Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

perjantai 2. syyskuuta 2016

Hups

Nälkä. Kamala nälkä. Kaloreita on tarpeeksi mutta laatu on turvallista ruokaa - joten ei terveellistä. Porkkanoitakaan en voi syödä muutamaa enempää - sekin on tullut todistettua. Elämäni jäätävin vatsakipu. Musta tuntuu että vaihdun koko ajan. Miksi, sitä en tiedä. En osaa selittää. Oma teksti tuntuu vieraalta; sanat vääriltä. Oon raiteiltani. Pelottaa koko ajan. Koska flippaan, flippaanko jo, voisinko jo flipata en jaksa pelätä ja odottaa! Tunnen kuinka jokin lähestyy. Välillä Ensimmäinen nauraa takaraivossa, koputtelee rystysillään. Mä en halua päästää sitä sisään, mut se ei kysy lupaa. Jos ovesta ei pääse, tullaan seinän läpi. Mä en halua odottaa, tää on kamalaa - mut siitähän se nauttii; kun muhun sattuu.

Yritän tehdä asioita. Yleensä en pääse edes harkitsemisvaiheeseen kun epätoivo jo iskee. En voi sille mitään. Ja sitten vielä haluttomuus tehdä - kun en saa mistään irti mitään, kun mikään ei tunnu eikä kosketa. Välillä kiinnostaa - lukea tai pelata koneella - mut kiinnostus katoaa ennen kuin ehdin aloittaa mitään. Useimpina päivinä suurimmat suoritukset on nousta ylös sängystä (jossain vaiheessa), pukeutua, muistaa juoda. Aika on muuttunut entistä oudommaksi. En saa siitä mitään otetta. Se tulee ja menee. Sen määrä lisääntyy, ja sitä katoaa. Koko ajan. Fysioterapiassa keskiviikkona olin täysin unessa. En tuntenut mitään, varsinkaan itseäni. Leijuin jossain, ja oli vaikea vastata kysyttäessä. Ensimmäistä kertaa ikinä pysyin tasapainossa keinuttaessa päkiöiltä kannoille, ja takaisin. Fysioterapian aikana heräsin, ja piti keskittyä enimmäkseen siihen etten ole enempää läsnä sillä kun läsnäolon määrä kasvoi, kipusi ahdistus ja sekavuus uusiin lukemiin. Mietitytti taas jälkikäteen dissosioinko myös suojellakseni itseäni itseltäni traumamuistojen lisäksi.

Tuntuu että kaikki jää kesken; puolet sanomatta. Pelottaa että syksy saa mut taas haukkaamaan liian ison palan kerrallaan. Hoitajan kanssa viikko sitten jo todettiin se kaava: elokuussa kaavaa vauhti, syyskuuta kohden ailahtelun ja sekavuuden määrä kasvaa, viimeistään lokakuussa romahtaa. Tää on toistunut vuosia - ehkä aina? Polikäyntien tekstit vuosien varrelta todistivat samaa. Syksy saa mut sekaisin. Ja musta tuntuu että tääkin syksy menee ohi sumussa - ennen kuin edes ymmärrän. Mun kuplassa ei tehdä muuta kuin yritetään selviytyä. Hävettää, sillä jokin mun sisällä huutaa "mutta ethän sä ole edes sairas kun ei hoito auta; jos ei ole vikaa niin vaikea korjata!" ja mä en keksi perusteluja vastaan - vaikka tiedän että mun pitäisi pystyä.

Oon tainnut luopua kuolemasta ihan todella. Ei se anna mulle mitään varmaa. Ei kenellekään. En mä jaksa taistella kohti jotain, minkä seurauksia ei voi tietää, ja joissa todennäköisyydet on samoja kuin nytkin; elossa. Silti huomaan miten automaattisesti haluan kuolla karkaa ajatukseksi. Yritän opettaa itseni muotoilemaan sen ennemminkin muotoon en halua olla olemassa ja/tai en halua tiedostaa enää.

Kello on jälkeen yksi yöllä. Oon yrittänyt lopettaa yösyömisen, mutta en voi saada unta kun mahaan sattuu. Kai se on pakko syödä - enhän saisi opettaa kehoani siihen ettei ruokaa tule jos on nälkä,  ja että sitä saattaa tulla vaikkei tuntisi nälkää. Oon ollut tänään hirmuisen ylisosiaalinen (vaikken oikein edes ole paitsi omalla oudoksi vääristyneellä mittakaavallani) ja pelottaa kostautuuko se myöhemmin. Yritin kyllä rajoittaa jo ihan senkin takia etten halua viime syksyn pakonomaisen sosiaalisuusahdistuksen toisintoa. Helppo luetella mitä en halua, noin muutenkin. Asiat, joita haluan, on vähissä. Nyt en keksi kuin ruoka-aiheisia - sentään. Paras kai tosiaan syödä hieman nyt.


01092016; KESKIPÄIVÄ
Mitä mun maailma on?
Suljetut kaihtimet.
Lattialla unettomana nukkumista. Kipua, kipuja.
Yritystä tehdä jotain, suunnitelmia - epäonnistumista kun ei lopulta kiinnosta.
Haaveita epäterveellisistä syötävistä asioista.
Pikkuruisia unelmia - kivuliasta realismia.
Tyhjyyttä.
Liikaa ajatuksia, sekavuutta, hämmennystä.
Toiveita hetken rauhasta, joka kestäis kunnes ei tarvitse enää olla.
Surua, häpeää, epätoivoa, vihaa.
Lamaannusta.
Kyvyttömyyttä liikkua, kyvyttömyyttä tuntea.
Kylmyys. Kylmä hiki. Kuumat aallot ympäri kehoa.
Aika, jota tulee lisää ja jota katoaa - hallitsemattomasti.
Etäinen nälkä. Kipeät lihakset. Liikaa vauhtia.
Pysähtyneisyys.
Syksy tulee. Kuolema lähestyy.
Rakastan. Pelkään. Vihaan. Pelkään. Pelkään.

Mun maailma on rikki.

np: nothing

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti