Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

torstai 21. huhtikuuta 2016

And I'm knee deep in sinking sand


Keskiviikkoilta. Tuntuu että kaikki kasaantuu, aivan kaikki. Olen hermostunut ja ahdistunut ja tätä on jatkunut jo muutaman päivän enkä vain enää tiedä miten päin olisin. Silti on ollut harvinaisen siedettävä päivä. Hieman pelottaa, jos leukaa alkaa taas särkeä ennen aamua enkä saa nukuttua ennen hammaslääkäriä yhtään ja joudun ottamaan särkylääkettä ja vainoharhailen mahdollisesta vatsahaavasta. Kolmen aikaan yöllä ei sinänsä juurikaan väsytä - ei yllätä, sillä enhän mä normaalisti nuku siihen aikaan muutenkaan - mutta päätän silti yrittää nukkumista. Ajattelen, että on se aina parempi jos vaikka lepään kun hammaslääkärissä pitää muistaa ja keskittyä ja selvitä. Hieman ennen viittä havahdun leukasärkyyn. Istun herätykseen asti kylmäpussi naamalla. Särky kuitenkin vain on ja pysyy, joten on pakko napata lääkettä. Tyhmyydestä sakotetaan, ja koska en ajoissa ottanut lääkettä niin kipu eteni niin häiritseväksi että pelkäsin oksentavani jos syön, joten aamupala jäi syömättä koska piti selvitä niin monesta muustakin ja aika oli rajallista.

Särky onneksi laantuu, ja ennen yhdeksää istun jännittävän, vanhan oven takaa paljastuvan pienen hammashoitolan pienessä odotustilassa kahden muun potilaan kanssa. Täytän esitietolomakkeen. Millaiseksi kuvailisit yleistä terveydentilaasi? Ensin meinaan jättää kohdan tyhjäksi. Lopulta ajattelen että mitä sitä nyt saatana peittelemään, ja kirjoitan jotain josta selviää, että jos vielä huonommin menisi niin se olisi jo aivan uskomatonta. Paniikki meinaa iskeä, kun ensimmäinen potilas on kutsuttu. Ja sitten toinen. Ja sitten vielä se kolmas, joka saapui hetkeä aikaisemmin. Ja ovia on vain kolme. Olenko oikeassa paikassa - sittenkään? Onneksi olivat vain myöhässä, enkä ehtinyt edes vielä paniikkisoittaa minnekään kysyen missä helvetissä mun pitäisi olla. Hammaslääkäri, hammashoitaja ja todella kaunis, intialaiselta näyttävä hammashoitajaopiskelija. Ääni värisee ja särkyy kun yritän selittää asiani.

Katsovat hieman oudosti kun kerron neurologin pyynnöstä tsekata leukani. Yritän asettaa itseni siihen tuoliin, mutta jotenkin aina epäonnistun siinä - ehkä se on mun kyky. Hammaslääkäri huikkaa toiselle hoitajalle ja kysyy onko erikoishammaslääkäri vapaana. On. Hän tulee ja kerron leuastani hänellekin. Hän tutkii ja kokeilee leukaa, ja aika nopeasti toteaa että mun leukanivelen välilevy on sijoiltaan. Se tuntuu kuulemma aivan selvästi. Hoitona purentakisko ainakin kahden vuoden ajan. Tavallaan helpotun, koska ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan joku toteaa että mussa on jotain vikaa - ja sillä on vielä nimikin, ja hoito. Erikoishammaslääkäri poistuu, ja hammaslääkäri aloittaa tarkastuksen huomauttamalla, että purentakisko on about kahdensadan euron sijoitus, eikä siitä tai muustakaan hoidosta ole mitään apua jos hampaideni hoito pysyy samalla tasolla kuin nyt. Olen ensimmäistä kertaa ikinä kehdannut tunnustaa ääneen kuinka huonosti mä tosiasiassa jaksan mitään sellaisia asioita kuin hampaiden hoito. Hammaslääkäri toteaa, että olen aika ihmeellinen, sillä keskivertoihmisen hampaat olisivat samassa tilanteessa olleet pelkkää irtirepimiskamaa. Se oli kai tarkoitettu lohduttavaksi kannustukseksi.

Jossain kohdassa on vain vaikea jaksaa enää pitää suuta auki. Leuka tuntuu epämukavalta, ja toisaalta on hankala olla suu ammollaan samalla kun välttelee kyyneliä. Jossain vaiheessa hammaslääkäri kysyy olenko ihan ok, ja pyyhkii hiljaiset kyyneleeni. Nyökkään, vaikka kasvoni vääntyvät kahta kauheammin. Lopulta saan luvan nousta. Hoitaja kysyy miksi itken niin paljon. En osaa vastata, ja soperran että kun en ole edes saanut nukuttua. Kysyvät pelkäänkö hammaslääkäriä, ja melkein naurattaa, koska hammaslääkäri ei musta ole koskaan ollut pelottava, ja epämukavuuskin on rajoittunut lähinnä siihen kun kuuluu inhottavaa ääntä kun kiskovat sillä jollain. Kuudessa hampaassa reikiä, lukuisia alkuja. Yksi paha lohkeama. Purentakisko on ajankohtainen vasta kun hampaat on about kaikki paikattu ja hoidettu. Päässäni lasken varovaisesti hinta-arviota, ja sataset vilisevät ohitseni. Uusi aika kolmen viikon päähän. Itken kävellessäni keskustan halki, enkä jaksa välittää tuijottavatko ihmiset - ajattelen vain sitä kuinka huono ja epäonnistunut olen.

Kämpällä vajoan jossain vaiheessa hetkeksi uneen. Havahdun kun puhelin soi. Äiti kysyy herättikö. Vastaan etten tiedä - enkä kyllä tiedäkään. Kerron mitä hammaslääkäri sanoi, äiti sanoo nappaavansa mut kyytiin kampaajansa jälkeen, nukahdan taas. Havahdun kun puhelin soi taas sen merkiksi että äiti on valmis. Pomppaan ylös, ja päätän käydä vielä nopeasti vessassa ennen kuin puen takin ja kengät. Olen vetämässä vessaa, kun katseeni kiinnittyy pöntössä näkyvään vereen. Se on kirkasta, ja sitä on kohtalaisen paljon. Tuijotan itseäni peilistä hetken, mutta juuri sillä hetkellä ei tunnu miltään. Kävelen ulos kadulle, autoon, matkustan autossa, avaan oven, silitän koiraa. Seuraavalla kerralla käydessäni vessassa en näe verta. Sitä seuraavalla näen. Ensin ajattelin että kyseessä on virtsaputkentulehdus, koska alavatsassa ja -selässä oli jännä tunne. Ennen se on tarkoittanut sitä, että pian alkaa vessamaratonrumba. Mitään ei kuitenkaan tapahdu.

Ehkä tämä on vain jotain ohivuotoa? Kaksi kuukautta uudet e-pillerit toimivat hyvin, mutta jos nyt ne sitten päättivätkin kesken liuskan lopettaa toimintansa - aivan mahdollista. Ehkä vain odotan. Toisaalta kauhistuttaa jos tämä onkin se virtsaputkentulehdus niin huomisen jälkeen edessä on pitkä viikonloppu. Ehkä pitäisi vain lopettaa ajatteleminen. Ei mulla nyt joka saatanan oiretta voi olla, ei koko ajan kaikkea. Naurettavaa tämä. Ja nytkin vain väsyttää niin kamalan paljon, että taidan nukahtaa. Ehkä tämä olisi jopa sellaista väsymystä että pystyisin nukkua aamuun asti. Jotenkin on sellainen tunne. Huomenna on veljen syntymäpäivä, ja saan vihdoin antaa sille mun lahjan. Tavallaan kyllä vain hävettää. Tyhmä lahja, ja en ole varma siitä kortistakaan - tai että mitä siihen kirjoitin. Ensimmäisen version revin. Nyt olin viisaampi ja pakkasin kortin paketin sisälle, joten en voinut tuhota epäonnistumistani hetken mielijohteesta. Ei ole mitään järkeä ostaa kymmentä korttia yhdelle ihmiselle, varsinkaan kun niistä yhdeksän menisivät roskiin. En tiedä. Huumorintaju on lopussa, voimat on lopussa. Taidan mennä nukkumaan.

np: Placebo - Hold On to Me

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti