Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

perjantai 1. huhtikuuta 2016

...ja vaikka käännän rattia, mä en ehdi ajoissa


Onko pakko? Onko pakko olla? Hengittää? Jos ei enää jaksa tai tahdo? Ainakin mulla on nyt aika hammaslääkäriin huhtikuun lopulla. En tiedä mitä on tapahtunut, sillä kävin hammashygienistillä helmikuun alussa viime vuonna, joten näiden aikojen välissä on karkeasti sellainen vuosi + kaksi ja puoli kuukautta. Harmi kun eivät tajunneet, etten vieläkään tahtoisi tulla. Onneksi tässä on vielä kolmisen viikkoa aikaa ahdistua. Haluaisin vain nukkua, mutta olen aivan liian pirteä siihen. En pidä. Kävin tänään sitten ostamassa sen uuden puhelimen - kuitenkin. Oon mä saanut siihen sim-kortin laitettua. Vanhasta puhelimesta loppui akku. En tiedä, pitäisi kai jaksaa siirtää numerot ja ladata sovelluksia, mutta... En tiedä, en jaksaisi. Ongelmahan tässä vain on että jos joku sattuu jostain syystä soittamaan, en vastaa. En muista kuin äidin ja veljen numerot, enkä vastaa tuntemattomiin kun pelottaa ja ahdistaa ja ei, ei, ei ei ei ei. Postissa Lushin paketti koska olen idiootti (vaikka tosiaan suihkuaminen on ainoa suhteellisen nautittava asia), ja kämpällä Rugereiden kangaskassi + levy - ja ilmoitus että ilmastointi puhdistetaan ensi viikolla. Paniikkiahdistus. Pitäisi siivota ja siirtää tavaroita ja voi apua sinne menee ihmisiä ja ne näkee musta kaiken en halua.

Polilla itkua ja häpeää. Mä en tiedä mistään mitään. Hoitajat huomauttavat mun silmistä; kysyvät olenko huomannut kuinka ne nykivät. Olen, olen kyllä. Tätä on jatkunut ainakin viikon. Ainakin. Olen vain yrittänyt olla ajattelematta sitä koska vikahan on minussa. En jaksa rasittaa muita, en koko ajan, en itselläni - en halua. Mutta kyllä tämäkin on aika häiritsevää. Leuka vetää ja silmät nykii. Olisi vain helpoin olla silmät kiinni, mutta se nyt ei ole kovin mahdollista. Lisäksi välillä ne nykivät hieman silloinkin. Tää nykinä, tai veto, ilmenee niin, että katse karkaa ylös, ja siitä yleensä toiseen yläviistoon, yleensä oikealle, palatakseen takaisin normaaliksi - ja sitten kohta uudestaan. Mä en haluaisi uskoa, että kuvittelen tän itselleni - mutta toisaalta en halua että tää on neuroleptilähtöistäkään. Jos kuvittelen, on mahdollisuus että tää loppuu jos onnistun kasaamaan pääni joskus. Jos johtuu neurolepteista, niin sitten saan elää tämän kanssa todennäköisesti loppuikäni ja toivoa ettei ainakaan pahene kovin paljoa. Ja lisäksi nyt kun annoin itselleni luvan ajatella tuota oiretta, niin huomasin että usein silmien kanssa taaksepäin heittää myös pää. En mä vaan vittu tiedä. Olen tuhonnut itseni ja elämäni. Olen idiootti. Ahdistaa ensi keskiviikko ja neurologi ja... en tiedä mitä toivon siltä tapaamiselta. En tiedä. En halua mennä, en halua kuulla, en todellakaan tietää.

Itkettää, ja epätoivoinen olo. Kai meni liian kovaa tossa hetken illasta ja nyt sitten väsyttää tuplasti. Huomenna pitäisi pestä pyykkiä kun puhtaana on oikeastaan tasan yksi liian pieni toppi, yksi rikkinäinen/reikäinen t-paita ja alaosia. Toisin sanoen: ei yläosia, joita voisin käyttää. Eikä mekkoja. Toisaalta pitäisi myös soittaa se gynekologi. Toisaalta pitäis tehdä niin paljon kaikkea. Jospa räjähtäisin yön aikana. Se olisi kaikin puolin hyvä, varsinkin kun taas särkee leukaa ja korvaa ja päätä ja silmiäkin. Ja polvia ja kyynärpäätä/-taivetta. Eikä ole särkylääkettä koko talossa. Olen vanha ja raihnainen, saatana sentään. Ehkä yritän nyt vain nukkua vaikka onkin levoton olo. En jaksa ajatella nyt, ja tunnen suurta tarvetta kaivaa silmät päästäni kun tuntuu niin epämukavalta tuo veto. Pakko lopettaa nyt. Ei tule mitään.

np: Norma Jean - Sun Dies, Blood Moon

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti