Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 17. toukokuuta 2016

Pullotettua raivoa; 0,05€/kpl

Eilen poliaika. Viime tapaamisen jälkeen mun lääkäri on lopettanut, lähtenyt, en tiedä, poissa. Hoitajat eivät vieläkään oikein tienneet, tuleeko toisen eläkkeelle jäävän tilalle joku, vai jatkanko kahdestaan ton toisen kanssa. Molemmissa on puolensa, ja haittapuolensa. Ehkä se selviää. Joskus. Ehkä. Uusi lääkärikin on kai tulossa. Ehkä, joskus, lomien jälkeen kai, alkusyksystä. Odotan vain kauhulla. Ensimmäinen tapaaminen sen kanssa luultavasti koskien kuntoutustuen jatkoa marraskuussa, tai joulukuussa. Oletan, että nyt on vihdoin mun vuoroni saada osani paskoista ja asennevammaisista psykiatreista. En ole vielä juurikaan niitä kohdannut, joten. Nyt ois aika hyvä aika? Hoitajilta sain ensi viikon psykofyysiseen fysioterapiaan ohjeen muistuttaa fysioterapeuttia vielä siitä, että mä en tule toimeen kehoni kanssa. Toinen hoitajista sanoi jo tehneensä sen kerran, mutta käski vielä varmistaa. Tavallaan ihmettelen miksi olen menossa sinne ollenkaan. Sain sähköiskurefleksejä kun hoitajan polvet koskivat omiini. En kykene ajattelemaan edes omaa pikkurilliäni ilman että ahdistustaso kipuaa huippuunsa ja menen taisteluvalmiuteen ja panikoin (testattu juurikin eilen polilla - tosin en antanut sen mennä kovin pitkälle koska ei ollut suuria intressejä voida helvetin pahoin). Hoitaja kysyy, miten paljon ajattelen kehoani. Vastaan, etten ajattele. En voi. Suljen sen pois kokonaan. "Tuo on aika ongelmallista, koska eihän ihminen voi edes yrittää rentoutua tai hallita itseään, jos ei kykene edes tuntemaan kehoaan?" ... Niin.

Herään aamuneljältä, ja tiedän välittömästi että tää ei ole mun päivä. Stressitasot on korkeella, vitutuskäyrä kohoaa auttamattomasti koko ajan vaikka mitään ei edes sinänsä tapahdu. Puoli kuudelta päätän esittää nukkuvaa, kunnes talo on tyhjä - ja nukahdan. Kello herättää epämiellyttävästi odottamaan neurologin soittoa joskus aikavälillä kello yksitoista ja puoli neljä. Huomenna hyppään junaan, ja menen Helsinkiin Nooran seuraksi. Luulin saavani lainaan rahaa porukalta, jotta voisin tilata toisen labretin. Stressaan alitajuisesti todella paljon tämän nykyisen äkillistä hajoamista vaikka ei moinen ole ollut edes lähelläkään - ja ehkä juuri siksi. Mutta tosiaan. Lainaaminen ei olekaan enää ok. Sen sijaan porukat haluavat antaa mulle rahaa - ja silti eivät? Budjettini koostuu luultavasti kahdestakympistä, joilla matkustan ja syön halvan pitsan. Enhän mä muuta tarvitse - enkä nyt sinänsä oikeasti tarvikaan. Jotenkin vain vituttaa mennä syömään se pitsa Helsinkiin. Näen Nooran, joo, kyllä, enkä väitä vastaan - se on mukavaa. Mutta.

Yritän ahtaa raejuustoa alas nielustani, mutta se on hankalaa. Yritän silti; ihmisen on helvetti pakko syödä. Eilisen ruokasaalis koostui jogurtista, frappésta, kahdesta ruisleivästä, päivällisen odotuksesta ja sitten lopulta kahdeksan jälkeen kun kaikki olivat paikalla niin muut olivatkin jo syöneet tarpeeksi ja syödään noi sittenkin vasta huomenna ja muutoin tyhjä jääkaappi ja väsymys, ja sitten vielä salaa yöllä ahmitut karkit, jotka eivät edes olleen mun. Oma vikani, kyllä. Ja nyt nälkä on mennyt yli ja ruoka ei maistu. Joskus, ajoittain, saatan vihata itseäni. Tahtoisin vain nukkua tän päivän ohi, mutta se ei monestakaan syystä ole mahdollista. Tänään mä kaipaan loputtomasti seuraa ja tukea ja ymmärrystä ja kuuntelijaa, mutta en halua kohdata yhtään ihmisolentoa - millään tasolla, mitenkään. Saatan räjähtää hallitsemattomasti, suuntaan tai toiseen. Toivottavasti näin käykin. En jaksa sulloa tätä enää sisälleni. Tätäkin. Ja silti luultavasti päädyn tekemään niin.


np: Tommy Lindgren Metropolis - Horisontin taakse (feat. Verneri Pohjola) 

2 kommenttia :

  1. Jahas sinäkin olet INTP. Millaisia ajatuksia persoonallisuustyyppi herättää sinussa? Sehän on aika harvinainen, varsinkin naisilla. https://debrasanborn.files.wordpress.com/2013/04/screen-shot-2013-04-17-at-8-53-38-pm.png

    Minusta tuntuu että samalla tai melkein samalla kirjainyhdistelmällä varustettujen tekstejä on helpompi seurata vaikka ne olisivat asioista jotka ei koske itseä.

    Ahdistus ja masennus taitavat olla yleisempiä jos on INTP tai jokin muu epätavallinen persoonallisuustyyppi. Silloin on vaikeampi löytää omaa viiteryhmää. Joutuu näkemään paljon enemmän vaivaa kuin jos on ns. normaali. En tiedä ketään INTx:ää joka olisi erityisemmin nauttinut perskoulusta sosiaalisena ympäristönä.

    Oman tyylisiin ihmisiin olen aikuisenakin törmännyt lähinnä taiteellisten harrastusten parissa ja sellaisten akateemisten alojen ihmisissä, jotka perustuvat loogiseen päättelyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. yritin miettiä tähän vastausta. jotakin järkevää. jotakin, jossa oikeasti sanoisin jotain.
      pää lyö vain tyhjää edelleen.
      kiitos kuitenkin kommentista. nyt ei vain irtoa vastausta ://

      Poista