Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

perjantai 7. lokakuuta 2016

Irti


" I wish I had a metal heart
I could cross the line
I wish that I was half as good
as you think I am

but now that we know for sure they're telling lies when they say
no one gets hurt and therefore nobody dies
you know it's hard to believe anything that you hear
they say the world is round "

Keho sammuu itsekseen. Noin vain vaivun uneen, filmi katkeaa ilman päätöstäni. Hoitaja sanoo, että mun keho todennäköisesti ottaa väkisin mitä tarvitsee; unta. Elina sun pitää nukkua. Ei kenenkään keho kestä ilman unta. Kaikkien pitää nukkua. Mutta kyllä mä nukun? Kuutisen tuntia vuorokaudessa keskimäärin. Ja nyt olen muutamana päivänä nukkunut kahdeksan tuntia ja luoja se tuntuu pahalta. En herää ollenkaan vaan vietän koko päivän sumussa. Muutoinkin päädymme siihen, että hoito näin ei toimi. Mun suojaukset vie kaiken mun energian. Kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa keskityn siihen, etten muista. Kyllä sä taidat silti tietää mitä et muista. Nyökkään, ja itku alkaa taas. Kun hoitaja lukee tekstejä tietokoneen näytöltä taitun kaksin kerroin ja huudan äänettömästi keuhkojani tyhjäksi. Jos se huomaa, se ei sano mitään.

Vaihtoehtoja ei juuri ole. Tiedän sen itsekin. Kerron hoitajalle, että mun pitää joko muistaa tai unohtaa. Tämä välimuoto ei toimi, näin mä en voi edes yrittää mitään. Musta ei ole jäljellä mitään hyödyllistä kaiken sen piilottelun jälkeen; mä en jaksa muuta. Tärkeintä on pitää salaisuus, jotta pysyn järjissäni. Kerron, että kyllä mä pystyisin mahdollisesti muistamaan. Silloin kipu ajaisi mut vain itsemurhaan. Hoitaja kysyy, miksi vihaan itseäni niin, ja naurahdan etten mä enää vihaa. Mä armahtaisin itseni. Se olisi kaikella rakkaudella tehty itsemurha. Hoitajan mielestä se ei silti kuulosta järkevältä. Antaisin pahan taas voittaa. Vastaan, että joskus niin on parempi. Kaikkia taisteluita ei vain voi voittaa. (Joku häviää aina.) Joskus on parempi päästää irti.

Toinen vaihtoehto ei ole sen parempi. Unohtaminen. Uppoaminen suojaavaan dissosiaatioon. Eikö kukaan tekisi mitään jos sä vain makaisit kaikki päivät sängyssä? Naurattaa, koska sitähän mä nytkin teen. Ero olisi lähinnä siinä ettei enää tarvisi nousta mihinkään pakosta. Sanon, ettei kukaan tekisi mitään. Muutaman kerran huudettaisiin saatanan laiskaa, mutta ei kukaan loputtomiin jaksa jos en reagoi. Saisin olla rauhassa kunnes keho pettää. Ehkä siihen ei menisi kauan. Unenpuute on kai oikeasti ongelma. Kai ne oudot tunteet, tykytykset ja puristukset, sydämessä voivat ollakin todellisia. Ja jos ei sydän, niin ehkä vain hiipuisin pois ravinnon puutteen takia. Vaikea ennustaa. Joka tapauksessa, kuolen. En osaa täysin tulkita hoitajan ilmettä tai äänensävyä. Ärtymys, huoli, neuvottomuus, pettymys? Mä itse olen vain väsynyt.

Kerron että annoin itselleni joulukuuhun asti aikaa. Lääkärintapaamiseen. Mihin? Päättää siitä haluanko jatkaa hoitoa. Hoitajan ilme on synkkä, mutta kai se ymmärtää. Tämä ei toimi. Voin huonosti, ja huonommin. Tapaamisten jälkeen mulla menee viikko toipua. Toisen viikon käytän unohtamiseen. Tavallaan palaan jokaiselle käynnille tyhjänä. Edellinen käynti on pyyhitty pois muistista. On pakko suojella itseäni. Ei tää voi toimia näin. Ei niin. Hoitaja sanoo, ettei ole ennen tehnyt mitään vastaavaa, eikä tiedä ketään joka olisi, mutta hän haluaisi selvittää fysioterapeutin kanssa voisivatko he tehdä yhteistyötä vaikka se ei kuulu normaaleihin toimintatapoihin. Siitä vaan. En usko että se muuttaisi mitään, mutta ei siitä kai haittaakaan ole. Hoitaja katsoo kalenteriaan, ja sanoo ettei seuraavalla viikolla pääse, mutta mahdollisesti kahden viikon kuluttua voisi onnistua. Hän soittaa fyssarille ja neuvottelee.

Puhutaan lääkityksestäkin. Miten se vei multa kyvyn tuntea, ja koska en saanut kiinni siitä kaikesta pahasta yhtään millään tavalla - edes etäisesti - olin vain jatkuvasti loputtoman ahdistunut. Luulen että ensimmäistä kertaa hoitaja ymmärtää tämän - tai ehkä se vain tuntuu siltä. Mutta joskus se on tarpeellista, ettei voi tuntea ja muistaa. Joskus se suojaa. Joskus se on hyvä keino. Kai se yrittää puhua mua lääkitykseen. Mä en tiedä. Mua pelottaakin se. Ahdistuksen mahdollisuus. Etten tietäisi enää miltä tuntuu. En mä silloinkaan pystynyt käsittelemään asioita. Olin arvaamaton ja itsetuhoinen. Sekava, peloissani, yritin paeta sumua kaikin keinoin, mutta omaa päätään ei pääse pakoon. Nyt mä voin itse hallita sitä muistamattomuutta. Se vie kaikki voimat, mutta mä tiedän miksi, miten, minkä takia.

Luulen että sun pitäisi miettiä sitä palveluasumista mistä puhuttiin silloin lääkärin kanssa. Sanon, että olen kyllä miettinyt. Ja etten tiedä pystynkö siihen. En mä tavallaan ole valmis voimaan paremmin. Se on liian pelottavaa. Se vaatisi, että muistan. Jos muistan, en kestä ja tapan itseni. Umpikuja. Umpikuja. Käännös, ja taas umpikuja. Mun kanssa on taidettu mennä hutiin jo ennen kuin mitään on edes aloitettu. Myöhästyttiin. Eksyttiin. Väärä maali ja vasta summerin soitua. Mä olen hokenut polilla jo kohta vuoden, että mä olen luovuttanut. Ensin se pelotti. Kukaan ei uskonut. Nyt se ei enää tunnu miltään. Helpotukselta ehkä. Mä pääsen pois. Heijaan kuolemaa ja kipua sisälläni samaa tahtia, mutta erillään. Ne eivät koskaan kohtaa. Kaikki kuiskivat Elinalle, ettei siihen satu kun kuoleman hetki tulee. Se pidetään turvassa, suojassa. Kuten aina, kuten tähänkin asti. Elinaan ei enää ikinä satu. Nuku vain, lapsi. Nuku. Sä olet turvassa.

Mä istun viisitoista minuuttia yliaikaa kun me puhutaan. Meidän täytyy nyt lopettaa, aika loppuu. En muista sanooko hoitaja niitä tavallisia toivotuksia kun lähden. Mä hymyilen heikosti. Hoitajan kasvot ovat synkät. Ei se kai tahtonut, että tässä käy näin. Kai se tahtoi auttaa, pelastaa mut. Tavallaan olen pahoillani, mutten kai tarpeeksi jotta se todella tuntuisi.

np: Garbage - Metal Heart

2 kommenttia :

  1. Tiedän että on itsekästä vaatia toisia elämään, mutta pelottaa sun puolesta. Pelottaa että jonakin päivänä täällä on jäähyväisviesti ja sitten sua ei vaan enää ole. Se tuntuu todelliselta uhalta. Kunpa et kuitenkaan tekisi sitä koskaan. Itsekkäästi toivon ja tyhmästi hoen. Älä mene pois. </3 Jos voin koskaan MITENKÄÄN auttaa, niin kerro. Muhun voi ottaa yhteyttä esim. siellä intassa tai tekstata tai ihan mitä vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos yuki ♥ en vain tiedä mitä enää sanoisin. musta tuntuu, että oon aika lailla kaiken suoltanut ulos mitä voin.

      Poista