Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

perjantai 13. toukokuuta 2016

Pretty please; pretty flames, please

Mä yritän niin kovin. Mä yritän niin kovin, ja sen ansiosta mä viimein nukahdin puoli kolmelta Tampereella istuttuani tukahduttavia hetkiä terää kädessäni pyöritellen. Mä olen vain niin alhaista pohjasakkaa - enkä edes sitä. Mutta koska mä halusin vain kauniita viiltoja, mutta pää tahtoi leikata lihat sormista, poistaa ihon käsivarresta tai vaikka koko kehosta, kaivaa silmät päästä ja viiltää kasvot paskaksi, jätin väliin. Mä halusin vain viiltoja, en tuhoa. En sellaista tuhoa. En siinä hetkessä. Nukuin viiteen. Viidestä yhteentoista horrostin nähden kauhukuvia, joissa tapoin veljeni lukemattomin sanoinkuvaamattoman raaoin tavoin - uudestaan ja aina vain uudestaan. Ja veljeni nauroi halveksivasti joka ainoa kerta. Mulla oli samassa asunnossa ihania ihmisiä, mutta hengittämisen taakka sai veriset painajaiset tuntumaan paljon houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Lopulta on vain pakko nousta.

Maanantaina on vihdoin taas poliaika. Tällä hetkellä mulla ei kuitenkaan ole kyytiä kaupunkiin; sain tietää tämän tänään alkuillasta. Tällä hetkellä mulla on sen verran järkeä etten lähde viettämään yksin yötä kämpälleni - vaikka tavallaan houkuttaisi. Tänään kuolemanpelko vetää kuitenkin pidemmän korren. Lopputulos on siis luultavasti yli viidenkympin lasku mulle, ja seuraava poliaika kolmaskymmenespäivä. Tiistaina soittaa neurologi, ja torstaina olin saanut ensimmäisen ajan psykofyysiseen fysioterapiaan. Oksennan, oksennan, oksennan, oksennan. En tiedä miten vitussa tässä pitäisi jaksaa, miten vitussa tässä pitäisi toimia. Mä en juuri tunne väsymystä, mä en juuri tunne nälkää. Mä en juuri tunne.

Mä lasken litroja, ja tulitikkujen määrää. Mä lasken ajankohtia, ja oikeita hetkiä. Mä lasken rohkeuden määrää, ja onnistumisprosentteja. Tiedän, että on olemassa tehokkaampia keinoja; nopeampia keinoja, varmempia keinoja; kivuttomampia keinoja. Mutta ei tää ole vielä valmis, ja mä päädyin tähän jo 2009 - miksi vaihtaa pakkomiellettään, ja miten?


"ikiroutaan raiskattuna, auringon laskussa palelee
kerran niin kaunis ja viaton, on nyt hiljaa ja kuuntelee
pelkään sinua, pelkään minua
mitä minä en pelkää, sitä ei ole olemassakaan"

np: Turmion Kätilöt - Elävä koneeksi 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti