Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 22. marraskuuta 2016

The wolves are here


sorry not sorry )

jokaisen mielenterveysongelmaisen takana on
vähintään yksi mielentään sairas kostaja, kiusaaja,
väärinkäyttäjä, hyväksikäyttäjä,
epävakaa narsisti, vihainen ja arvaamaton
valehtelija, manipuloija
ja ne kaikki monet jotka hyväksyvät tämän kaiken koska verot hoituu ja työt tulee tehtyä

hullut ja vaaralliset on töissä kaupan kassalla
päiväkodissa, virastoissa, autokorjaamoilla
lähikirjastossa ja bussin ratin takana
ne ajaa sun taksia ja leikkaa sun hiukset

ne hymyilee sulle lämpimästi työpäivän päätteeksi.

katso peiliin; ihminen on paha.
katso ihmistä vieressäsi - paha.
kukaan ei ole sen parempi.
tää on vain kilpailu kuka hajoaa
ja kuka ehtii hajottaa ensin.

mielenterveysongelmiin 100% ratkaisu
tuhoa ihmiskunta.

jos väität vastaan, et ole vielä nähnyt tai kokenut.
jos väität vastaan, et ole vielä oppinut ja avannut silmiäsi
tai kirjaa, tutkimusta, faktoja ja tilastotietoja.

se on meissä kaikissa.
ihminen on paha.

mut mä en ole pahoillani.
miksei tätä saisi sanoa ääneen?
satuttaako se niitä, jotka satuttavat
- voi harmi.

kaikkia ei vain jaksa sääliä
ja itselleni se sanonta on totisinta totta:
sääli on sairautta.

mä en armahda.
enkä ole pahoillani siitäkään.
en enää.

np: Ruger Hauer - Marraskuu

2 kommenttia :

  1. Aina sitä törmää siihen, kuinka todetaan hirvittäviä asioita ihmisistä. Niistä ympärillä vellovista tuholaisista. Niistä aivonsa menettäneistä, ympäristönsä ja biologiansa muovaamista atomikokoelmista, joilla on ajatuksia - mitä ne sitten ovatkaan. Ja kuten tässä, sanotaan niiden olevan pahoja, mikä huvittaa minua suuresti. Toki ne ovat pahoja, jonkun silmissä. Toki ne ovat hyviä toisen silmissä. Huvittaa, kun lopulta kaikki on vain harmaata massaa, pelikenttää, jolle asettaa omat arvot. Omat näkökulmat. Objektiivisuus kaiken tämän subjektiivisuuden keskellä. Ei täällä ole pahuutta, on vain näkemyksiä pahuudesta. Ja niin kauan kun roikkuu omassa näkökulmassaan, sylkee noita pahoja ihmisiä kohtaan unohtaen niiden ihmismäisyyden, niin kauan syntyy tätä projisointia. Runoutta, kiihotusta, populismia, eristäytyneisyyttä, syytöksiä, harhautusta vain ja joskus jopa idiotismia. Ja tutkimalla kirjoja, faktoja, tutkimuksia ja tilastoja, löytää vaan lisää näkökulmia. Toki tilastot ovat lähes objektiivisia, mutta harmillisen usein nekään eivät näe kaikkea, koe kaikkea, tunne kaikkia syitä ja polkuja. Ja mitä sekään on, vihan kohdistus ihmisiin, jotka eivät voi mitään itselleen? Mitä viha oikeasti auttaa? Ja mitä väliä yhteiskunnan tuhoamisella? Saa kai sirkus pyöriä, mitä helvetin väliä?! Itse voi tehdä valintoja. Jatkaako ikuista syyttelyä, koettaa löytää determisminsä linkin ensimmäisen osan huomatakseen, että se oli jossakin ameebojen luona, jossakin oletetun alkuräjähdyksen lähettyvillä. Vai hyväksyykö, että ihmisten maailmassa kaikki on vain näkökulmia ja se narsistinen persereikä, joka henkisesti raiskasi lapsen kehityksen pilalle, ei välttämättä edes tajunnut tekevänsä niin? Että ehkä sen isä aikoinaan henkisesti raiskasi sen tai äiti kidutti sen vahingossa pilalle, koska sen äiti kidutti sen pilalle? Tai raskauden aikana tapahtui jokin muutos? Tai tyttöystävä lukiossa rikkoi sydämen ja päälle nöyryytti? Tai jostain tuntemattomasta syystä jokin ronkki sen tuntemattomuutta aiheuttaen helvetin, joka aiheutti jollekin toiselle helvetin? Olen kyllästynyt älykkäiden ihmisten naurettavaan kiinnipitämiseen. Ollaan olevinaan näkeviä, vaikkei nähdä juuri mitään. Paljon voitaisiin kehittyä, mutta kyynistyminen maailmalle, maailman vihaaminen (ilman, että oikeasti tietää mitä vihaa) on vain naurettavaa projisointia. Oman alitajunnan muovaama tapa suojella itseä siltä faktalta, että on itse vastuussa itsestään ja vain tuntemalla itsensä, voi löytää jonkun ratkaisunkin. Mutta ai niin, ei mielisairaalle, älykkäälle ja rikkoutuneelle mielelle saa sanoa niin. Todellisuudessa ihmiskunnan aino toivoa on tiedossa ja ymmärryksessä. Meillä on tunteet - joo, meillä on ajatukset - niin, meillä on historia, biologia, alitajunta, aktiivinen tajunta, ympäristö, mielikuvitus ja tuntemattomuus sisällämme. Tosiaanko kaikki on muka yksinkertaista? Näin yksinkertaista? Hoh hoijaa. Astu ulos kuplastasi, anteeksi että sanon näin suoraan. Ilmeisesti mielisairaalle, rikkoutuneelle, kipuilevalle, tuhoutuneelle mielelle ei saa sanoa näin.

    Saat tukeni, mutta myös oman subjektiivisen realismini. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eniten mua ahdistaakin tietää etten ikinä voi olla oikeassa. että jokainen mielipiteeni on subjektiivinen eikä edes lopulta omani. mikä täällä olisi totta? jokainen sana, jokainen teko ja ajatus - eikö se lopulta ole subjektiivista?

      luulen ymmärtäväni pointtisi. en tiedä voinko sanoa niin, koska enhän tietenkään voi. mutta mulle ei ole ongelma myöntää että minussa on virheitä ja että toimin vain omasta näkökannastani. usein ongelma on se, etten uskalla tehdä niin. koska tiedän että se olen vain minä, vain minun ajatukseni asioista. pelkään nykyään jokaista sanaani, sillä olen nähnyt miten ne tekevät pahaa. sairas olen, ja se vähä mitä siitä ymmärrän tuhoaa. yritän vain pysyä erossa ihmisistä kunnes mahdollisesti osaan hallita itseni. onnistun siinä huonosti, mutta parhaani yritän. ehkä. riippuu keneltä kysytään. tiedän että on useita joiden mielestä en yritä lainkaan. mielisairauden kriteerejä en valitettavasti täytä. usein toivon niin. tuntuisi helpottavalta jos en olisi mitä olen tietoisesti - jos todellisuudentajuni olisi tarpeeksi hajalla (ainakin niiden kriteerejen mielestä).

      oon pidempään toivonut että kunnes löydän jonkin järjen itseeni niin mut voitaisiin lukita jonnekin kauas maailmasta. eihän se varmasti auttaisi, mutta ehkä olen liian sairas onnistumaan näinkään. en tiedä. minä en voi tietää - en mitään. mä olen yrittänyt pyörittää kaikkea päässäni vain huomatakseni etten löydä todisteita itsestäni tai itseni ulkopuolelta yhtään mistään. haluaisin menettää kontrollin ja seota, mutta jokin estää.

      mä en myöskään ymmärrä mikset muka saisi sanoa? on eri asia ilmaista mielipiteensä kuin tulla huutelemaan vaikka että "lol tapa ittes" -tyyppistä trollausta. jälkimmäistä en ymmärrä. mielipiteissä ei ole mitään vikaa. sitähän minäkin koko ajan teen; kirjoitan mielipiteitäni. tai yritän. ehkä se on sitten sairasta - ainakin monet niin sen kokevat? - mutta otan mielummin ns. turpaan kuin selkään paijailua. jälkimmäinen ei auta mitään. mutta tosiaan, ero on siinä miten turpaan annetaan.

      sun kommentit on hyvällä tavalla kamalia. onneksi niitä tulee harvoin :---D älä lopeta niiden kirjoittamista aina silloin tällöin? peace, ja kiitos tsempeistä!

      Poista