Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

lauantai 21. toukokuuta 2016

Häpeä käskee; "häpeä!"

Sisällä jäytävä syyllisyys; miksi en vain jo vittu parane? Kyllähän muutkin. Muut elää ja hengittää - tai ainakin yrittää. Mussa ei ole mitään niin erilaista, että se oikeuttaisi tämän yksinkertaisesti laiskuudelta vaikuttavan olemattomuuteni. Mä olen vain huono. Epäonnistunut, turha. Taakka. Säälittävä - eikä mulla ole yhtäkään syytä voida näin; olla tällainen. Jos olisin oikeasti niin sairas, etten tähän elämään kykene, mut olisi suljettu jo jonnekin kauas pois - ja tietäisin kyllä. Mulle olisi sanottu. Naurettu päin naamaa. Kyllä mä tietäisin. Nyt tiedän vain olevani huono, loputtoman huono. Ja kun mä käyn lävistäjän luona vaihdattamassa septumiin toisen korun, mä erehdyn kysymään, voiko septum aiheuttaa allergista nuhaa. Kysyn, vaikka siitä on kuukausia kun kävin siellä astmahoitajalla. Lävistäjä hämmentyy, ja kuvaillessani tarkemmin kai ärsyyntyykin. "Sanoisin että hieman taisi olla hoitajalla ennakkoasennetta ulkonäkösi perusteella; ei septumien pitäisi aiheuttaa kuin korkeintaan ihoärsytystä, jos korun materiaali on huono. Sullahan on nyt sentään niobiumia niin ei kyllä voisi aiheuttaa." Ja melkein jo teen huomautus-/muistutuskirjelmän asiaa koskien. Sitten tulen järkiini äitini pyörittäessä silmiään ja huokaistessa kun kerron lävistäjän (jo toisen) mielipiteen. Kyllähän se hoitaja tiesi. Onhan se ammattilainen.

Häpeä häpeä häpeä häpeä. Mä olen väärin. Mä näytän väärältä. Mä puhun vääriä asioita, jotka eivät tavoita kenenkään aivojen kuuloaistimuksista vastaavia alueita. Puhun tyhjää; turha kuori aukoo suutaan vailla sanoja. Mä en saisi olla tällainen. Mun pitäisi olla jotain muuta, mitä tahansa muuta, kaikkea muuta - ei näin. Mä käytän ilmaiset rahani kehoni muokkaamiseen, koska en pidä siitä miltä näytän ilman. Mutta se ei ole syy; se ei oikeuta. Olen ruma. Olen huono. Mut voi korjata väliaikaisesti pussilla päässä ja tarpeeksi sovinnaisilla vaatteilla. Peitä käsivarret peitä jalat peitä kasvot. Älä näytä ulos miten loputtoman huono ja arvoton olet. Älä pukeudu aina mustaan, älä erikoisesti. Älä puhu noin, älä noista aiheista. Älä ilmaise mielipiteitäsi, sillä ne ovat vääriä ja väärin. Kasvata pitkät hiukset ja meikkaa. Tai ei, älä meikkaa, et sä osaa. Hajuton, mauton, väritön - olematon. "Ai, sanoitko sä jotain? Sori, en kuunnellut. Mä katon nyt tätä ohjelmaa." Ja mä tiedän mitä mun pitäisi tehdä. En vain tiedä pystynkö - ja auttaako se sitten kuitenkaan. Todennäköistä on, että jälleen kerran ongelmaksi muodostuu se, etten kelpaa. En ole tarpeeksi sitä, enkä tarpeeksi tätä. Tuo voisi riittääkin, mutta nämä asiat kumoavat senkin.

Ja mä tiedän, että jos en nyt tee sitä, tapahtuu lopullisia asioita. Mun pitää valita yhden elämän - omani - ja niin monen muun elämän välillä. Onko mun elämä arvokkaampi kuin kymmenen muun? Miksi olisi? Parhaalta vaihtoehdolta näyttäisi vain tuhota niistä mahdollisimman moni. Ei omaani, mä en ansaitse pelastusta tästä helvetistä. Mun pitää kärsiä, jotta oppisin kuinka huono olen. Kuinka paha olen. Kuinka huono olen. Valehtelija. Ja säälittävintä on edelleen pelätä niitä loputtomia harmaanvalkoisia seiniä, ja kaltereita.


np: Köyhä Jonne - Koira toisen tuntee

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti