Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Mun synnynnäisiin vikoihin kuuluu kuuluminen vikoihin

Mä yritän kovasti, ja mä yritän täysillä. Ehkä siksi - sen takia - kaikki valuu nopeammin hukkaan. Ja niin on luultavasti parempi. Mä en osaa lopettaa tätä, ja siksi kerään ja kasaan ja teen ja toimin vaikka tiedän ettei pitäisi. Tunnen kuluvani taas loppuun. Pelkään, että pian suljen taas kaiken pois. Pelkään, ja silti jatkan näin. En osaa lopettaa; en hallitse tätä. En vaikka yritän kovasti. En vaikka yritän täysillä. Mä hajoan hitaasti kohotessani ylös, ylös, ylös ja ylös. Tää on jo niin helvetin tuttua: äärimmäisiä ääripäitä, itsetuhoa ja kuolemaa - ja sitten tipun tyhjyyteen. Helpottaa toisaalta tietää, että pian ääripäät katoavat, sulavat tyhjään ja katoavat. Toivottavasti. Mä en vain jaksa. Jonain päivänä nää ääripäähetket tappavat mut - ja saan rauhan. Ei vielä tänään, ei. Mulla ei ole nyt tilaisuutta, ei välineitä. Ei tarpeeksi, ei niitä oikeita. Mä kaipaan väsymystä, ikuista pimeyttä, tyhjyyttä, voimattomuutta. Mä en jaksa enää näin; en hymyillä nauraa iloita toimia toimia toimia toimia vain muistaakseni sekavaa puuroa ja upotakseni helvetin syvälle epätoivoiseen itsevihaan. Sängyn pohjalla on rauha ja tunteettomuus. Mustan ja valkoisen vaihtelut sattuvat silmiin; tasainen harmaa on pelastus. Odotan.


Saan kyydin bussille huomenna. Pääsen sillä polille. Tiistaina neurologi soittaa, ja luin tekstinsä uudelleen ymmärtääkseni että olin käsittänyt sen väärin eikä mussa olekaan kai mitään ongelmaa - aivan kuten se sanoi. Kuvittelin taas omiani - taas. Keskiviikkona menen Nooran kanssa Helsinkiin. Saan hoidettua itselleni vihdoin toisen labretin tilaukseen (pelkään tiputtavani tän nykyisen ja sitten se on palasina ja sitten ei ole korua ja sitten ihmetelläänkin). Ensi kuussa sitten olen velkainen paska - silloinkin. Haluaisin lukea, mutta vaikka mulla on kasoittain kiinnostavia kirjoja, mikään niistä ei kiinnosta. Olen yrittänyt - ei onnistu. Musiikkikin kuulostaa samantekevältä, ajatus ihmisistä ahdistavalta (vaikka silti pystyn puhumaan jos yritän, mutta...) ja herääminen aamuisin oksettaa. Olen yllättynyt kun viimein jokin aika sitten tein Myers-Briggsin vastaten juuri niin kuin itse tunnen ja ajattelen, enkä niin kuin oletan muiden tahtovan mun vastaavan, ja ... sehän olin minä, se tulos. INTP. Ensimmäistä kertaa tulos, joka toimi - eikä ihme, sillä enhän mä koskaan ennen ollut vastannut rehellisesti. Hämmentävä kaikessa osuvuudessaan tuo tulos. Mä tarvisin nyt unta, ja paljon suklaata, ja jotain millä selvittää pää ja rauhoittua. Mikään noista ei taida onnistua toteutumisensa suhteen; onneksi olen tottunut kärsimään.

np: Tommy Lindgren Metropolis - Horisontin taakse (feat. Verneri Pohjola)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti