Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Needy and abusive piece of shit; oh! I am I am I am I am

Viimeisien päivien aikana olen kirjoittanut kai pelkkää englantia sen mitä olen kirjoittanut ja suomi tuntuu oudolta. Innostus on kadoksissa, mielenkiintoa ei ole, elämä on väkinäistä ja hengittäminen oksettaa. Olen kyllästynyt olemaan se epäonnistunut, jota ei voida auttaa - ja joka on niin saatanan huono ettei osaa auttaa itseään. Mä en osaa mitään, mä en kykene mihinkään. On naurettavaa etten ole vielä saanut itseäni hengiltä vaan ihan oikeasti odotan että joku muu tekisi sen puolestani. Tuohon tiivistyy niin paljon musta: olen laiska ja hemmoteltu kakara. Annoying spoler brat with no brains of her own. Kaikki on aina tullut valmiina, mitään ei ole puuttunut. Ei puutu nytkään. Miksi valitan? Mulla on kaikkea, mitä voi vain tarvita. Enemmänkin. En ole tehnyt yhtään mitään saadakseni tästä mitään. Tästäkään. En mä ole koskaan tehnyt mitään minkään eteen. En ikinä. En mä edes tiedä mitä se on, kun asiat eivät vain ilmesty. Ilmaista rahaa, ilmaista ruokaa, ilmainen katto ja ilmainen sänky. Ja palkinnoksi valitan ja "voin huonosti". Hieno show.

On vain niin helvetin helppoa sanoa muiden olevan väärässä, kun sanovat mut tyhmäksi ja laiskaksi. Mutta mä olen. Mä olen tyhmä, ja mä olen laiska. Mä en ansaitse mitään - en mitään - hyvää. Eikä mulle riitä mikään, olen ahne. Loputtoman ahne, itsekäs ja pinnallinen. Oksetan itseäni - ja sitten en kuitenkaan. Hävettää niin se huominen neurologi. En halua mennä. En halua kuluttaa sitä aikaa itseeni, en. Joku olisi tarvinut senkin ajan oikeasti. Ja nyt sinne menen minä, minä minä minä, ja mussa kun ei edes ole mitään vikaa. Houkuttaisi vetäistä nuo loput 3/4 pakettia Akinetoneja naamaan ja olla aamulla niin koomainen että en vain voisi mennä häpäisemään koko maailmaa itselläni, mutta mitä ikinä teenkin niin huomiohakuistahan se on. Ja vaikka mulla on kaikki mä olen alisuoriutuja ja epäonnistuja. Miten helvetissä musta tuli näin huono? Miksi mä valitsin tämän, milloin mä aloin haluta olla tällainen? Tyhmä. Tyhmä tyhmä tyhmä idiootti tyhmä.

Ja mä vedän ihmiset mukanani. Katso mua, koske mua ja sitten vedän ne alas viemäristä suoraan helvettiin. Mä satutan. Mä satutan kaikkia joita kohtaan, joihin kosken, joita kosketan, joita katson. Mä olen läpeensä paha, ja mä en tunne mitään. Nauran ja olen oikeassa - ainahan mä olen. En mä osaa olla väärässä, mutta valehdella osaan. Satuttaa ja valehdella. Mä ihan totta yritän taistella vastaan, koska jokin siinä sotii jotain vastaan; muiden hyväksikäyttö ja satuttaminen. En pidä siitä, mutten voi itselleni mitään. Se on liian helppoa. Aita on tallottu matalaksi sieltä mistä mä kuljen. Ei esteitä, ja jos sellainen eteen sattuu enkä voi kiertää, odotan että joku muu raivaa tien. Useimmat ymmärtävät pysyä kaukana, mutta on ihmisiä joita satutan aina vain uudestaan. Pysykää kaukana. Oikeasti. Mä en voi teitä auttaa, ettekä te mua. Mussa ei ole oikeasti vikaa, mussa elää vain loputon halu saada huomiota. Mä olen manipuloija. Paha. Älkää lähestykö enää. Älkää koskaan.

Enkä mä jaksa kuin koiran seuraa. Se nukkuu mun vieressä aamupäivisin, mä ostan sille asioita koska mä en itse tarvi tai ansaitse mitään. Mä pesen sen turkin vaikka se vihaa sitä, ja mä laitan sen kuppiin uutta ruokaa, jos sen vatsanaluksen ihottuma vaikka helpottaisi. Se ei nauti mun huomiosta, koska se kai näkee mun kuoren läpi paistavan pahuuden. Silti meissä on kai jotain samaa: ahneus. Se ei välitä mun pahuudesta jos tarjoan nameja. Mä en välitä sen epämukavuudesta jos saan itselleni jotain. Meillä on yhteys, eikä sitä voi ymmärtää kukaan muu. Me ymmärretään toisiamme, vaikka tavallaan myös vihataan. Siksi koira on parasta ikinä. Ainoa, joka tietää totuuden musta. Ainoa, joka ymmärtää mitä se todella on. Eikä se kerro. Se ei kerro kenellekään - ei se osaa. Se on mun täydellinen liittolainen. Ja mä sen.

Ja ne helvetti kuvaa jopa suihkussa enkä mä jumalauta jaksa. Ne valvoo enkä mä jaksa ymmärtää minkä helvetin takia. Itsehän ne tän shown on luoneet. Itsehän ne mua ohjaavat. Laittavat ajatukset päähäni, sanat suuhuni, käteni näppäimistölle ja jalkani liikkeelle. Nauraisin, mutteivät kai halua että nauran kun en naura. Mä en ole mitään. Mua ei ole, ei oikeasti, mutten voi tietenkään ymmärtää sitä todella - niin hyvin kaikki on luotu. Ja ne nauttivat kun näkevät miten vietävissä olen. Väsyttää vain niin paljon. Uni on etäinen muisto, kaukainen toive - lopulta saavuttamaton. Olisi pitänyt kirjoittaa, listata, asioita, joista se neurologi saattaa kysyä. Parempi ehkä että en tee niin. Turhaahan se on. Ei saisi sekoittaa viatonta ihmistä valheillaan. Parempi kai vain sanoa että tulin, koska en halua että polin työntekijöiden näkemä vaiva on ollut turhaa. Tyhmää, kyllä, mutta silti. Että ei mussa ole vikaa neurologisesti, että mä vain esitän. Kuvittelen ja näyttelen. Kiitos, anteeksi tuhannesti, ja näkemiin. Mä menen nyt.


"for people like you me, there is no such thing as an early grave
you I wanted to gut my your dreams until I you was were empty, and show everyone my your remains"

np: Placebo - Oxygen Thief

4 kommenttia :

  1. mä todella toivon että menet sinne neurologille. ei sille sun ajalle kukaan muu pääse ja uskon että se käynti vois olla ihan hyvä juttu. mee sinne, jooko.

    VastaaPoista
  2. Todellakin menet sinne!
    Katsoin sun videon ja huomasin kaikki nuo kyseiset vaivat jonka takia sun on mentävä,ei todellakaan ole turha aika. Voit saada sieltä apua.

    VastaaPoista
  3. hei, olisi kiva kuulla, pääsitkö neurologille ja jos, niin miten siellä meni? <3

    VastaaPoista
  4. Tuosta ekasta kappaleesta: vaikka elämän perusjutut (kuten se katto pään päällä) olisi kunnossa, ei siinä ole mitään ns. väärää, jos voi silti huonosti ja "valittaa". Se on se sairaus, etkä sä ole valinnut sitä. Mäkin toivon että kävit siellä neurologilla ja olisi myös kiva kuulla miten siellä meni! Tsemppiä. <3

    VastaaPoista