Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

maanantai 27. helmikuuta 2017

Float


Ollut parempi olo. Käytännössä se tarkoittaa levottomuutta, arvaamattomuutta ja rahanmenoa - mutta ei ahdistusta, ei niin suurta sekavuuden tunnetta. Toisaalta näistä päivistä ei jää muistoja mun päähän, vain laskuja sähköpostiin ja postin saapumisilmoituksia, ja se vitutus. Tänään oli poli, menin ja poistuin. Hoitaja sanoi ettei ole kai mitään järkeä keskustella jos tärisen levottomana tuolillani enkä kykene löytämään mitään mikä lopulta oikeasti vaivaisi - ja jos en vielä edes muista mitään myöhemmin. Olin samaa mieltä, joten käynti jäi lyhyeksi. Sen verran pohdimme, että tämä on nyt varmasti tarpeen mulle. Tarvin lomaa itsestäni - kunnon irtiottoa omasta todellisuudestani -, joten olen nyrjähtänyt tähän, sillä kaikessa haitallisuudessaankin tämän täytyy olla parempi kuin mitä muuten olisi. "Etkä sä kuitenkaan maaninen ole koska pystyt noin selkeästi ymmärtämään missä menee vikaan." Sanoin että se onkin kamalinta; kun tietää että asiat eivät ole hyvin ja mulla ei vain olisi varaa tähän kun oon veloissani muutenkin, mutta silti en kykene välittämään. Toivottavasti tämä menee ohi yhtä nopeasti kuin olen tottunut viime aikoina. Sillä olkoon kuinka lomia todellisuudesta niin nää jättää mut aina todella väsyneeksi - vai tuntuuko se vain silti? Hoitaja sanoi myös selvittävänsä huomenna mulle lääkärinajan, ja en oikein tiedä. Menen sinne kuitenkin. En menetä mitään. Vaihtoehdoista voin keskustella, tietenkin. Aivojumppaa niillekin kun yrittävät keksiä jotain mulle.

Soitin myös vihdoin itselleni aikaa terveyskeskukseen mun polvista. Ne on vaivanneet mua enemmän tai vähemmän viimeisen seitsemäntoista vuoden ajan. En oo ala-asteen lopun jälkeen voinut ajaa pyörällä, sillä se on tehnyt vain liian kipeää. Polvet on rutisseet, naksuneet, poksuneet, jumittaneet ja valittaneet monin tavoin. Särky ja jomotus on kuitenkin aina mennyt ohi levolla. Viime vuosina on alkanut olla lähes mahdoton olla kontillaan, särky on iskenyt useammin, ja tää on huipentunut siihen että nyt jonkin aikaa (älkää kysykö, en tiedä kauanko, ajantajuni on niin olematon, lukuisia viikkoja - ehkä jopa kuukausia?) särky on ollut lähes jatkuvaa ja pahinta nimenomaan levossa. Aamulla sängystä pitää könytä kuin vanha mummo. Istuminen saa jomotuksen yltymään niin että on pakko liikuttaa jalkoja - mutta se ei auta. Useamman vuoden oon valittanut että tuntuu siltä kuin pitäis saada taittaa polvi väärään suuntaan - tehdä koko paskalle nivelineen päivineen käänteinen koukistus. Mutta on ollut niin paljon - aivan liikaa - kaikkea. Enkä mä ole sellainen, joka menee lääkäriin ellei ole oikeasti tarve. Mä menen sitten kun koen sen tarpeelliseksi (tosin nykyään dissoilun mahdollisuuden tiedostaminen kuumottaa mielessä, ja pelkään kertoa oireistani, sillä pahimmassa tapauksessa saatan kertoa jotain mikä sekoittaa kuvion ja mahdolliset oikeat oireetkin tulkitaan dissosiaatioksi liian helpolla - valitettava, mutta täysin mahdollinen tilanne). Ja nyt on tarve. Tän päivän ajat oli kuitenkin iltapäivällä jo jaettu, joten sain käskyn soittaa huomenna heti aamusta uudestaan. Huhtikuulle aika kai menee, mutta hoitaja linjan toisessa päässä ei ainakaan vähätellyt oireitani vaan suhtautui ymmärtävästi myös siihen kun sanoin että tavallaan hävettää myöntää että vasta nyt hakeudun lääkäriin. On vain ollut muuta, eikä tämä ole ollut näin jatkuvaa.

Ja vaikka levottomuus vaivaa edelleen, se ei ole niin pahaa kuin aikaisemmin tänään. Tuntuu että ehkä olo alkaa jo tasoittua? Olo alkaa olla raukea, päässä seesteinen tyhjyys. Tiedän ettei tää tunne kestä kauaa, vaan tästä aina vajotaan takaisin syvyyksiin, mutta tavallaan olen siihenkin tyytyväinen. Levottomuus on kamalaa, varsinkin kun se ei lopulta edes tavallaan ole kamalaa, vaikka on silti. Ja kun kaikki aika katoaa - ja ne rahat... Maksan edelleen menneiden vuosien sekavuuksia, ja valitettavasti niitä tulee säännöllisesti lisää. Ei enää niin paljoa, mutta jokainen euro lisää on liikaa. Hammaslääkärissä pitäisi tosiaan vielä kruunuttaa ainakin toinen juurihoidettu hammas, todennäköisesti molemmat. Se vain ei tule nyt kysymykseen, sillä mun on pakko laittaa tän viimeisimmän juurihoidon kuluja osarille lisää, ja se muuttaa kuukausiosuuden loppuajaksi lähemmäs kolmeasataa euroa. Pitäisi kai selvitä siis marraskuulle näillä paikoilla, ja pelottaa että puren nää paskaksi sillä hampaitanihan mä puren yhteen - kehtaisin väittää että kaksitoista tuntia vuorokaudessa, ainakin. Ensi viikon torstaina on polin lisäksi hammaslääkäri, ja täytyy keskustella että mitä teen jos hammas räjähtää osiin, että voiko sitä sitten enää pelastaa vai menikö juurihoidot siinä sitten hukkaan ja loppuosa revitään kylmästi pois kun muutakaan ei voi.

Vietän hiljaisia päiviä. Satunnainen viesti, toinen, keskustelu aina joskus. Kaikkina aamuina en pääse ylös viedäkseni koiraa lenkille. Särkee polvia, tai lihaksia ja koko kroppaa (eikä minulla ole mitään tietoa onko näillä jotain yhteistä, vai onko toinen ns. "oikeaa" tässä hetkessä ja toinen haamu jostain menneestä). Iltaisin olen jaksanut. Kai se on hyvä. Olen kahtena päivänä jaksanut jopa lukea hieman, muutamia kymmeniä sivuja, mutta se on paljon sillä en ole aikoihin yksinkertaisesti vain pystynyt. Musiikkikin on kuulostanut musiikilta - joltain. Tiedä sitten mistä tämä johtuu, tästä olosta vai jostain muusta. Ehkä se selviää kun tarkastelee pidemmän ajan päästä - siis jos muistaa. Tällä hetkellä tuntuu että oli hyvä ratkaisu vähentää sosiaalisuutta (olkoonkin enimmäkseen passiivista) tähän väliin taas. Se selkeästi stressasi. Ehkä parhaassa tapauksessa saan tämän avulla pidettyä kiinni edes jostain ihmissuhteistani - ehkä, toivottavasti. Ja hassua tässä on, että sen sijaan että kokisin huonoa omaatuntoa eristäytymisestäni, tää tuntuu hyvältä. Tiedän ettei tämä kestä loputtomiin, ja monella tavalla tämä ei ole hyvä järjestely. Ihmiset ovat mulle vaikeita, ja muuttuvat aina vain vaikeammiksi kun kasvatan kuilua siinä välissä. Mutta en voi tuhota itseäni loputtomiin. Kahdesta paskasta vaihtoehdosta on valittava se lopulta hieman vähemmän paska jos tahtoo selvitä. Tahdonko? En tiedä, ja siksi on kai parempi kokeilla näin. Kuolla ehtii aina. Se on fakta joka ei karkaa.

np: Yellowcard - Fighting

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti