Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 14. helmikuuta 2017

Käpy

Väsymys. Kokovartalosärkyä viidettä päivää putkeen. Perjantai-ilta päivystyksessä. Jälkikäteen vasta tajuan miten lähellä oli etten saanut dissokipuihin kipulääkkeitä. Minut pelastivat puhtaat verikokeet. "Vaikuttaa selvästi haimatulehdukselta, mutta verikokeissa ei ole mitään." Onneksi ei ollut. En tiedä uskallanko enää koskaan hakeutua hoitoon minkään fyysisen vaivan takia. Tähän mennessä ei ole ikinä löytynyt mitään - paitsi hampaista, ja sekin vahingossa. En hakeutunut niiden takia hoitoon. Kutsun saapumisessa vain kesti niin kauan että se osui lopulta sopivaan kohtaan - eikä julkisella lopulta edes huomattu juurihoitojen tarvetta. Nyt siis palelen peittokasan alla, ja yritän unohtaa säryn, joka kylläkin pahenee lämmössä. Ylävatsalta kipu hävisi parissa päivässä. Sellainen "haimatulehdus". Olen yrittänyt varmasti kaikkia tietämiäni temppuja, joilla saada kipu katoamaan. Olen jopa käynyt lenkillä - kahdesti päivässä. Kumma juttu, ei auta. Rentoutusharjoituksilla saan kivun siirrettyä kauemmas, mutta tiedän ettei dissosioinnin käyttö ole kovinkaan terveellinen tapa hoitaa kipua. Niinpä vain olen.

Viime viikolla piti olla aika polilla. "Sairastapaus." Harmitti, sillä minulla oli puolikkaan ajatuksen tapainen päässäni. Nyt sekin on mennyt. On vain uupumus. Tahtoisin suklaata. Keho huutaa sitä jo toista päivää. Jos huomenna polin jälkeen kykenisi hakemaan - jos huomenna enää tekee mieli. Aika on kadonnut. Minua ei ole. Minuun sattuu loputtoman paljon. En jaksa ääneen valittaa. Nielen kyyneleet. Tiedän, että kun odotan niin muutaman päivän päästä tämä loppuu. Koska tahansa. Kipu loppuu. Mikään ei ole ikuista. Se on vain tunne. Tunteet eivät kestä ikuisesti. Ne ovat väliaikaisia.

Pitäisi nousta. Mennä suihkuun, pestä hiukset. Paleltaa ajatella peittojen alta nousemista. Täälläkin on kylmä. Ja pitäisi nousta... Olen kasannut itseni tänään jo kolmesti: aamulla riuhdoin itseni lenkille kun en vaan voinut enää pakottaa koiraa odottamaan, illasta sama uudestaan, ja ruokaa. Koira on hyvä saamaan mut ylös. Useimmiten. Mikään muu ei motivoi, mutta se yleensä kyllä. Ei aina, mutta yleensä. Ja mä pelkään kuinka sillä on jo ikää. Älä kuole vielä; mä en kestäisi jos kuolet nyt. Ehkä sillä on vielä pari vuotta aikaa. Ainakin. Toivottavasti. Mä en ole vielä valmis.

Sain BDI:stä 10 pistettä. Sen pitäisi olla hyvä juttu, mutta musta se on kaikkea muuta kuin hyvä. Mä en joko tunnista tunteitani - syystä tai toisesta, tavalla tai toisella - tai sitten mussa ei enää ole tunteita. Kumpikaan ei taida olla hyvä. Vai olenko vain parantunut masennuksesta? Sepä hienoa. Jatkan talviuniani seuraavaan lokakuuhun. Kevät ahdistaa, kesä ahdistaa. En halua kohdata niitä. Voinko vain nukkua nukkua nukkua minä aion nukkua.


np: nothing

9 kommenttia :

  1. Tunteet ei kestä, mutta tunteiden pelkääminen saattaa kestää ja sitä kautta laukaista tunteita joista pelko on aiheutunut, vai olenko väärässä? Se voi saada niistä hyvinkin pitkäkestoisia, vaikka miten toivoisi niiden vaan hetkenä minä hyvänsä loppuvan.

    Ps. Millainen koira? Eläimet on kivoja. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hoen tuota vain itselleni koska joskus satunnaisesti se auttaa. sitä on mulle sanottu polillakin. tunteet on vaan tunteita. ne ei ole ikuisia. ne menee ohi. tunne ei itsessään vahingoita. ja jos en vaan pääse niistä yli ja irti nyt niin pakko yrittää muistaa että ne eivät voi viedä mua lopullisesti. kai. en tiedä.

      koirani on basenji. Joona :3 hän on vammainen karvaperse. eläimet on kyllä parhaita. voisin muuttaa eläinlauman kanssa metsään - tosin voi olla etten ihan pystyisi, mutta. tyhmiä saa miettiä kun ei lähde toteuttamaan. hmmh... :'---)

      Poista
    2. Musta tuntuu, että kaiken tuon jauhaminen lietsoo sen ikävän tunteen tai oireen pysyvyyttä. Osaispa olla ajattelematta mitään.

      Osaako Joona haukkua? Vai pitääkö se sellaista outoa ulinaa? Muistaisin ettei Basenjit juurikaan hauku? Jos muutan naapuriin metsään, eli n. viiden kilsan etäisyydelle, se ehkä lasketaan vielä naapuriksi korvessa, niin sekoillaan siellä sit eläinten kanssa laumassa. :-D

      Poista
    3. niin, en tiedä. en jaksa kovinkaan ajatella. kunhan vain jotenkin saa rämmittyä päivien läpi.

      joona... ulisee :'---D inisee, vinkuu, vikisee, jodlaa, ulvoo... ja kerran viikossa haukahtaa "BWAH" - ja näyttää pelästyneeltä sen jälkeen. hiljainen se ei todellakaan ole, mutta joo... ei oikein hauku! :--DD

      luulen että pitää alkaa lotota. metsäänmuuttajia on paljon; oon kartoittanut tilannetta pidempään... tarvitaan iso metsä että kaikki halukkaat mahtuu tarpeeksi etäälle toisistaan. (5km on todellakin naapurissa. 20km on vielä naapurissa!)
      kelan rahoilla lottovoitto, ja sitten ostan koko siperian itselleni? kuulostaa suunnitelmalta.

      Poista
    4. Mietinkin, että ne on aika kovia pitämään meteliä, joskaan ei hauku!

      Jos on valmis elämään alkeellisesti, ei tarvita rahaa paljon paskaakaan. Tällä työkyvyttömyyseläkkeellä elää herroiksi metsässä, Tampereella (jossa asun) ei niinkään. Onneksi on ajokortti, autoa ei tosin ole, mutta niillä rahoilla ostaisi jonkun rotiskon, jolla pääsisi kerran kuussa sivistyksen pariin ostamaan purkkiruokia. Olen ihan selvästi mukana jo tässä.

      Poista
    5. mutta niiden kaikkien eläinten ruoat...!

      itse olen mukana vain silloin kun muistan tai kykenen tai jaksan tai osaan. ei ehkä ihan vielä ajankohtainen aihe? olen sen verran mukavuudenhaluinen laiskimus että tavallaan mätänen kiinni sänkyyni mieluusti lähempänä sivistystä.
      oispa syntynyt joskus... keskiajalla. ei tietäis nykyajan mukavuuksista! (ja olis jo tullut poltetuksi noitana hmmh? :---D)

      Poista
  2. ..Täällä mä siis metsässä odotan.. elän omaa keskiaikaani. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kunhan ei niitä noitavainoja :3

      Poista
    2. Ei vainoja. (Jumalauta että tuli pitkä tästäkin kommenttiketjusta, anteeksi :D)

      Poista