Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

maanantai 5. syyskuuta 2016

Toistan; hengitä, hengitä - uudestaan


Jos en pelkäisi puhua ääneen kun muut nukkuu - en halua että ne kuulee mitä sanon - tekisin videon. Toisenlaisen kuin ne, jotka ajastin eilen. Ne, joissa vastaan kysymyksiin. Ne, joissa oon jotain mikä tuntuu häiritsevältä ja epätodelliselta, etäiseltä. Ne, jotka haluaisin jättää julkaisematta - poistaa. Mutta kai teillä on oikeus nähdä mut kaikilta puolin. Ja kuulla, että se mun levoton ja sekavan "iloinen" puoli ei ole mitään niin kovin hyvää. Ehkä suojakeino, naamio. Suojaväritys jolla sopeudetaan normaaliuden kirjoon. Esitys - mut mä en päätä koska se alkaa ja koska se loppuu. Pää on sekaisin ja sekava. Mulla on huono omatunto kun oon edelleen tällainen. Kuin oisin tehnyt väärin. Kuin oisin valinnut tän. Mun yleisö vaihtuu; ne tulee seuraamaan sivusta kärsimysnäytelmää. Tragikomediaa, joka kestää liian kauan, ja aika ajaa tarinan ohi. Muut siirtyy eteenpäin, minä jään. Ihmisiä kuitenkin on aina kiehtonut sairaatkin asiat, ja siksi aina löytyy joku uusi katsoja. Välillä mietin, onko moraalitonta aina vain kirjoittaa. Sitten tyhmästi perustelen, että minä synnyin moraalittomuudesta ja että se muka oikeuttaisi - ja jatkan.

Pää huutaa kovaan ääneen. Se sättii kun oon laihtunut niin epäreilusti ilman kunnon yritystä. Ei mulla ole oikeutta laihtua herkuilla - ei ole. Miksi minä laihduin, kun jotkut yrittävät ikänsä terveellisesti ja oikein - liikunnalla ja ruokavalion muutoksilla? Ja minä makaan sängyssä ja syön vuoroin sipsejä ja vuoroin suklaata. Toisaalta pää huutaa että olen lihava - oksettavan lihava. Pitäisi hävetä. Pelkkiä herkkuja ja sen takia läskiä. Tiedän, ettei normaalipainon ylärajaan ole kuin reilut kolmetoista kiloa, mutta silti pää huutaa hyllyviä ihroja. Tässä vaiheessa kaikki on niin kaaottista ja äänekästä, että suljen sen pois parhaani mukaan. Oon väsynyt näihin heilahteluihin. Tavallaan toivon, että perjantain lääkärinaika peruuntuisi. Tuntuu välillä, että pärjäisin parhaiten - tasaisen sietämättömästi - jos ei välillä tarvisi käydä polilla. Se tuudittaa hetkeksi valheeseen, jonka mukaan en ole yksin. Mutta mitä se auttaa? Ainakaan se ei vie tuskaa pois. Ainakaan se ei anba toivoa. Lopulta aina vain ymmärrän tilanteen synkkyyden kirkkaammin. Ehkä niillä on pointti siinä käyntien harventamisessa. ... Pitäis kai ottaa se Peratsin vaikkei se mitään vaikuta. Ei mulla ole lupaa lopettaa sitä nyt niin parempi että yritän nyt niellä kyseisen pillerin.

np: Mors Principium Est - Dead Winds of Hope

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti