Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Vaillinaisia rakkauslauluja

Torstaina tapaan sen uuden psykiatrin. Se onkin sitten mun oma tästä lähtien. Mun hoitava lääkäri nyt. Ainakin se on nyt selvää. Unohdin soittaa yhden laskun ja sekaannuksen perään, ja tajusin tänään kun maksuajan umpeutuneen ja nyt mulla on päälle viisisataa euroa myöhässä. Omapa on vikani. Itsepähän möhlin. Mutta kaikki on ollut niin sekavaa. Niin kovin sekavaa. Nyt mä kai vihdoin alan uskoa, että ei mun kohdalla hoideta skitsofreniaa. Ei mulla ole skitsofreniaa. Mä olen mieleltäni täysin terve. Ongelma on vain, että mun pään sisällä meitä on monta. Dissosiaatiohäiriö. Tähän ei lääkkeet auta, sillä aivokemiani toimii kuten pitääkin. Usein kuitenkin vähintään yhdellä osalla on masennus, joten masennuslääke saattaa auttaa sen oloa. Ahdistuslääkkeellä voisi helpottaa ahdistusta, mutta koska mun kohdalla rauhoittavat eivät tule kysymykseen, on ahdistuksen hoito lääkkeillä aika mahdotonta. Lääkäri suostui kokeilemaan Peratsinia taas, mutta puolet pienemmällä annoksella kuin aikaisemmin. Käsitin kuitenkin, ettei se suuremmin luottanut että siitä olisi apua. Pitää vain oppia elämään sen kanssa, että olo on jatkuvasti järkyttävä.

Sentään tuo lääkäri oli mukava. Hoitajani vakuutti että hänellä on vahva ammattitaito dissosiaation hoidossa. Siinä oudossa trikoisessa makkarankuorikesämekossaan kyseinen nainen vain vaikutti kaikkea muuta kuin ylilääkäriltä. Pidin hänestä silti heti. Siitä ihmisestä näki, ettei hänen tarvitse osoittaa kenellekään mitään. Hän tietää mitä on, ja mitä tietää. Jos joku ei ole samaa mieltä, se on tämän ihmisen häviö. Sain ajan lääkärille hoitajani loman ajalle, kahden viikon päähän. Helpotti. Helpotti myös kuulla, että mua ihan oikeasti väsyttää luultavasti vähintään niin paljon kuin miltä se tuntuu. "Pelkkä hereilläolo on sulle sama kuin kaksi kahdeksan tunnin täyttä työpäivää - niin paljon sä joudut tekemään töitä pelkän olemisen eteen joka päivä." Siltä se kyllä tuntuukin. Ja mä kerron äidille että nyt hoidetaan dissosiaatiota. Se kysyy, mistä se aiheutuu. Kerron, että kohdallani vaikeista ja pitkäkestoisista traumoista varhaislapsuudessa. Äiti hämmentyy, ja kieltää. "On minuakin lyöty." Kerron muistavani hämärästi paljon pahempiakin kuin vain pelkkää lyömistä, ja koko keho kramppaa. Lyön päätäni seinään. En saa henkeä. Selkä taipuu kaarelle. Huudan äänettömästi ja kyyneleet valuvat. Äiti kääntyy pois.

Mut mä sanoin hoitajalle hyvää lomaa ja mun ois tarkoitus saada itseeni uusi tatuointi tässä kuussa. Mulla on kamala flunssa, ja pelottaa niin olla elossa. Silti mä kai hengitän. Fysioterapeutti sanoi että näkee mussa potentiaalia siinä mielessä, että mä saatan oikeasti hyötyä tosta psykofyysisestä fysioterapiasta. Sain kotitehtäviäkin, mutten tiedä pystynkö niitä tekemään. Kaksi päivää jo kulunut enkä ole pystynyt edes ajatella. Pelkkä ajatuskin siitä, että pitäisi ajatella hengittämistä, ahdistaa ja oksettaa. Ja jotenkin tuntuu, että on todennäköisempää että mä päädyn vankilaan kuin että mä tapan itseni. Ja aiempaa suurempi osa ei enää pelkää - tai sitten osa ei vain enää jaksa. Yritän keksiä hyviä puolia siitä, että mä olenkin me, vaikka tiedänkin ettei tämä ole niin helppoa että hetkessä kaikki aukeaisi ja olisin sinut kaiken pahan ja vaikean kanssa. Joten mä vain yritän unohtaa hengittäväni ja olevani olemassa, ja hengittää ja olla sekunnin tuhannesosan kerrallaan kunnes aika loppuu.


" viiltoja ranteeseen
"maailma on liian mysteerinen minulaiselle"
sanoin hän ja hukuttautui ammeeseen
mitä sä haluat eniten
mitä pyydät sun avuksi tänään
yhä sun läpi mä nään
miten huudat pelkkää hätää
tää on pelkkää tätä
aika on tummia kerroksia
meidät ne erottivat
odotukset sua pelottivat
ei tää helppoo oo mullekkaan
se pudotus jonne me kuljetaan
on ihme et tunnetaan
enää yhtään mitään en lupaa
en oo vielä valmis
lisäminuutteja vielä tarvis
vaik syvin ydintalvi
sydämensykkeeni pysyy sun tahis
taivaalle kiikarit
koko galaksin kannelta tsiigasin
pysähty viisarit sun niin viisaasti
siit asti kun pelastit mut
ja mä kaipaan sitä aikaa
pelkoo ei lainkaan
jos kellon voisin kääntää
voisin pysäyttää tän maailman
mut täällä mä odotan
kuten aina oon odottanut
älä jätä - älä vaikka vuodet sun kuoren on kovettanut "

np: Ruger Hauer - Aika jätä älä

2 kommenttia :

  1. Mielenkiintoista, koska mä olen aina ajatellut että koostun monista eri osasista, joilla kaikilla on omat tarpeensa, toiveensa ja historiansa. En ole ajatellut olevani vain yksi ehjä persoona, vaan kokoelma, joskus jopa riitelevistä Katjoista. Olen pitänyt tätä myös onnellisuuden kannalta äärimmäisen tärkeänä, koska olen oppinut tulkitsemaan eri osieni haluja ja motiiveja ja purkamaan ristiriitoja niiden väliltä. Jos koen olevani yksinäinen ja turvaton, koska olen sinkku, niin lohdutan tyttöystävä Katjaa, joka on yksinäinen eikä pääse toteuttamaan itseään. Samalla myös vahvistan itsenäistä osaa itsestäni ja rohkaisen sitä. Koen myös omistavani perimmäisten pelkojen Katjan, joka on pieni ja traumatisoitunut osa itsessäni. Sen tutkiminen ja auttaminen on äärimmäisen hankalaa, koska sen ympärillä on kaikista voimakkaimmat muurit. Käyn myös usein, ihan luonnollisesti, dialogia omien persoonieni kanssa. Laitan erinäiset osat itsestäni keskustelemaan esim. kirjoittamisen muodossa ja näin hahmotan entistä paremmin mitä olen ja miksi olen tehnyt joitakin asioita. Monista tämä kuulostaa hullulta, itse pidän siitä äärimmäisen luonnollisena ja uskon monilla ihmisillä olevan moniuloitteinen sielu ja olemus. Sitä kun oppii rakastamaan, tulkitsemaan ja hyväksymään, niin ei pidä itseään mitenkään sairaana tai ongelmaisena. Toivon, että onnistut itsekin joskus näkemään itsesi moniulotteisena ja moniulotteisuutesi tiedostavana persoonana, jolla on huomattavasti enemmän henkistä ja sielullista maailmaa, kuin valtaosalla ihmisiä. Harmillista, että yhteiskunta ja maailma saa kaiken niin helposti näyttämään virheeltä, vialta tai puutteelta, vaikka olemme kaikki omalla laillamme kauniita ja uniikkeja yksilöitä. Toiset arvoituksellisempia ja monimutkaisempia kuin toiset. En usko virheisiin, uskon vain rakkaudettomuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voinko/saanko ottaa suhun yhteyttä jotenkin/jossain? vai onko mulla mahdollisesti tiedossa jo jokin tällainen keino? ... hmmmh. jos vain kiinnostaisi jauhaa näitä ajatuksia jonkun kanssa - itse voisin ilmoittautua vapaaehtoiseksi.

      Poista