meinannut alussa edes tunnistaa sua kuvista, oot kutistunu hurjasti! Haluaisin osata sanoa jotakin helpottavaa ja lohdullista, mutta oot varmaan kuullu ne kaikki lässytykset jo niin useasti läpi että niistä on jo kadonnu merkitys kokonaan. Sen sijaan tyydyn vain toteamaan että kirjoitat yhä raadollisen kauniisti maailmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onneksi nää kuvat kyllä aika hyvin hämää, ja varsinkaan kaikki se ylimääräinen roikkuva iho ei näy :CCCC

      mmmh, tekisi mieli sanoa että _mistäpä ei olisi kadonnut merkitys_, mutta se ois aika masentava vastaus, joten sen sijaan taidan vain todeta että kiitos sir ;___;

      Poista