Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 27. maaliskuuta 2018

It's not the end of the road

Heti vuoden alussa vierailin psykiatrin kanssa suunnitellun mukaisesti Kelassa kysymässä työkokeilusta, sitten työkkärissä, työkkärissä ei oikein osattu sanoa yhtään mitään (eihän sieltä edes saanut paikan päältä oikeaa palvelua - minä ensikertalaisena niin kuvittelin - ja minulle vakuutettiin että selviän hyvin ilman henkilökohtaista neuvontaa), tein itsestäni työttömän työnhakijan koska "kai sun pitää, joo, öö, kai", odotin, mietin, mietin lisää, keskustelin aiheesta asianomaisten kanssa, poistin työnhakuilmoitukseni ennen kuin työkkäri ehti reagoida millään tavalla (eli kahden viikon jälkeen), luin opintopolusta englannin kielen kääntämisen opiskelusta, innostuin vähän, mietin, eksyin Itä-Suomen yliopiston maantieteen ja ympäristöpolitiikan opintoihin, ja se oli siinä.


Nyt on yhteishaku tehty, innostuneita tsemppejä keräilty vähän ympäriinsä, ja vähän jo luettu lukion oppimäärää takaisin päähän. En tiedä kuinka pahasti about kymmenen vuoden opiskelutauko mua hidastaa, mutta aina voi yrittää. Mulla on selkeä suunnitelma (alustava sellainen, koska who knows mitä tässä vielä tapahtuu), ja tiedän et jos ei ekalla onnistu niin sit ens vuonna uusiks. Oon jo ns. tippunut kyydistä - oon vanha ja kaikin puolin myöhässä - joten ei ole enää tunnetta että pitäisi jollain tavoin pysyä muiden vauhdissa. Se on vapauttavaa. Vuosi tai viis sinne tänne, en stressaa turhia. Oon yrittänyt lukea enemmän omaksi ilokseni, ja se on tuntunut hyvältä. Aihe on mua kiinnostava (paitsi helvetti niitä eksogeenisia ilmiöitä, en löydä niitä kohtaan tarvittavaa kiinnostusta vieläkään - oon sitä jo muutamaan kertaan vuosien aikana kuitenkin yrittänyt...) ja samalla kun oon lukenut oon tajunnut että jos ikinä viihdyn missään työssä niin kyseessä on todennäköisesti jonkinlainen asiantuntijatehtävä.


Tammikuussa vanhenin. Kakskasi, eikä tunnu pahalta. Se - sekin - oli erittäin hyvä päivä. Mulla on elämässäni ihmisiä jotka välittävät, ja olen siitä erittäin kiitollinen. En voi pitää ihmisiä millään tavalla itsestäänselvyytenä. Oon pyörähtänyt Helsingissä, ja istunut kahvilassa pariin kertaan hyvässä seurassa, ja käynyt hoitamassa veljen koiravauvaa. Oon pystynyt taas lukemaan kirjoja - pystynyt keskittyä! Oon hoitanut fyysiseen terveyteen liittyviä asioita (ja niitä on vielä muutama lisää hoidettavana). Oon ollut flunssainen ja influenssainen. Oon hihitellyt onnellisena ihan hupshöps vaaleanpunaisessa rakkauspilvessä (aika kivaa semmonen). Välillä itkenyt syystä ja toisestakin, tärissyt pelosta menneen edessä, ja vajonnut epätoivoon - selvinnyt kaikesta. Oon ollut kiitollinen siitä että oon minä - juuri näin, juuri tällaisena, kaikkine vikoineni. Minä.


Paska on paskaa, ja sitä oon kohdannut ihan tarpeellisen määrän (eikä se mihinkään katoa, ikinä), mutta nyt mulla on vihdoin sellainen tilanne elämässäni että kukaan tai mikään ei häiritse liiaksi. Nyt on hyvä, ja kaiken jälkeen mä olen aika varma että mä selviän voittajana mistä vaan - sitten lopulta aina. ... Näillä eteenpäin, pikkuhiljaa.


" so hold your head up high and know it's not the end of the road
walk down this beaten path before you pack your things and head home
at the end of the road you'll find what you've been looking for "

np: Underoath - To Whom It May Concern